elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

Hollywoodin kuuluisimpien sotaleffojen vanavedessä valmistui muitakin mielenkiintoisia sotaelokuvia. Saving Private Ryanin, When trumpets faden ja Thin Red Linen jälkeiseen ja jonkinasteiseen sotaelokuva-krapulaan valmistunut, ja...

Hollywoodin kuuluisimpien sotaleffojen vanavedessä valmistui muitakin mielenkiintoisia sotaelokuvia. Saving Private Ryanin, When trumpets faden ja Thin Red Linen jälkeiseen ja jonkinasteiseen sotaelokuva-krapulaan valmistunut, ja ilmeisesti vasta jokin aika sitten vuokraamoon ilmestynyt, Kadonnut pataljoona yllättää positiivisesti. Tälläkin kertaa sotaa käydään tiiviisti amerikkalaisten perspektiivistä, mutta taistelutantereet ovat vieläkin verisemmät: tositapahtumiin perustuva elokuva kuvaakin amerikkalaisen pataljoonan karua taistelua Argonnen metsässä motitettuna ja alivoimaisena ensimmäisessä maailmansodassa. Tuskaiset huudot kaikuvat, pillit viheltävät yllyttäen veriseen rynnäkköön ja luodit lentävät tässä kohtuullisen hyvin katsojansa imaisevassa elokuvassa, joka ei verta säästele.

Tähän tosipohjaiseen tapahtumaan heitetään myös Rick Schroder, lähinnä NYPD Bluesta tuttu näyttelijä, jonka päärooli amerikkalaisen pataljoonan johtajana, majuri Whittleseynä on varsin osuva ja mainio. Oudon kylmästi käyttäytyvä, miehistään silti huolta pitävä, majuri on Schroderin käsissä kypsää ja toimivaa tavaraa. Kun vielä vierellä johtamista tuuraava Phil McKee onnistuu vakauttamaan kuviota ja ohjaaja Mulcahy saa muista sivuosista yllättävän karismaattisia, mieleenpainuvia sidekickejä, niin koko ajan tilanteen mukaan elävä elokuva on valmis. Ryhmähenkeäkin muistetaan luoda mukavasti tyypillisellä kasvutarinalla ja ihmiskohtaloilla, joissa vitsit muuttuvat nopeasti kylmään ja kolkkoon hiljaisuuteen.

Kadonnut pataljoona on elokuva, joka ei turhaan kaunistele asioita. Kaukana romanttisista kuvitelmista, haavoittumattomista sankareista ja monista elokuvista tutusta voittamattomuudesta oleva elokuva on raadollista katsottavaa. Kun pilli soi ja ensimmäiset miehet kiipeävät taisteluhaudasta tikkaille suoraan kuolemaa nakuttavan konekiväärin tuleen, voi vain ihmetellä sodan mielettömyyttä ja järkevyyttä. Teema, joka nousee esiin missä tahansa sotaelokuvassa, nousee myös esiin Whittleseyn silmissä ja ajatuksissa. Kadonnut pataljoona tyytyykin silti vain toteamaan, että sotilaan velvollisuus on noudattaa käskyjä. Toverillisuus, urheus ja sankarillisuus eivät silti nosta hurraa-huutoja edes silloin kun aseet vaikenevat. Tilalla on vain tyrmistynyt, jopa kaunainen, hiljaisuus kaikkien turhaan kaatuneiden miesten puolesta, jotka ovat valuttaneet verensä muutaman neliömetrin takia.

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

Ei kommentteja

Ole ensimmäinen, joka jättää kommentin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.