Superman Returns

Bryan Singer singahti yleiseen tietouteen erinomaisen jännärin, Epäillyt, myötä. Myöhemmin kaksi ensimmäistä X-Men elokuvaa ohjannut Singer jätti yllättäen kolmannen X-elokuvan ohjaamisen toisten huoleksi, siirtyen itse työstämään unelmaprojektiaan; Superman Returnsia. Lopputulos on raskaalla kädellä rakennettua, paatoksellista ja itsensä aivan liian vakavasti ottavaa patsastelua.

Löyhästi kahden ensimmäisen Superman-elokuvan tarinaa jatkava Returns alkaa viisi vuotta Supermiehen katoamisen jälkeen. Ihmemies jätti maapallon yllättäen taakseen, lähtiessään etsimään avaruudesta kotiplaneettaansa. Palatessaan on maapallo näennäisesti unohtanut entisen sankarinsa, jopa Lois Lane on mennyt naimisiin ja on nyt viisivuotiaan pojan äiti. Mutta onneksi kaikki eivät suinkaan ole unohtaneet sinitrikoista sankaria; Lex Luthor on vapautunut vankilasta ja suunnittelee hyvää vauhtia kostoaan.

Superman Returnsin suurin painolasti on sen liiallinen vakavuus. Jotta elokuva toimisi, sen tulisi olla tietoinen juuristaan ja ylipäänsä siitä, että se kertoo tarinaa lentävästä trikoisiin pukeutuneesta avaruusolennosta. Mutta kuitenkin kaikki on niin vakavaa että sattuu. Supermanista tehdään ihmiskunnan vapahtajaa, suoranaista Jeesus-hahmoa, joka on niin täydellinen että toista ei tule. Samaistumisesta ei voi puhua yhdenkään hahmon kohdalla koko elokuvassa. Singer runnoo katsojaa Kristillisillä vertauskuvilla kuin lekaa heiluttaisi, samalla kun hahmojen omat ristiriidat rajoittuvat melodramaattisiin saippuasarja suhteisiin.

Ei siten ettäkö näyttelijät olisivat huonoja. Päinvastoin, jokainen pärjää omassa roolissaan hyvin, jopa paljon rienattu vastatulokas Brandon Routh onnistuu hieman puhaltamaan henkeä pinnallistakin pinnallisempaan Supermaniin. Wonderlandissa erinomaisesti pärjännyt Kate Bosworth on aivan väärässä roolissa sopivan herttainen, joskin täysin epäuskottava Lois Lane. Kevin Spaceyn ensimmäinen kohtaus antaa toivoa loistavasti kirjoitetusta, herkullisen karismaattisesta, mutta sympaattisesta roistosta. Mutta edes Spaceyn läsnäolo ei voi pelastaa hahmoa jonka käsikirjoitus muuttaa puolivälissä elokuvaa laskelmoivasta nerosta pelkäksi verenhimoiseksi pelleksi. Parker Posey on täysin tuhlattu bimbon roolissa.

Melkein kolmetuntinen Superman Returns on aivan liian pitkä elokuva. Käsikirjoitus takkuilee heti ensimmäisen puolituntisensa lopulla, eikä kertaakaan enää pääse jaloilleen sen jälkeen. Varsinaista toimintaa elokuvassa nähdään ehkä parikymmentä minuuttia, loput ajasta tuskaillaan Supermanin rakkautta Lois Lanea kohtaan. Kevin Spaceyn tarkoitus elokuvassa on vain rakentaa loppuhuipennuksen tapahtumapaikka. Käsikirjoittajat yrittävät ahtta elokuvaan niin paljon ideoita että kokonaisuudesta ei tiedä onko se draamaa vai koko perheen seikkailua. Nuorille katsojille se keskittyy aivan liikaa ihmissuhteisiin, vanhemmille katsojille siinä on aivan liikaa lapsellisia vitsejä ja juonikuvioita. Lopulta käsikirjoitus ajaa koko tarinan sellaiseen sudenkuoppaan että elokuvan lopussa voi vain huokaista turhautumistaan. Kaikessa tässä kuitenkin on potentiaalia, mutta myös täydellistä välinpitämättömyyttä lopullista elokuvaa kohtaan.

Teknisesti ollaan menty sieltä mistä aita on matalin. Supermanin lentämisessä ei ole tunnetta, vaikka sitä yritetään koko ajan saavuttaa. Lentäminen tuntuu mekaaniselta ja muoviselta, lähikuvat näyttävät tönköiltä suurimmaksi osaksi. Avoin taivas ja Superman sen keskellä toimivat, mutta toiminnan keskellä ovat tehosteet ensimmäisen Spiderman elokuvan tasolla. Lopussa nähtävät toimintapätkät raivoavan meren keskellä ovat nättejä. Kuvaus on kekseliästä ja Singerin ohjaus vankkaa, mutta kaikesta haiskahtaa eräänlainen laiskuus ja välinpitämättömyys. Ihan kuin tarinan ja hahmon itsessään pitäisi riittää. Elokuvan hienoin hetki on alussa, keskellä synkkää avaruutta Kryptonin varjossa. Maapallo vaikuttaa elokuvaa katsoessa aika tylsältä paikalta, jopa kaiken tuhon keskellä.

Singer on ilmoittanut ohjaavansa vielä yhden Superman elokuvan. Vaikka Returns onkin ollut pienoinen pettymys lippuluukulla. Pressitilaisuudessa lupailtu jatko-osa kuulemma sisältää “hitosti enemmän toimintaa” Singerin mukaan. Toivottavasti se on myös lyhyempi.

Yhteenveto
Liian täyteen ahdettu, turhauttavan paatoksellinen ja itsensä aivan liian vakavasti ottava elokuva ei ole ihan se paluu mitä odotettiin. Varsinainen mahalasku se ei kuitenkaan ole, enemmänkin kananlento joka olisi voinut olla paljon enemmän.