Dyyni

David Lynchin noustessa Elefanttimiehen suosion liidättämänä pikavuorolla suoraan elokuvatekijöiden eturuvin eliittiin, alkoi miehelle sadella työtarjouksia miltei jokaiselta suunnalta. Lynch koetti tehdä seuraavana projektinaan elokuvan nimeltä Blue Velvet, mutta se meni loppupelissä pieleen, koska kokonaisuutena se ei toiminut ja eräs Warner Brothers -yhtiön päällikkö vihasi käsikirjoitusta suoraan sydämmestään. George Lucas tarjosi Lynchille ohjaajanpaikkaa elokuvaan Star Wars: Episode VI – Return of the Jedi, mutta Lynch kieltäytyi kunniasta, koska hän ei juurikaan pidä scifistä ja olisi halunnut sekoittaa scifin elementtejä muihin genreihin. Star Wars oli Lucasin oma luomus, eikä Lynchin visioita olisi takulla hyväksytty ja lopputuloksesta olisi tullut mielenkiintoinen, mutta väkinäinen.

Lynch alkoi valmistella Thomas Harrisin Punainen Lohikäärme elokuvaa, mutta kun hänet oli jostain syystä jätetty pois projektista otti Elefanttimiehestä suuresti pitävä tuottajamoguli Dino de Laurentiis yhteyttä ja halusin Davidin lukevan Frank Herbertin tiiliskiviromaanin, Dyynin ja tekevän siitä elokuvan. Dino ei ollut nähnyt Eraserheadia vaan pelkästään Elefanttimiehen ja kun hän vihdoin näki Eraserheadin niin hän vihasi sitä. Lynch tiesi heti, että hänen on pakko hillitä mielikuvitustaan Dyynin kanssa. Lynch joutui luopumaan monista ideoistaan jo pelkästään senkin takia, että elokuvalle oli lätkäisty jo tekovaiheessa elokuvan lopullisen leikkauksen tuhoava “sallittu lapsille” -leima.

Dyyni kertoo tarinan vuodesta 10 991 jolloin ihmisten tietoisuuteen nousee mies, jolla on kauan odotetun profeetan ominaisuuksia ja kykyjä. Eräät tahot haluavat hallita galaksia yksinoikeudella eivätkä halua ihmisten tietävän tästä mahdollisesta maailmankaikkeuden herrasta.

Käsikirjoituksen laatiminen alkoi Elefanttimiehestä tuttujen Chris de Voren ja Eric Bergrenin kanssa, mutta Dino de Laurentiis ei pitänyt lukemastaan ja lopulta David jäi työstämään käsikirjoitusta Dinon ehdoilla. Dino hylkäsi ideoita ja tiivisti kokonaisuutta. Lopullinen käsikirjoitus oli 135 sivuinen. Kun elokuva oli vuosia myöhemmin kuvattu, joutui Lynch poistamaan paljon kohtauksia, koska silloinen enimmäismitta elokuvalle oli 2 tuntia 17 minuuttia. Kohtauksia hylättiin, tiivistettiin, korvattiin kertojaäänellä ja käytettiin muita huonoja ratkaisuja kokonaisuuden hillitsemiseksi.

Dyyni on vähiten henkilökohtainen elokuva David Lynchille, mutta se tarjoaa siltikin tiettyjä piirteitä ja ominaisuuksia, joista Lynch-fanaatikot varmasti ilahtuvat. Eraserheadissa ja Elefanttimiehessä on oma, pieni maailmansa joissa päähenkilöt elävät. Dyynissä on myös oma maailmansa, mutta mittakaava on tällä kertaa monia erilaisia maailmoja sisältävä universumi erilaisine kansoineen ja kulttuureineen. Kuten Eraserheadissa ja Elefanttimiehessä myös Dyynissä koneisto on hallitseva tekijä. Lynchin paljon rakastama teollistumisen kuvaaminen on myös Dyynissä vahva taustateema ja sitä nähdään pienissä määrin pitkin elokuvaa.

Tarinan ollessa spektaakkeliluokkaa, yksityiskohtien määrän ollessa ääretön, tarinan tapahtuma-alueena ollessa galaksi on ohjaajan helppo kadota sinne kaikkien mahdollisuuksien ja kykyjen välimaastoon ja näin kävi myös tuottajien toimesta rajoitettujen mielikuvien kanssa työskentelevälle David Lynchille. Lopullisesta elokuvasta näkee että potentiaalia olisi ollut moniosaiseen, tai mielumminkin monen tuotantokauden tv-sarjaan, jolloin elokuvan jokainen osa-alue olisi saanut paremman näkyvyyden lopullisessa tuotoksessa. Nyt tämän vain tyydyttävän elokuvan huippukohdiksi jää Lynchille kaikkein tutuimmat pienet teolliset yksityiskohdat sekä komeat maisemakuvat kuivasta dyyniplaneetasta Brian Enon upean musiikin soidessa taustalla. Lynchin todellinen menestys oli vasta edessäpäin.