elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

“Ihanaa!” Olen melko varma, että jotkut ajattelevat juuri näin nähdessään vuokraamon hyllyssä Tom Deyn ohjaaman elokuvan, Muuttohaluton poikamies, jonka pääosissa kuhertelevat hameväen suosikkinäyttelijät Sarah...

“Ihanaa!” Olen melko varma, että jotkut ajattelevat juuri näin nähdessään vuokraamon hyllyssä Tom Deyn ohjaaman elokuvan, Muuttohaluton poikamies, jonka pääosissa kuhertelevat hameväen suosikkinäyttelijät Sarah Jessica Parker ja valloittavan hymyn omaava Matthew McConaughey. Valitettavasti “ihanaa” ei ole täysin oikea sana kuvaamaan tätä helpoksi ja kliseiseksi rakkauskomediaksi vajoavaa elokuvaa. Eikä se oikeastaan mikään ihmekään ole: Deyn aiemmat saavutukset, Showtime ja Shanghai Noon, ovat myös suhteellisen masentavia elokuvia, eikä niistä huumoria saa irti muutoin kuin ruuvipenkin avulla.

Tällä kertaa huumoriosastolla mennään ehkä jopa vieläkin alemmas, sillä Deyn viljelmä huumori on kliseistä ja turhauttavaa mökellystä, jossa huumori revitään sormeen purevasta maaoravasta ja muista elukoista, jotka vahingoittavat päähenkilöä milloin mitenkin. Koska huumori menee Spy Hard -tasolle, tulee elokuvasta väistämättä ahdistunut ja epätietoinen olo. Varsinkin, kun elokuvan perussynopsiksesta -yli 30-vuotias mies haluaa asua kotona- olisi saatu paljon irti mehevästä vanhemmat vs. aikuinen lapsi -asetelmasta.

Elokuvassa on harmillista se, ettei näyttelijöistä oteta kaikkea potentiaalia irti. Naissivuosan Zooey Deschanel on tosin erittäin hyvä, mutta muuten mennään miltei kuin kirjoittamattoman säännön siivittämänä metsään. Ainakin Parker on selvästi jumahtanut Sinkkuelämän rooliinsa, eikä näytä pääsevän siitä millään irti. Asiaa ei auta McConaugheyn puolivillainen, ehkä jopa tahaton, machoilu ja edellämainitut typeryydet, jotka eivät satakielineen tälläiseen elokuvaan yksinkertaisesti kuulu. Kun näyttelijäkaartiin ympätään mukaan tympeät ja stereotypiset päähenkilön kaverit, sekä munasillaan kaloja syöttävä isä, on aihe niin loppuunkaluttu, että vain luut törröttävät.

Muuttohaluttomassa poikamiehessä on potentiaalia kunnolliseksi ja miksei jopa hempeäksi rakkauskomediaksi, mutta “pöljä-huumorin” ja kepeän rakkauden yhdistäminen ei ainakaan Deyn käsissä taivu minkäänlaiseksi elokuvaksi. Tarinan edetessä tuttuun rakastaa-ei rakasta -asetelmaansa, jää katsojalle vain pyyteetön haukottelu ja silmäluomien nosteleminen siitäkin huolimatta, että Parkerin ja McConaugheyn kesken on välillä jopa sitä kirjoittamatonta kemiaa, hauskanpitoa ja ihastuksen tuomaa hyvänolontunnetta. Valitettavasti se tuhotaan typerillä väliperformansseilla vaikkapa maaoravan ja satakielen kanssa, joita tietokoneen tehosteina oleminen ei voisi vähempää kiinnostaa; aivan kuten katsojaakaan ei kiinnosta.

  • 30%
    Muuttohaluton poikamies - 30%
30%

Poiminta

Genret: komedia,rakkaus
Kesto: 97 min
Ohjaaja: Tom Dey
Pääosissa: Sarah Jessica Parker,Matthew McConaughey,Zooey Deschanel,Justin Bartha,Bradley Cooper,Terry Bradshaw,Kathy Bates
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 2006

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

Ei kommentteja

Ole ensimmäinen, joka jättää kommentin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.