elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

Tuli katsottua sellaista kalkkunaa että ihan höyhenet pöllyää. Jo pelkkää kantta katsoessa pystyy melkein kuulemaan kaakatuksen äänet, eikä varsinkaan elokuvan näyttelijäkaarti niitä himmennä. Mutta...

Tuli katsottua sellaista kalkkunaa että ihan höyhenet pöllyää. Jo pelkkää kantta katsoessa pystyy melkein kuulemaan kaakatuksen äänet, eikä varsinkaan elokuvan näyttelijäkaarti niitä himmennä. Mutta auta armias siinä vaiheessa kun elokuva pääsee vauhtiin, siinä on kuin kanalassa johon on heitetty vesikauhuinen kettu.

Evan (Ashton ‘Kelso’ Kutcher), on nuori poika joka niin hirveästi kaipaa isäänsä, kärsii oudoista muistinmenetyksistä jotka päättyvät aina kyseenalaisin tavoin, vierailee naapurin pedofiili-sedän luona ja rakastaa raivohullun pojan siskoa. Tavallinen nuori siis. Sitten yhtenä päivänä kun Kelso, siis Evan, pääsee isiä tapamaan tämä yritääkin tappaa hänet(!) herranen aika! Seurauksena tästä poika passitetaan hoitoon ja kirjoittamaan päiväkirjoja että muistikatkotkin vähenisivät. Tämä on hyvin tärkeää, sillä parin auttamattoman mokan jälkeen Evan huomaa olevansa jo opiskelija, ja kaipaa lapsuuden rakkauttaan. Mutta voi ei, tyttö onkin kuollut ja kuopattu, ja vika on Evanin. Mutta kun Evan oppii liikkumaan ajassa ees-taas vanhojen päiväkirjojensa avulla(!) niin siinä vasta soppa keitettäväksi.

Voisinpa väittää että tuo äsken mainittu tapahtumsarja olisi vain vitsiä, mutta kun ei. Kyseessä on oikeasti tämän jättipökäleen lähtöasetelma, joka vain pahenee mitä pidemmälle kyseinen elokuva etenee. Tavattoman naurettavista henkilöhahmoista lähtien (kuinka monta sekopäätä oikeasti yhdelle kadulle mahtuu?), sen naurettavan huonoihin näyttelijöihin saakka (se joka päätti että Ashton Kutcherista saisi vakuuttavan draamaleffan tähden pitäisi ampua), on Perhosvaikutus muka-syvällisten teinien glitter-filosofiaa parhaimmillaan (pahimmillaan?).

Jos tämä ei vielä riitä, niin mainitaan että kyseessä on oikeasti yksi typerimpiä yrityksiä tehdä aikamatkailusta elokuvaa. Jokainen matka jonka Evan tekee (päiväkirjojensa avulla, voi helvetti sentään) menneisyyteen päättyy toinen toistaan naurettavimpiin ja muka kauhistuttaviin kohtauksiin. Varmasti tämä on jollekkin hyvin ahdistava tai silmät avaava kokemus, mutta minua jaksoi ihmetyttää se että kuinka tyhmä päähenkilön pitää olla että mokaa jokikisen mahdollisuutensa mitä typerimpiin asioihin? Esimerkkinä mainittakoon naapurin pedofiilin uhkailua dynamiitilla(!) tai vankilassa skinien puukottamisen päiväkirjojensa takaisin saamiseksi. Elokuva naurattaa silloin kun sen pitäisi, tai ainakin uskoisin että pitäisi, koskettaa.

Viikonlopun nousuhumalaan elokuva kyllä sopii. Varsinkin jos kaveriporukalla katsotaan. Kyseessä on kuitenkin niin tahatonta komiikkaa että varmasti pienoisen alkoholin terästämänä elokuvasta saattaa saada irti monet hyvät naurut sen ‘oivallusten’ parissa. Jos vain mahdollista, hankkikaa käsiinnne myös Directors Cut, jonka alkuperäinen loppu on jo must-see kulttikamaa typeryydessään!

Yhteenveto:
Naurettavan huono teini-scifi jossa ei loogiselle juonelle tai hyvälle tarinankerronnalle ole tilaa.

Joonatan Itkonen Toimittaja

Ei kommentteja

Ole ensimmäinen, joka jättää kommentin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.