elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

Fahrenheit 451 ei ehkä ole Francois Truffaut’n paras elokuva, mutta teemaltaan se on kuitenkin uuden aallon romantikon tärkeimpiä ja ajankohtaisimpia tuotoksia. Elämmehän yhteiskunnassa jossa...

Fahrenheit 451 ei ehkä ole Francois Truffaut’n paras elokuva, mutta teemaltaan se on kuitenkin uuden aallon romantikon tärkeimpiä ja ajankohtaisimpia tuotoksia. Elämmehän yhteiskunnassa jossa valtaapitävien ei tarvitse alentua Orwellin tai Bradburyn kuvailemiin fasistisiin ylilyönteihin, sillä ihmiset tyhmentävät itsensä vapaaehtoisesti. Vallalla on kissfm-sukupolven ja sen ylipapittaren Paris Hiltonin mentaliteetti: "bailaa, älä ajattele." Kansa tuijottaa hypnotisoituna Big Brotheria (irony, anyone?) ja sen miljoonia oheishärpäkkeitä, kuluttaa tarkoin kohderyhmälleen markkinoitua ja valmiiksipureskeltua musiikkia ja katsoo järkyttävien mainoskampanjoiden voimalla kaikkien tietoisuuteen ajettuja elokuvia. Alin yhteinen nimittäjä on joko korea pinta tai kaiken ajattelun puute, yleensä molemmat. Suomen (tai edes Yhdysvaltojen) valtio ei ehkä polta kirjoja tai lue ihmisten ajatuksia, mutta eipä sen toisaalta sitä tarvitsekaan tehdä, kansa kun on suggeroinut itsensä siihen vaiheeseen että kirjoja lukevia (paitsi jos kyseessä on Da Vinci-koodi tai jalkapalloilijan elämänkerta) katsotaan kuin toisen luokan kansalaisia. Saati sitten politiikasta tai yhteiskunnallisista asioista kiinnostuneita.

"Matrix on olemassa, sen näkee koko ajan
kun sulkee silmänsä tietää sen odottavan
se on viihdeohjelmaa ja mainoskatkoa
ettei moraalisia ongelmia tarvitse aivoissa ratkoa."

-Matti Huhta

Ray Bradburyn klassikkoromaaniin perustuva dystopiakuvaus kertoo palomies Montagista, joka polttaa työkseen kirjoja fasistisen hallituksen käskystä. Kirjat ja kaikki muu sivistys on kielletty koska niiden pelätään aiheuttavan ihmisissä hämmennystä, ahdistusta ja pelkoa. Tämän sijaan ihmiset levyttelevät sängyssä napit korvissa tai jumittavat olohuoneessaan parhaimmillaan jokaiselta seinältä aivopesua tykittävien screenien keskellä. Ihminen on siis passivoitu tarkkaan säädetyllä ja uuvuttavan kaikenkattavalla roskaviihteellä, jolloin kaikenasteinen kyseenalaistaminen on eliminoitu. Innon (ja ihmisyyden) vie viimeistään ankara douppaaminen, vaikka Bradburyn visiossa huumeilla ei olekaan yhtä olennainen osa kuin Huxleyn vastaavassa.

Elokuva on sekä tunnelmaltaan että asiasisällöltään huomattavasti kevyempi kuin alkuperäisteos, mutta ratkaisu toimii yllättävän hyvin. Jo elokuvan rajattu kesto pakottaa ohjaajan karsimaan osan Montagin ajatuksenjuoksusta ja enemmän tai vähemmän paikallaan polkevasta pohdiskelusta. Visuaalinen ilme on iloisuudessaan virkistävän erilainen, jokaisen dystopiaelokuvan ei tarvitse näyttää masentavalta ja epätoivoiselta film noirilta. Swinging sixties paukkii silmille retrona kirkkain värein, päräyttävin huonekaluin ja hassuin kampauksin. Ohjaajalle tyypillinen lämminhenkinen melankolia on toki koko ajan taustalla. Vihaan nappisilmäistä ja Tohtori Zivagon pilannutta Julie Christietä, mutta Francois-sedän ohjauksessa hänkin onnistuu loistavasti kaksoisroolissaan tavoittamaan pienin elein kahden hahmonsa erot. Montagin vaimo hymyilee hieman vaivaantunutta ja aavemaista pillerihymyä, kun taas Clarisse säteilee luonnollisuutta ja katkeransuloista optimismia. Filmin yksi paradoksi on siinä, että vaikka ohjaajan kanssa riitoihin ja lopulta mykkäkouluun ajautunut Werner on aneemisen suorituksensa kanssa yksi elokuvan heikoimmista lenkeistä, on hän samalla myös erinomaisen tavallinen ja uskottavan tylsä jokamiehen tavisrooliinsa. Werner ei hohda tähtikarismaa tai vaikuta erityisen fiksulta, vaan tallustelee roolinsa läpi juuri sopivan tyhjäpäisenä.

Truffaut’n filmi ei tietenkään ole täydellinen, varsinkaan verrattuna uuden aallon auteur-sankarin lukuisiin mestariteoksiin. Ensimmäistä (ja ainoaa) englanninkielistä elokuvaansa tehnyt ohjaaja ei osannut kieltä kunnolla, kuvasi oudossa ympäristössä ja yritti tulla toimeen vihamielisen pääosanesittäjän kanssa. Fahrenheit 451 ei ollut ohjaajan ensimmäinen tai viimeinen kirjaan perustuva elokuva, mutta väitän silti että paikoitellen esiin paistava epäluontevuus johtuu nimenomaan kielimuurista ja kirjan sovittamisen aiheuttamista ongelmista. Truffaut muutti myös loppuratkaisun, mutta kaikesta yleisestä kitinästä ja marinasta huolimatta kirjailija itse piti ratkaisusta niin paljon, että adaptoi sen myöhemmin siirtäessään kirjansa teatterilavalle. Kaikkine vikoineenkin filmi on erittäin viihdyttävää ja ajatuksia herättävää katsottavaa ja kuuluu samalle listalle Hotelli Rwandan, Constant Gardenerin, Guilty by Suspicionin ja lukuisten muiden kanssa: Elokuvia, joiden pelkkä tärkeä aihe riittää syyksi katsoa, oli teoksen viihde- tai taidearvosta mitä mieltä tahansa.

  • 90%
    Fahrenheit 451 - 90%
90%

Tiedot

Genret: sci-fi
Kesto: 108 min
Ohjaaja: François Truffaut
Pääosissa: Oskar Werner,Julie Christie,Cyril Cusack
Valmistusmaa: Iso-Britannia
Valmistusvuosi: 1996

Sending
User Review
0 (0 votes)

Ei kommentteja

Ole ensimmäinen, joka jättää kommentin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.