elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Dystopia, joka ei ole silti toivoton. Siinä kiteytyy parhaalla tavalla Stanley Kubrickin vuonna 1971 valmistuneen Kellopeliappelsiinin, elokuvahistorian väkevimmän ja ravistelevimman mestariteoksen perusvire. Ihmiskuvaltaan kyyninen...

Dystopia, joka ei ole silti toivoton. Siinä kiteytyy parhaalla tavalla Stanley Kubrickin vuonna 1971 valmistuneen Kellopeliappelsiinin, elokuvahistorian väkevimmän ja ravistelevimman mestariteoksen perusvire. Ihmiskuvaltaan kyyninen tulevaisuudenvisio rötöstelevästä ja pahoinpitelevästä Alexander de Largesta ja hänen väkivallanhimonsa keinotekoisesta tukahduttamisesta on yhä edelleen “se elokuva” – merkityksellisin ja arvokkain.

Missä kulkee raja yhteiskunnan ja ihmisen kanssakäymisessä? Kumpi kontrolloi kumpaakin ja millä oikeuksilla? Stanley Kubrickin skeptikkomaiseen tyyliin ihminen on paha. Aina ja mistään riippumatta. Kehitys ei kuulu amerikkalaisohjaajan homo sapiensille osoittamaan perusolemukseen; Tri. Outolemmen militaristiset valtionpäämiehet ja opportunistimainen Barry Lyndon hyvinä esimerkkeinä. Mutta siitä huolimatta ihmistä ei voi kahlita, sitä ei voi tehdä sen paremmin yhteiskunta kuin muutkaan yhteisön jäsenet. Luonnollisesti kollektiivielämää tulee jollain tavalla ohjailla, mutta aste, jossa joku muu puuttuu ratkaisevasti henkilön minuuteen ja identiteettiin on tuomittava. Tässä suhteessa ihmiseen pitäisi siis luottaa.

Kellopeliappelsiinissa yhteisön liian pitkä harppaus kontrollissa tapahtuu Ludovico -menetelmän myötä. Murhasta tuomittu Alex pyritään parantamaan tieteellisesti väkivallanhimostaan yrityksessä luoda ihannekansalainen. Mutta jotain ratkaisevaa on samalla viety pois – ihmisyys. Primitiivisimmätkin vietit, kuten väkivalta ja seksi kun sattuvat ratkaisevalla tavalla ohjaamaan paitsi ihmiselämää, myös ihmistä täydellisenä toimijana. Jäljelle on jäänyt näin ollen vain luuranko; poliisin hakattavissa oleva fyysisesti heikko ja henkiseltä tasapainoltaan riekaleina oleva yksilö.

Mikä sitten on ratkaisu rikollisuuteen ja sen ehkäisyyn? Vanha babylonialainen viisaus ”silmä silmästä” oli (ja valitettavasti on) pitkään ollut se käytäntö, jolla murhat ja varkaudet on vuosisatojen aikana ratkaistu. Sittemmin länsimaissa yleistynyt vankilarangaistus on silti nykyaikojen lähes ainut keino käsitellä rikollisuutta. Toisin kuin puuttua suoraan seurausten kautta rikollisuuden ennaltaehkäisyyn, johon Kellopeliappelsiinin hallitusvastuussa olevat henkilöt takertuvat Ludovicon myötä, olisi viisaampaa kasvattaa pohja toimivalle yhteiselämälle jo aikaisemmassa vaiheessa. Vaikka vaikeaa se onkin, ei silti mahdotonta.

Stanley Kubrickin monikerroksinen Kellopeliappelsiini herättää ajatuksia paitsi yhteiskuntafilosofisesti, myös psykoanalyyttisesti. Rajaa yhteisön ja ihmisen välille etsitään hienovaraisesti kumpaakin osapuolta peilaten. Se on elokuvana tärkeä muistutus ihmiselämän kyynisyydestä, mutta myös rajoista, joita ihmisluonne yhteisöelämälle asettaa.

Tämä artikkeli aloittaa sarjan Elokuvat – Ajatukseni. Siinä tarkastelen suosikkielokuviani ja niiden minussa herättämiä tunteita. Pyrin kirjoittamaan mahdollisimman ex tempore, jolloin ulosanti voi olla rikasta, mutta arvatenkin suhteellisen vaikeaselkoista. Tämä on varsinaista elokuvaterapiaa, joka osoittaa liikkuvien kuvien voiman! Yrittäkää saada tolkkua tästä epäselkeydestä…

Sending
User Review
0 (0 votes)

Antto Orasmaa

0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

2 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
Ludwig
Ludwig
8 years ago

Vaikka tämä onkin täysin ex tempore- arvostelu, ei silti ole täysin liikoja vaadittu tekstin olevan ymmärrettävämpää ja sopivampaa kohderyhmälle? Vaikea kuvitella, että todella jonkun ajatukset ovat noin vaikeaselkoisia, ja sanoja pitää tarkistaa sanakirjoista. Artikkelissa muuten ei ole vikaa, ja olet saanut hienoja ajatuksia elokuvasta, joka herättääkin ajatuksia ja tunteita enemmän kuin 90 % muista elokuvista. Tämä artikkeli ei silti saanut minua tuntemaan mitään, onneksi elokuva tekee sen artikkelin puolesta.

Zeld
Zeld
8 years ago

Hyvä artikkeli, olisi voinut olla pitempikin. Ei tuossa mielestäni mitään ihmeellisempiä sivistyssanoja ollut.