elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

V on pyörinyt päässäni melkein kaksi viikkoa nyt. Oikeastaan, se on pyörinyt päässäni paljon kauemmin. Siitä asti kun luin alkuperäisen V for Vendetta sarjakuvan...

V on pyörinyt päässäni melkein kaksi viikkoa nyt. Oikeastaan, se on pyörinyt päässäni paljon kauemmin. Siitä asti kun luin alkuperäisen V for Vendetta sarjakuvan melkein kaksi vuotta sitten. Olin lievästi sanoen skeptinen elokuvan ilmoituksen kuultuani, vaikka pidänkin Matrix elokuvista, on V:n kaltaisen sarjakuvan muuttaminen elokuvan muotoon Hollywoodissa onnistuneesti erittäin harvinainen sattuma. Alan Mooren erittäin näkyvä kamppanjointi elokuvaa vastaan, mukaanlukien hänen nimensä poisvetäminen elokuvasta, ei auttanut asiaa. Kun astelin ennakkoon katsomaan elokuvaa helmikuun lopulla, olin varma etten pitäisi elokuvasta. Olin väärässä.

V kertoo tulevaisuuden maailmasta, tarkemmin sanottuna Brittaniasta, missä diktatuurinen hallitus kontrolloi maata rautaisin ottein. Hyvin Orwell-maisista lähtökohdista ammentava Verikosto on tarina oikeuden viestistä toitottavasta anti-sankari/terroristi V:stä, joka kohdatessaan nuoren Eveyn uskoo löytäneensä itselleen aisaparin suurimmassa työssään joka on edessä, hallituksen kaatamisessa. Mutta asiat eivät suju niin helposti kuin uskoisi, ja matkalla on monta mutkaa edessä.

On ironista että Moore on päättänyt uhota juuri Verikostoa vastaan, koska kyseessä on kuitenkin paras Moore-filmatisointi tähän mennessä. Vaikka aiemmista elokuvista, kuten From Hellistä ja Constantinesta, olen pitänytkin. Ei niitä voi kutsua uskollisiksi sovituksiksi. Wachovski-veljesten käsikirjoittama V on onneksi uskollinen, ja hyvä, sovitus. Veljekset ovat tajunneet etsiä sarjakuvan tärkeimmän sanoman ja sisimmän jolle rakentaa tarinansa. Jos Moore ja piirtäjä Lloyd tekivät tarkkaa freskonomaista maalaustyötä taistelusta vapauden puolesta, on Wachovskien elokuva verrattavissa poliittiseen sarjakuvaan joka sanomallaan tuo V:n ideologian suurelle yleisölle. He kirjoittavat ja piirtävät levein vedoin, jättäen usein sivuun monet Lloydin ja Mooren sivujuonet ja pienet tarinanvivahteet, keskittyen vain suureen kuvaan. Veljekset kuitenkin ovat sirotelleet sarjakuvan faneille metaforia ja piilotettuja hetkiä joista nauttia elokuvan aikana.

Ei V ole täydellinen elokuva. Se sisältää ajoittain hetkiä jolloin Wachovskien kirjallinen kynä sukeltaa liiankin lähelle Matrix jatko-osien itsekeskeistä kerrontaa, ja varsinkin V:n sisääntulo, vaikka onkin uskollinen sarjakuvalle, on heikko lenkki muuten vahvasti kirjoitetun dialogin keskellä. Mutta ne hetket mitkä V hukkaa kirjoitukseltaan, se pelastaa teknisellä puolella. McTeiguen kameratyöskentely on kaunista ja huokuu sitä samaa nerokkuutta mitä Matrixien tekninen puoli jo osoitti. Elokuvan useat montaasit ovat hetkittäin jopa mykistävän erinomaisia ja muut viat unhoittavia teoksia.

Näyttelijöistä on pakko mainita Hugo Weaving, jonka täysin vokaalinen esitys on heti vuoden 2006 parhaita. Weavingin hunajaa tihkuva ääni on täynnä voimaa, karismaa ja uskoa, vaikka emme kertaakaan elokuvan aikana näe hänen kasvojaan, on maskin takana idea ja voima jota ääni kannattelee täysivoimaisesti. Weaving onnistuu pienin vivahtein niin rakentamaan selkäpiitä kylmääviä massiivisia puheitaa kuin myös herkkiä hetkiä joissa hän tuntuu olevan täysin avoinna, mutta vain Portmanin Eveylle. Portman onnistuu pakenemaan hienosti Star Warsin tuskallista roolitustaan ja tekee vahvan suorituksen elokuvan ainoassa näkyvässä naisroolissa. Eveyn kasvu on säilytetty elokuvassa sarjakuvan kaltaisena ja vaikka pieniä yksityiskohtia on muutettua paikoitellen, muutokset vain tukevat kokonaiskuvaa. Stephen Fry ja Rea tekevät vastaavissa rooleissaan tuttua ja turvallista työtä, varsinkin Fry näyttää paikoitellen oikeasti pitävän hauskaa, Rea on ajoittain hieman hukassa, mutta pelastaa tinkimättömällä karismallaan paljon. John Hurtin näyttelemä ‘iso veli’ hahmo nähdään koko elokuvan ajan vain tv-ruuduista, mutta jokaisesta hetkestä paistaa läpi veteraaninäyttelijän mahtava tarmo ja voima jonka hän ajaa läpi kohtaus kohtaukselta.

V:n voimakas sanoma on nykypäivänä yhtä tärkeä kuin kaksikymmentä vuotta sitten kun se tehtiin. Maailma on muuttunut, mutta hallitukset eivät, V:n kaltaisen anti-sankarin sanoma on vieläkin asia mikä jokaisen ihmisen tulisi muistaa. Hänen tekonsa voivat olla vaikeita sulattaa, mutta kuten Zorro aikanaan, on V kansan puolesta taisteleva idea eikä vain mies. Miehet voivat kaatua sodassa, mutta ideat ovat ikuisia, ja V:n kaltaiset ideat, hyvin esitettyinä, tulevat kestämään.

Olin teatterista poistuessani hieman pettynyt elokuvaan. Tunsin sisimmässäni että kyseessä on hyvä ja taidokkaasti ohjattu kokonaisuus, mutta siitä puuttui jokin, jokin sellainen mikä aikoinaan herätti innostukseni sarjakuvaa lukiessa. Tietoisuus että olin kokenut jotain suurta ja mullistavaa, jotain mikä kestää ja on ennennäkemätöntä. Niin ideoiltaan kuin toteutukseltaan. V elokuvana ei ehkä yllä ihan samalle tasolle, mutta se että elokuva pyörii vieläkin mielessäni, niin laadullisena teoksena elokuvataiteena, kuin myös sanomaltaan. On osoitus siitä että Wachovski-veljekset ja heidän suojattinsa, ohjaaja James McTeigue, ovat onnistuneet tuomaan esille Lloydin ja Mooren tarinan sitä kunnioittaen suurelle yleisölle, ja luoneet uuden tavan jolla V pysyy ikuisena.

Yhteenveto:
Constantinen hengessä kulkeva sarjiselokuva joka tavoittaa esikuvansa hengen melkein täydellisesti. Samalla rakentean tarinan oman aikansa kuvaksi hillityllä ja tyylikkäällä otteella.

Joonatan Itkonen Toimittaja

Ei kommentteja

Ole ensimmäinen, joka jättää kommentin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.