elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

Omaperäisten teosten matkiminen on siitä pulmallista, että muualta kopioitu teos on harvemmin itse enää kovin omaperäinen. Poikkeus löytyy Yhdysvaltojen ulkopuolelta, sillä kun rahan haistaneet...

Omaperäisten teosten matkiminen on siitä pulmallista, että muualta kopioitu teos on harvemmin itse enää kovin omaperäinen. Poikkeus löytyy Yhdysvaltojen ulkopuolelta, sillä kun rahan haistaneet jenkkitekijät kuvasivat paniikissa omia LA-tarinoitaan, siirsi Guy Ritchie rikostarinan tapahtumat Lontooseen ja antoi niille oman persoonallisen ja kulttuuriin sidotun leimansa. Juurikin tästä syystä Lock, Stock and Two Smoking Barrells pyyhkii Los Angelesiin (tai Denveriin) sijoittuvilla tarantinokopioilla lattiaa.

Elokuva pyörii tismalleen samalla kaavalla kuin Ritchien seuraava filmi, isomman budjetin uudelleenlämmittely Snatch. Lontoossa asuvat pikkurikolliset sotkeutuvat liian isoihin kuvioihin ja suututtavat huomattavasti isommat rikolliset. Puolitoista tuntia ja tusinaa väkivaltaista kohtausta tai huvittavaa sattumaa myöhemmin kaikki asiaan sekaantuneet kuolevat, paitsi tietenkin puhtaasti tuurilla selviävät sympaattiset kaverukset. Kuvioissa pyörii molemmissa elokuvissa myös yksi isompi vanhankoulun stara (Sting/Farina) sekä hyvin värikkään taustan itsekin omaava britti-ikoni Vinnie Jones. Yhteistä on myös velmusti nimetty pahis (Hatchet/Brick Top) ynnä sekalainen joukko toinen toistaan huvittavampia luusereita, sekä tietenkin cockney-riimeistä ja Itä-Lontoon slangista koostuva dialogi, joka naurattaa paikoitellen jopa enemmän kuin esikuvansa.

Kaikesta nokkeluudestaan, hauskasta dialogista ja pätevästä kuvailmaisustaan huolimatta elokuva nousee keskinkertaisuuden suosta tasan yhden asian takia ja tämä asia on Lontoo. Ritchien elokuva on viimeistä piirua myöten brittiläinen, mutta montypythonmaisen kohteliaan ja virkamiesmäisen porvaribritannian sijaan tapetilla on metropolin kuumottavampi aspekti, työväenluokan synnynnäisen tyly viileys ja armoton rikollisuus. Kummassakaan elokuvassa ei ole yhtään kuvaa kaupungin nähtävyyksistä, punaisista busseista, katukylteistä tai metroasemista, eikä tämä taatusti ole vahinko. Ritchien Lontoo on kasvoton, tuntematon ja ankean harmaa. Nyttemmin lähes trendikkäiksi muuttuneiden mutta 90-luvun loppupuolella hyvinkin masentavien Shoreditchin ja Bethnal Greenin kaupunginosistakin ohjaaja tuntuu valinneen vielä ne kaikista ränsistyneimmät ja likaisimmat korttelit, paikat joihin turisteilla ei ole mitään asiaa. Eli juurikin ne mestat joihin elokuvantekijän toivoisi suomalaisen tirkistelijän johdattavan.

Vihaan sanaa katu-uskottava, mutta sen osuvuutta on toisinaan vaikea kieltää, näin tälläkin kertaa. Jo mainittujen kuvauspaikkojen ja tyylivalintojen lisäksi elokuva on täynnä entisiä oikeita rikollisia ja viittauksia kaupungin alamaailman legendoihin. Elokuvan katurealismi syntyy osittain myös pienen budjetin sanelemana, sillä kuten todettua, kasvoton brittiluusereiden myriadi on huomattavasti uskottavampaa ja miljööseen sopivampaa kuin Snatchissa vilisseet Hollywood-tähtöset. Brad Pittin tunnistaa nimittäin aina Brad Pittiksi, jopa käsittämättömän mannemuminan alta.

  • 80%
    Puuta, heinää ja muutama vesiperä - 80%
80%

Tiedot

Genret: komedia,rikos
Kesto: 126 min
Ohjaaja: Guy Ritchie
Pääosissa: Jason Flemyng,Dexter Fletcher,Nick Moran,Jason Statham,Vinnie Jones
Valmistusmaa: Iso-Britannia
Valmistusvuosi: 1998

Sending
User Review
0 (0 votes)

Ei kommentteja

Ole ensimmäinen, joka jättää kommentin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.