elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

Tänä vuonna tulee kuluneeksi viisi vuotta syyskuun 11.päivänä tapahtuneista terrori-iskuista. Odotettavissa olleet amerikkalaiset elokuvat tapahtumasta tullaan näkemään Suomen kankailla syksyllä ja juuri ennen vuoden...

Tänä vuonna tulee kuluneeksi viisi vuotta syyskuun 11.päivänä tapahtuneista terrori-iskuista. Odotettavissa olleet amerikkalaiset elokuvat tapahtumasta tullaan näkemään Suomen kankailla syksyllä ja juuri ennen vuoden loppua. Molemmat ovat trailerien perusteella näyttäneet olevan hyvinkin perinteistä jenkkihuttua joissa patriotismi ja sentimentalismi ovat valloillaan. On siis suorastaan ihme että United 93 onnistuu nousemaan tämän stigman yläpuolelle ja olemaan aidosti koskettava ja puhutteleva elokuva.

Spekuloivalla otteella sen päivän tapahtumia tutkiva United on samaa sarjaa kuin Greengrassin aikaisempi Bloody Sunday-elokuva. Politiikan ja hallitusta kohtaan patoutuneet vihat unhoittava tarina tuntuu intiimiltä ja välittömältä. Greengrass ei tahdo saarnata eikä tuomita, vaan tutkia jokaisen koneessa olleen väkivaltaisia viimeisiä hetkiä. WTC-torneja ei elokuvassa yhtä uutiskuvaa lukuunottamatta nähdä. Kyseessä on puhtaasti ihmiskohtaloihin keskittyvä kokonaisuus. Kun elokuva riisuu aseista heti ensimmäisen vartin aikana, voi olla varma että tutkielma on hyvissä käsissä. Greengrass ei tahdo näyttää mitään helpoilla ratkaisuilla, vaan liikkuu veteen piirretyn viivan päällä, harmaan jokaisen sävyn ulottuvilla. Kun terroristien ensimmäinen käännetty puheenparsi on puhelu tuntemattomalle osapuolelle sanoin: "minä rakastan sinua", herää muistutus mielessä että hekin olivat vain ihmisiä. Virkistävä on väärä sana käyttää, mutta Greengrassin rakentamaan näytelmää kuvaamaan ei muuta keksi.

Näyttelijät ovat kaikki tuntemattomia. Päätös rakentaa elokuva täysin aiemmin näkemättömien ihmisten harteille toimii. Elokuvasta huokuu rehellisyys joka antaa katsojalle mahdollisuuden tuntea olonsa läheisemmäksi näihin ihmisiin ja heidän tragediaansa. Tunnetut näyttelijät veisivät huomion muualle tapahtumasta itsestään. United 93 tuntuukin enemmänkin historialliselta elävöittämiseltä kuin elokuvalta. Kun vielä kyseessä ei ole viihde-elokuva, tuntuu vertaus sopivalta.

Digikameroin, lähikuvin ja käsivaralla kuvattu United on kaikessa hektisyydessään pelottavan kaunis. Greengrass luottaa uutismateriaalin tyyliin kuvattuun maailmaansa niin vakaasti että välttää kertaakaan kuvaamasta konetta ulkopuolisesta näkökulmasta sen nousun jälkeen. Erikoistehosteita ei nähdä, vaan kaikki tapahtuu kuin olisi itse mukana lennolla. Loppuratkaisu on yksi pelottavimpia ja ikimuistoisimpia hetkiä ahdistavien elokuvien historiassa. Viimeiset 20 minuuttia tarraavat katsojaa sydämestä kiinni ja puristavat kaikin voimin.

Perjantai-illan viihteeksi ei Unitedia voisi suositella kenellekkään. Se on liian raskas, liian sydäntäsärkevä, mutta ennenkaikkea liian tärkeä siihen. Se on toivottavasti päätös surutyölle joka on jatkunut jo viisi vuotta amerikassa. Greengrassin kaltaiset älykkäät elokuvantekijät jotka pystyvät katsomaan kokonaista kuvaa, takertumatta syytöksiin tai helppoihin stereotypioihin, ovat harvassa. Sitäkin harvemmassa ovat elokuvat jotka pysäyttävät yhtä paikoillen kuin United. Jotka saavat unohtamaan politiikan ja kaiken sen roskan mikä peittää 9-11 päivän tapahtumia ja näkemään inhimillisen tragedian silmästä silmään.

Yhteenveto
Vavisuttavan rankka kuvaus päivästä joka muutti maailmaa. Greengrassin tutkielma ei saarnaa eikä sentimentalisoi. Se tarkkailee vierestä suurta tragediaa, sekä on yksi vuoden tärkeimpiä elokuvia.

Joonatan Itkonen Toimittaja

Ei kommentteja

Ole ensimmäinen, joka jättää kommentin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.