Rauhanturvaajat

80-luvun puolivälissä uransa luoneen Dolph Lundgrenin tähti ei ole vieläkään himmennyt. Selkeästi B-toimintaelokuvien tähtikaartiin luokittunut Lundgren ei ole tehnyt ehkä koskaan mitään mieltä mullistavaa roolia, mutta on sen sijaan tarjonnut välillä viihdyttävää toimintaa lukuisille huonojen ja keskivertoisten toimintaelokuvien ystäville. Senpä takia Rauhanturvaajat (The Peacekeeper) on varsinkin keskellä yötä erittäin viihdyttävää katseltavaa, jossa mahdottomasta tehdään viimeinkin totta ja Amerikkaa ollaan räjäyttämässä ydinpommilla tuusan nuuskaksi.

“Rauhanturvaajat oli aika naurettava =D.”
-Satunnainen katselija-

Toisaalta kaikki eivät vain yksinkertaisesti pidä tämänkaltaisista, aivottomalla toiminnalla ja poikamaisella leukailulla maustetuista, elokuvista. He vaativat elokuvalta enemmänkin realismia kuin pelkkää nikkelin ja lyijyn lentoa milloin missäkin vetävässä paikassa. Tällä kertaa Lundgren ei tapakaan ihmisiä Tuomarina, eikä liioin pahoinpitele viattomia roistoja, vaan kertakaikkisesti pistää ihmisiä jäihin ohjussiilossa. Epätodellisen ydintuhon uhatessa ovat liipasimella mukana niin USA:n presidentti (Roy Scheider) kuin kyplooppimainen Michael Sarrazin, jonka pahisrooli on jälleen kerran niin ihailtavan stereotyyppinen, että viivat jäävät herkästi seinään vetämättä. Itse Lundgren on taas tuttuun tapaansa sekä jäykkä, että huono näyttelijä: one-linereitten virratessa Dolphista kuin mahla puusta, on katsojalla tosin jopa hauskaa.

“Rauhanturvaajat oli kyllä aikamoista paskaa.”
-Toimituksen jäsen-

Rauhanturvaajan kanssa on silti hyväksyttävä myös tosiasiat, jotka näkyvät ja kuuluvat elokuvassa selkeästi yli muiden: kliseiset repliikit ja kömpelöt tappelut tekevät elokuvasta väistämättä “kuraa”. Muutenkin elokuva on kuin aserikas ja käänteinen Kulkurin valssi: Lundgren laahustaa verissäpäin seuraavasta kohteesta toiseen “omia polkujaan” tavalla, joka ei tule kenellekään yllätyksenä. Muutenkin viihdyttävä Rauhanturvaajat muistaa vielä lopun kliimaksinkin jälkeen lyödä kliseen viimeisen ässän pöytään. Ja mikäpä siinä lyödessä… Laulun sanoin: “Tuon kultaisen kulkurin valssin, tule kanssani tyttö, ohoi!”.