elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

Uwe Bollin nimi ei yleensä herätä elokuvien katsojissa paljoa uskoa materiaalin hyvyyteen, tai ainakaan sen uskollisuuteen alkuperäiselle lähdemateriaalille. Bollin nimestä on tullut internetissä, varsinkin...

Uwe Bollin nimi ei yleensä herätä elokuvien katsojissa paljoa uskoa materiaalin hyvyyteen, tai ainakaan sen uskollisuuteen alkuperäiselle lähdemateriaalille. Bollin nimestä on tullut internetissä, varsinkin IMDB:n sivuilla, ja maailmalla melkeinpä vitsi uutena Ed Woodina. Miehen kaksi aiempaa tuotantoa, House of the Dead ja Alone in the Dark, ovat melkein universaalisti haukuttu kaikkien aikojen huonoimpien elokuvien joukkoon. On siis hieman kyseenalaista sanoa että Bloodrayne on miehen paras tähän astinen työ, sillä mitä se oikeastaan tarkoittaa?

Bloodrayne perustuu samannimiseen halpispeliin missä pelaajan tehtävänä oli juoksuttaa Rayne nimistä naisvampyyriä (tai Damphyyriä), erinäisten kenttien läpi, listien samalla laumoittain natseja ja erinäisiä hirviöitä. Verta, tissejä ja natseja riiti siis vaikka muille jakaa. Ensin hyvä uutiset, Boll on pitänyt melkein kaikki ainekset pelistä mukana elokuvassaan, ainoastaan natsit ovat tippuneet pois aikakauden muuttuessa keskiajalle. Sitten huonot uutiset; Boll on pitänyt mukana kaikki ainekset pelistä.

Elokuvassa seurataan Brimstone-järjestön miesten, ja naisen, taistelua Kagan nimistä suurpahista vastaan. Ben Kingsleyn esittämällä Kaganillä on kaikenlaista pahaa mielessä maailman varalle, ja ainoastaan Kristanna Lokenin esittämä Rayne voi tehdä jotain asialle, onhan hän sentään ‘valittu’. Kuulostaako naurettavalle? Sitä se onkin, mutta samalla pirun viihdyttävää naurettavuutta.

Bloodraynen suurin vahvuus, ja heikkous, piilee siinä että se tajuaa olla täysin uskollinen pelin rakenteelle. Ensin hahmot juoksevat paikasta A paikkaan B, samalla listien vastaan tulevia vihulaisia antaen veren armottomasti lentää kaikkialle. Sitten vähän kuljetetaan juonta eteenpäin, taistellaan pientä mini-pomoa vastaan, kerätään tärkeät esineet talteen ja jatketaan matkaa. Lopussa kohdataan sitten loppupomo ja hieman isompia taisteluita. Vaikka näin kirjoitettuna tämä kaava kuulostaa aivan kamalalta elokuvan rakenteeksi, se toimii Raynessa yllättävänkin tehokkaasti. Elokuva on aivotonta ja välillä melkein typerryttävää menoa, mutta se onnistuu ottamaan itsensä juuri tarpeeksi itseironisesti että se ei kokonaan kaadu täydellisen campin suohon.

Verrattuna myös Bollin aiempiin elokuviin, on Rayne selvästi ammattimaisemmin tehty kokonaisuus. Taistelut ovat hyvin koregrafioituja, puvut ovat suurimmalta osin ihan siedettäviä (tosin ihmetyttää että jokaisella Transylvanialaisella naisella oli vaatteet jotka toivat esille heidän muotojaan), ja kuvaus on suurimmalta osin hyvinkin onnistunutta. Musiikki muistuttaa paikoitellen 80-luvun halpis miekka & magia elokuvien tunnareita, mutta lisää vain varmuutta siitä että kyseessä on tietoinen valinta tehdä itseironista viihteenpoikasta.

Näyttelijät ovat laidasta laitaan laadussaan. Michael Madsen näyttää väsyneeltä ja tylsistyneeltä, Michelle Rodriguez vetää täsmälleen samaa roolia kuin jokaisessa aiemmassa elokuvassaan ja Matt Davis on kuin 80-luvulta karannut sankarimetallibändäri. Ex-terminatrix Kristanna Loken tekee sen sijaan kohtalaisen hyvää työtä Raynena, ja tuo rooliin siedettävyyttä jopa elokuvan huonoimmissa kohtauksissa (jostain syystä mukaan mahtuu kaksi täysin käsittämätöntä seksikohtausta, joista toinen koskee Meatloafia). Sivuosissa vilahtavat Meatloaf ja elokuvan tuottaja Billy Zane pitävät hauskaa rooleissaan, ja varsinkin Meatloaf näyttää nauttivan olostaan Transylvanialaisten vampyyri-huorien keskellä. Kyllä, vampyyri-huorien. Ben Kingsley vetää oksat pois ajoittain hulvattomalla camp-asenteellaan ja selvästi irroittelee jokaisen hetken mitä saa elokuvassa olla ruudulla. On suorastaan elämää suurempi kokemus nähdä Gandhista ja Schindlerin Listasta tuttu näyttelijä toteamassa täysin vakavalla naamalla tyttärensä olevan "Kittämättätön vampyyri-narttu" samalla kun tämä heiluttaa miekkaa kuin viimeistä päivää.

Vaikka tätä lukiessa saattaa saada sellaisen kuvan että Bloodrayne on täysin käsittämätöntä kuonaa joka yrittää apinoida kaikkea Bram Stockerin Draculasta aina erinäisiin kulttiteoksiin keskiajan myyteistä ja kulteista, voi olla hyvinkin oikeassa. Mutta se ei silti tarkoita etteikö elokuva tekisi sitä ajoittain ihan hyvin, tai ainakin viihdyttävästi. Se ei ole kovinkaan pitkä, siinä on paljon hyvin kuvattua väkivaltaa, ja jonkin verran alastomuutta. Edes ajoittaiset karmivat dialogin pätkät eivät onnistu tuhoamaan kokonaisuutta Alone in the Darkin tapaan, suurimmaksi osaksi kiitos keskiaikaisen tapahtumapaikkansa ansiosta. Ei tästä saa laadukasta elokuvaa tekemälläkään, mutta perjantai illan viihteenä se on varsin rattoisa tapa viettää puolitoista tuntinen.

Yhteenveto:
Campia vaikka muille jakaa. Hulvattoman huonoa elokuvantekoa ja Mystery Science Theatre 2000 tasoista tarinankerrontaa.

Joonatan Itkonen Toimittaja

Ei kommentteja

Ole ensimmäinen, joka jättää kommentin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.