elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

Voi hemmetin hemmetti: juuri kun olin muodostanut Paul Walkerista kuvan, joka muistutti lähinnä pökälettä, hän menee ja näyttelee erittäin uskottavassa toimintaelokuvassa, Running Scaredissa. Elokuva...

Voi hemmetin hemmetti: juuri kun olin muodostanut Paul Walkerista kuvan, joka muistutti lähinnä pökälettä, hän menee ja näyttelee erittäin uskottavassa toimintaelokuvassa, Running Scaredissa. Elokuva on mm. Rennyn ohjaaman ja taloudellisesti flopanneen Mindhuntersin käsikirjoittaneen Wayne Kramerin käsialaa niin ohjaukseltaan kuin käsikirjoitukseltaankin ja muistuttaakin ulkoasultaan huomattavasti 2000-luvun toimintaelokuvia rosoisella, tummalla ja verta säästelemättömällä otteellaan. Kramer piiskaakin Walkerin adrenaliinin höyryiseen juoksuun, jossa yhden illan ja yön aikana käydään kulmakunnan kaikki kuona ja saasta lävitse tinkimättömällä otteella. Samalla myös rikotaan häilyvästi yhteiskuntarajat ja luodaan vallitsevasta ympäristöstä ahdistava, pessimistinen sekä kyyninen kuva, jossa tuntuvat pätevän vain viidakon lait.

Kramerin elokuva alkaa miltei samalla tavalla kuin monet muutkin elokuvat, jossa pieleen mennyt huumekauppa jättää taakseen kuolleita ruhoja, joista osa on poliiseja. Rikoksessa käytetyt aseet jätetään Joey Gazellelle (Walker), jonka tehtävänä on hävittää todistusaineisto. Sitä hän ei kuitenkaan tee ja onnettoman sattuman kautta murhassa käytetty ase joutuu naapurissa asuvan pikkupojan, Olegin (Cameron Bright), huostaan. Seurauksena on Murphyn lakeja noudattava tapahtumaketju, jonka aiheuttama fyysinen tuska ja ahdistus tuntuu kotikatsomoissa saakka. Joey:n säntäillessä sinne tänne yhä epätoivoisemmaksi käyvässä kilpajuoksussa, tulee kaupungista esiin sen jokainen mätäpaise mitä erikoisemmissa roolihahmoissa: on David Warshofskyn näyttelemä narsistinen ja väkivaltainen parittaja, Idalis DeLeonin näyttelemä katutyttö kuin myös Bruce Altmanin ja Elizabeth Mitchellin näyttelemät sairaat ja sadistiset pedofiilit.

Kaiken keskipisteessä on kuitenkin Paul Walker, joka onnistuu tuomaan hahmossaan esiin koko ajan kasvavan epätoivon tunteen. Mies onnistuu roolissaan jopa niin hyvin, että ainakin minä olen valmis antamaan synninpäästön menneiden vuosien turmeltuneista turjakkeista ja katselemaan miehen otteita aivan uudelta tasolta samalla kun tiiviisti mukana vaikuttavat sivuosat ovat kertakaikkiaan mainioita. Mafian raakaa kultapoikaa näyttelevä kovis, Johnny Messner, on uhoineen kaikkineen elokuvaan täydellisesti sopiva, eikä kusipäistä poliisia näyttelevä Chazz Palminteri ole myöskään lainkaan hullumpi. Kun mukaan lyödään vielä John Wayneen hurahtanut sekopää, Anzor (Karel Roden), sekä Messnerin kaveria näyttelevä Michael Cudlitz, on homma näyttelijöiden osalta miltei paketissa. Vain naispääosassa oleva Vera Farmiga ei taivu roolinsa vaatimalle tasolle.

Running Scared on eittämättä yksi tämän vuoden yllättäjistä. Se on energinen, väkivaltainen, jopa brutaali ja hektinen toimintaelokuva, joka leimaa miljöönsä paskaksi paikaksi elää. Epätoivon ja välinpitämättömyyden narsistisessa maailmassa tilaa on vain röyhkeimmille yksilöille, joita lait ja rangaistukset eivät pelota. Silmitön väkivalta ei silti ole nykyelokuvien katsojille enää mikään uusi ilmiö: raa’at tarinat myyvät ja elämän koruttomuus kaikessa fiktiivisyydessään saanee ainakin kyynikon virkeäksi. Oli miten oli: yksi vuoden toimintaelokuvista on ehdottomasti tässä ja se kannattaa katsoa, mikäli järki kestää väkivaltaa ja sairaan mielen tuottamia ääripäitä. Julmaa oikeuttakin jaksetaan onneksi reiluuden merkeissä jakaa enemmän kuin tarpeeksi… Jos se nyt yhtään helpottaa asiaa.

  • 90%
    Running Scared - 90%
90%

Poiminta

Genret: jännitys,toiminta,rikos
Kesto: 122 min
Ohjaaja: Wayne Kramer
Pääosissa: Paul Walker,Cameron Bright,Vera Farmiga,Karel Roden,Johnny Messner,Ivana Milisevic,Chazz Palminteri,Alex Neuberger,Michael Cudlitz,Arthur J. Nascarella,Elizabeth Mitchell,Bruce Altman,David Warshofsky,John Noble,Idalis DeLeon
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 2006

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

Ei kommentteja

Ole ensimmäinen, joka jättää kommentin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.