Babel

Meksikolainen elokuvaohjaaja Alejandro González Iñárritu sekä hänen työkumppani, käsikirjoittaja Guillermo Arriaga yhdistivät voimansa jo kolmatta kertaa kuuden vuoden sisään. Kaksikko oli esikoistyöllään Amores Perros herättänyt niin paljon kohua ja tunteita, etteivät useimmat elokuvantekijät koe moista ryöpytystä koko uransa aikana. Toisena elokuvana valmistunut 21 Grams teki lähes saman kuin Amores Perros ja kaksikkoa, etenkin ohjaaja Iñárritua pidettiin kiistattomana mestarina elokuvan muotokielen uudelleenluomisessa. Kolmatta elokuvaa jäätiin odottamaan innolla. Sen aika on tullut nyt. Vuosi 2006 on Babelin vuosi.

Elokuvateatterissa Babelia katsoessani oli vaikea pitää tunteita sisällään. Babelin aikana koin uskomattoman määrän erinäisiä, meitä kaikkia maailman ihmisiä yhdistäviä sydäntä tukahduttavia tunteita kuten surua, kaipuuta ja kärsimystä. Harva elokuva on ladattu niin vahvalla tunnelatauksella ja sanomalla kuin Babel. Kokonaisuuden monimuotoisuus repii katsojan, ikään, sukupuoleen, kieleen, rotuun tai uskontoon katsomatta penkeistään mukaan uskomattomalle matkalle, jonka realismia jää ihmettelemään pitkäksi aikaa.

Babel kertoo monen ihmisen tarinan, monella eri kielellä, monessa eri paikassa ja nerokkaasti aikajärjestystä rikkoen, olematta mitään selittämätöntä kikkailua. Katsojalle annetaan tilaisuus lipua elokuvan kerronnan mukana ilman mitään ponnisteluja kerronnan tajuamisen suhteen. Tarina kertoo onnettomuudesta ja sen seurauksista ympäri maailman, onnettomuutta jollain tavoin koskettavien ihmisten keskuudessa. Elokuvan päälause kuuluukin: ”Kaikki alkaa onnettomuudella”.

Elokuvassa esiintyvät suurnimet nimet Brad Pitt ja Cate Blanchett ovat julkisuudestaan huolimatta Babelissa täysin samanarvoisia kuin ensikertalaiset amatöörinäyttelijät ja saavat kaikki yhtä paljon, ellei enemmänkin valkokangasaikaa kuin itse luvatun maan kovapalkkainen tähtikaksikko.

Amores Perroksen aloittaman onnettomuustrilogian päätösosa Babel on kaikin puolin vertaansa vailla oleva elokuvateos. Babelin keskeisenä sanomana on Iñárritun mukaan se, ettei ihmisten välinen kielimuuri ole mikään ongelma vaan mielumminkin ennakkoluulot toisiamme kohtaan. Erilaisuus koetaan uhkana sekä suuressa, että pienessä mittakaavassa. Iñárritun tavoitteena oli tehdä elokuva ennakkoluuloista olematta kuitenkaan niiden vanki ja on onnistunut siinä paremmin kuin olisi voinut kuvitella. Katsojan tunteet hahmoja kohtaan ovat läpi elokuvan täysin vilpittömiä ja aitoja. Kun heille tapahtuu jotain, alkaa sydän hakkaamaan ja kipu tuntuu todelliselta myös katsomossa asti.

Tarinan, ohjauksen, leikkauksen, kuvauksen ja roolitöiden ollessa moitteettomia luomuksia on pakko nostaa myös musiikki ja äänimaailmat jalustalle. Gustavo Santaolallan musiikki on todella hienoa kuultavaa. Välillä emme kuule mitään muuta kuin juuri musiikkia eikä lainkaan mitään taustaääniä. Babelissa on myös hetkiä katsoja luulee, ettei kuule yhtikäs mitään. Tekniikka toimii loistavasti tukien tarinaa ja elokuvaelämystä upealla tavalla. Tästä esimerkkinä Japani-osiossa tapahtuva diskokohtaus, joka hakee vertaistaan.

”Se mikä satuttaa ja tekee meidät onnettomiksi, se yhdistää meitä. Se on tuska olla antamatta rakkautta tai vastaanottamatta rakkautta. Ja kuinka haavoittuvaisia se meistä ja läheisistämme tekeekään!” – Alejandro González Iñárritu