Elefanttimies

Kun Eraserhead oli vihdoin ja viimein valmis, David Lynch sai luotua uusia elokuvauralle elintärkeitä kontakteja. Yksi näistä kontakteista oli Mel Brooksin yhtiössä toiminut nuori tuotantopäälikkö Stuart Cornfeld, joka rakastui Eraserheadiin ensinäkemältä. Tämä kontakti oli se, joka sai alkuunsa Elefanttimiehen ja David Lynchin uran.

Tuohon aikaan Elefanttimiehestä liikkui erilaisia käsikirjoituksia, ohjaajakandidaatteja sekä yhtiöitä, jotka olisivat tuottamassa elokuvaa. Monikaan ei ollut riemuissaan ajatuksesta, että tuohon aikaan täysin tuntematon Montanan Missoulasta kotoisin oleva David Lynch ohjaisi tämän Lontooseen sijoittuvan viktoriaanisen draamaelokuvan. Koomikko Mel Brooks oli se, joka sai kaiken tämän mahdolliseksi. Kun Elefanttimiehen esitysoikeuksista puhuttiin, kysyivät kaikki että; “kuka on tämä David Lynch”. Kun elokuvasta näytettiin versio studiopomoille olivat alku ja loppu kuulemma huonoja, mutta Mel Brooks pysyi lujana ja uskollisena suojattiaan kohtaan haistattamalla paskat jokaiselle sikariportaan snobille, jotka eivät ymmärtäneet Lynchin normista poikkeavia visioita. Mel Brooksilla oli valtaa tehdä näin ja ilman häntä David Lynch olisi jäänyt tekemään seuraavaa Eraserheadia pienellä budjetilla, eikä hänen suuria mestariteoksiaan olisi koskaan nähtykän.

Elefanttimies kertoo tositapahtumiin perustuvan tarinan John Merrickistä (John Hurt), miehestä, jonka ruumis on niin epämuodostunut, että muistuttaa enemmän elefanttia kuin ihmistä. Merrick on vetonaulana sirkuksessa, josta humaani epämuodostuma ekspertti Frederick Treeves (Sir Anthony Hopkins) pelastaa hänet ja haluaa tutkia häntä. Suureksi ihmetykseksi Merrickin epämuodostuneiden piirteiden alta paljastuu lempeä ja rauhallinen mies.

Christopher De Voren, Eric Bergrenin ja David Lynchin kirjoittama tarina on todella koskettava ja upeasti kirjoitettu. Pääosanäyttelijät Hurt ja Hopkins tekevät ikimuistettavaa työtä ja heidän hahmojensa välinen ystävyys on suorastaan rauhoittavan aitoa katseltavaa. Ohjaaja David Lynch näyttää elokuvassa mielellään omia suosikkielementtejään kuten metallityökoneita, teollisuusalueita, savupiippuja sekä likaisia katuja. Lynch sanoi elokuvan kertovan samalla teollisesta vallankumouksesta kuin Merrickin persoonasta. Valokuvat isoista räjähdyksistä kuvastavat Merrickin kasvaimia, jotka ovat Lynchin mukaan “kuin hitaita räjähdyksiä”. Lynchiä kiehtoi teollisuuden, piippujen noen ja tämän “erikoisen lihan” rinnastaminen. Tämä teollinen osa luo hyvän kontrastin Lontoon hienostopiirien tunnelmaan, jota Merrick kokee tarinan kehittyessä kohti liikuttavaa loppuaan.

Elefanttimiehen jokainen osa-alue on upeaa katseltavaa. Lynch on saanut toteuttaa itseään isolla rahalla, jonka tuomat paineet eivät ole tehnyt Dyynin kaltaisia tepposia, vaan ikimuistettavaa elokuvataidetta. Mel Brooksin antamilla 100% valtuuksilla syntyi vertaansa vailla oleva teos, joka kuuluu tekijöidensä kärkitöihin. Erityismaininnan ansaitsee John Hurtin riipaiseva ja ikimuistoinen roolisuoritus lämminsydämmisenä John Merrickinä.

Elefanttimies sai ilmestymisvuonnaan 1980 kahdeksan Oscar-ehdokkuutta kuten mm. parhaan elokuvan, ohjauksen, käsikirjoituksen sekä pääosanäyttelijän, mutta ei kuitenkaan realisoinut ainuttakaan pystiä kun Robert Redfordin debyyttiohjaus “Tavallisia Ihmisiä” putsasi pöydän. Mel Brooks sanoi tähän: “Kymmenen vuoden päästä Tavallisia Ihmisiä tulee olemaan visakysymyksen vastaus. Elefanttimies on silloinkin elokuva, jota ihmiset katsovat.”