elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

Ehdin jo luulla L.A. Confidentialin ja Wonder Boysin ohjanneen Curtis Hansonin menettäneen otteensa täydellisesti, kun ensimmäinen puolituntinen Lainakengistä (In Her Shoes) oli vierähtänyt. Edessäni...

Ehdin jo luulla L.A. Confidentialin ja Wonder Boysin ohjanneen Curtis Hansonin menettäneen otteensa täydellisesti, kun ensimmäinen puolituntinen Lainakengistä (In Her Shoes) oli vierähtänyt. Edessäni oli pelkkää **skaa, jossa näytettiin kieltämättä söpöltä näyttävää Cameron Diazia edestä ja takaa vähissä vaatteissa. Pääosassa olikin näyttelijöiden sijasta Diazin hyvin muodostuneet sääret, joita mm. monista tv-sarjoista tuttu Richard Burgi sai pala kurkussa tuijottaa, eikä varsinaisesta juonesta ollut tietoakaan: v-käyrän nousiessa kuitenkin ryhdistäydyin ja päätin katsoa elokuvaa eteenpäin.

Onneksi. Jotenkin -kuin ihmeen kautta- Hanson saakin mitäänsanomattoman alun jälkeen väännettyä kasaan puolikoskettavan kasvutarinan kahdesta aikuiseksi ehtineestä siskoksesta, joista toinen on baarista toiseen sinkoileva bilehiiri ja toinen elämänsä liian vakavasti ottava juristi. Seurauksena on tietenkin kahden vastakkaisen persoonan väistämätön yhteentörmäys, jossa paha mieli hiipii pääosissa olevien Diazin ja masentuneen näköisen Toni Colletten elämään kuin Nukkumatti. Ja mikäpä muu olisi parempaa kuin muutos, joka löytyy loppujen lopuksi kummankin sisältä: he muuttavat elämänsä suuntaa ja hakevat uutta voimaa uudelleen "löytyneen" isoäidin, Ellan (Shirley MacLaine), hoivista. Tuloksena on hieman pinnalliselta haiskahtava matka onnelliseen elämään, jota kaikki etsivät.

Elokuvan pääosissa onnellisuuttaan etsivät jo edellämainitut Diaz, Collette ja MacLaine. Cameron Diazille on jälleen kerran löytynyt mukavan pinnallinen rooli, missä pelkkä hymy kantaa pitkälle. Tämä onkin tarpeen, sillä Diazin avut eivät normaalitapauksessa riitä millään draamaan asti, vaan jäävät jonnekin romanttisen komedian alueelle. Toisaalta ylipirteän tuulahduksen saavaa vaakaa tasapainottaa Toni Colletten jälleen kerran ärsyttävä roolisuoritus. Collette tarjoaakin hyvin samankaltaista jurnutusta kuin Pojassa ja vaipuu syvälle omaan typerään rooliinsa. Onneksi sentään kokenut Shirley MacLaine pelastaa sen, mitä pelastettavissa on, eikä miespääosassa oleva Mark Feuerstein ole itse asiassa myöskään hullumpi.

Minun mielestäni Hanson ansaitsee tästä elokuvasta sekä näpäytyksen että hatunnoston. Hän melkein onnistuu pilaamaan koko elokuvan turhalla ja pinnallisella säärien vilauttelulla ja Colletten murjotuksella, mutta ryhdistäytyy viime tipassa parempaan suoritukseen. Koko Lainakengissä -elokuvaa leimaakin malli, jossa tarina paranee loppua kohti mentäessä kuin vanha viini. Tuloksena on, että turhan ja tunteettoman kosketuksen tilalle tulee lämminhenkinen ja hitaasti paremmaksi muuttuva tarina, joka omalla tavallaan koskettaa katsojaa jollain tiedostamattomalla tasolla. Tämä onkin hyvä, sillä komediaa tästä elokuvasta ei millään ilveellä pystyta rakentamaan, oli Cameron Diaz sitten kuinka söpö ja pirteä tahansa. Tosiasia kuitenkin on, ettei Pepsodent-hymy ja pelkkä ulkonäkö tee elokuvasta vielä hyvää.

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

Ei kommentteja

Ole ensimmäinen, joka jättää kommentin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.