8MM2

Mitä voi odottaa elokuvalta, jonka ensimmäisten 15 minuutin aikana on jo kaksi seksikohtausta?

-Ei mitään.

Mitä voi odottaa elokuvalta, jonka nimi on 8MM2, ikään kuin se olisi jatko-osa Joel Schumacherin vuonna 1999 ilmestyneelle 8MM:lle?

-Ei mitään, eikä kyseessä ole edes jatko-osa: J.S. Cardonen ohjaamalla, suoraan videovuokraamoon (yllättäen) ilmestyneellä, elokuvalla ei ole mitään tekemistä kuuluisahkon kaimansa kanssa. Kyseessä onkin vain kehnon elokuvan mainostemppu, jotta se saisi edes jonkin verran katsojia.

Mitä sitten tällä thrillerillä on tarjottavana?

-No tietysti pehmopornoilua ja kynsien syömistä, joka ei oikeasti -ainakaan elokuvana- voi kiinnostaa ketään.

En tosin odottanutkaan 8MM2:selta mitään: tuntemattomat näyttelijät, mitäänsanomaton juoni ja muutenkin sellaiset puitteet, että DVD:n kanteen on panostettu enemmän kuin itse elokuvaan tekevät jo sellaisen olon, että koko homman voisi jättää väliin. Ja niin olisi kannattanut tehdäkin, sillä Cardonen ohjaama elokuva on pelkkä tekosyy esitellä kauniita alastomia naisia milloin missäkin paikassa. Näyttelijätkään eivät vakuuta: nakuiluun ja tissirikkaaseen elokuvaan eksyneet pääosan näyttelijät, Johnathon Schaech ja Lori Heuring ovat molemmat niin pahasti kuutamolla, että vähemmästäkin alkaa hirvittämään. Schaechin rooli Yhdysvaltain suurlähetystön lakimiehenä on kertakaikkinen alisuoritus punaisine ja väsyneine silmineen. Karismaa saatika hyvää näyttelemistä on mieheltä turhaa odottaa Heuringin ohella, joka naispääosassa tarjoaa ahdistuneita ilmeitä, nakuilua (tietenkin) ja niin huonon esityksen, että katsojankin olo on ihan turta.

Tarinakin on oikeasti tällä kertaa perseestä, eikä sen jännittävyydestä kannata mitään lippuja salkoon nostaa. Koko homma pyörii tietenkin Schaechin näyttelemän David Huxleyn ja tämän morsmaikun Tishin (Heuring) ympärillä. Onnellinen pari kun on sattunut joutumaan kieron kiristyksen uhriksi: salaa kuvattu video parin touhukkaasta yöstä huoran kanssa ei saa missään tapauksessa päätyä levitykseen. Siitä seuraa “huima” matka Budabestin syntiseen sydämeen, jossa käydään vähän milloin missäkin joko tiirailemassa paljaita rintoja tai sitten ammuskelemassa muutama luoti pitkin maisemaa.

Elokuvallisesti Cardonen turjake ei tarjoa katsojalleen yhtään mitään. Silmänruokaa on kyllä tarjolla, mutta tällä kertaa juoni tuntuu lähes Baywatch-tasoiselta rykäisyltä astetta rankemmassa muodossa. Kontrastit tosin elokuvassa ovat mukavasti kunnossa: elitistisen meiningin ohella tarjotaan elämän pimeämpää puolta rosoisten ja tietenkin pimeiden katujen muodossa. Tuloksena on väkisin väännetty ja muka jännittävä tarina ahdistuneesta avoparista, jonka missio alkuperäisen filmin löytämiseksi on äärimmäisen tylsää ja säälittävää katsottavaa. Muutenkin elokuvaa on vaikea edes luokitella thrilleriksi: se on oikeasti vain loistava tilaisuus tehdä juonellista pehmopornoa.