elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

On sanottu että olemassa on vain korkeintaan kourallinen tarinoita. Että jokainen elokuva ja tarina joita enää kerrotaan ovat vain erillaisia versioita niistä vanhoista klassikoista....

On sanottu että olemassa on vain korkeintaan kourallinen tarinoita. Että jokainen elokuva ja tarina joita enää kerrotaan ovat vain erillaisia versioita niistä vanhoista klassikoista. Flightplan perustuu lähimmäisen menettämisen pelkoon, sekä perinteisiin klaustrofobian ja harhaluulojen pelkoihin. Tapahtumapaikaksi valittu pieni lentokone heijastaa Hitchcokin Nainen Katoaa elokuvan junaa. Tutuista lähtökohdista sikiävä tarina ei kuitenkaan onnistu kertaakaan kohoamaan hyvän perusastelmansa yläpuolelle, vaan pikemminkin hajoaa juuri kasaan omaan nokkeluuteensa ja yritykseen uudelleen keksiä vanhaa kaavaa.

Jodie Foster esittää yllättäen miehensä menettänyttä lentokonesuunnittelijaa, joka on matkalla tyttärensä kanssa kotiin miehensä hautajaisiin. Hermoraunion partaalla oleva äiti tarrautuu lapseensa kiinni kuin viimeiseen pelastavaan tekijään joka pitää tätä käynnissä. Mitä tapahtuu kun yllättäen, kilometrien korkeudessa, tytär katoaa?

Erinomainen näyttelijätär Jodie Foster on tehnyt uransa aikana useita muistettavia rooleja vahvoina naishenkilöinä. Hahmot kuten Clarice Starling tai Panic Roomin Meg Altman ovatkin selvästi vaikuttajia tässäkin työssä. Heikko käsikirjoitus tosin ei kertaakaan anna Fosterille mahdollisuutta kohota vanhojen hahmojen muistojen yläpuolelle, kokonaisuus tuntuu enemmänkin oudolta sekoitukselta kahta vanhaa roolia. Erityisesti neljän vuoden takainen Panic Room tulee mieleen enemmän kuin kerran.

Sivuosissa esiintyvät rautaiset ammattilaiset Sarsgaard ja Bean ovat hekin hukassa. Beanin karismakaan ei onnistu ravistelemaan irti tönkköä dialogia tai absurdeja juonenkäänteitä. Sarsgaardin kohtalo on melkein sama. Karismaattinen ja hyvä näyttelijä on onnettoman roolin vankina joka taipuu suorastaan typerryttäväksi loppua kohti.

Suorastaan ihmeellisiä epäloogisuuksia pursuava Flightplan onkin viihdettä vain ensimmäisen puolituntisen ajan. Ensimmäinen näytös on toimivaa tarinankerrontaa joka kulkee jouhevasti eteenpäin. Kuvaus on erinomaista, Foster pistää parastaan ja tunnelma on kohdallaan. Vasta kun Foster ja katsojat istuvat lentokoneen penkeille, jättää elokuva kaiken hyvän lentokentälle toista lentoa odottelemaan. Kun mukaan ängetään vielä WTC:n jälkeistä lentopelkoa ja hysteriaa ulkomaalaisia kohtaan, alkaa painolastia olla yksinkertaisesti liikaa.

Alta kaksituntinen elokuva on kuitenkin ammattitaitoisesti tehty, jos ei muuta. Kuvaus, musiikki ja näyttelijät kaikki ovat hyviä, he vain kuuluisivat paljon parempaan elokuvaan. Kuvaaja Florian Ballhaus käyttää lentokoneen rajoitettuja kuvakulmia hyväkseen ja rakentaa alkupuoliskon aikana klaustrofobian tunnelmaa tehokkaasti. Vasta sitten kun lentokone menettää uhkaavuutensa (onko kukaan oikeasti koskaan nähnyt yhtä suurta konetta kuin Flightplanissa?) alkaa kuvauskin tuntua turhan kikkailevalta. James Hornerin musiikki on onneksi luotettavan hyvää kautta linjan, rakentaen toimivan pelkokertoimen taustalle, joka pilkistää esiin juuri oikeina hetkinä.

Harmi että muu elokuva ei seuraa samaa esimerkkiä.

Yhteenveto
Surkean käsikirjoituksen ympärille koottu ammattitaitoinen tekijäryhmäkään ei saa pelastettua tätä tuhoontuomittua lentoa.

Joonatan Itkonen Toimittaja

Ei kommentteja

Ole ensimmäinen, joka jättää kommentin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.