Tahdon voitto

Triumph des Willens on kaikkien aikojen kuuluisin propagandateos, kaksituntinen dokumentti kolmannen valtakunnan puoluekokouksesta 1934 Nurnbergissä. Elokuva koostuu lähinnä puheista, ohimarsseista ja yleisestä ylivertaisuuden hehkuttamisesta. Mukana on käytännössä kaikki puolueen suuret nimet Hitleristä Himmleriin, Göbbelsiin, Hessiin ja Göringiin. Pääosassa ovat yhtälailla myös kansan suuret rivit ja rivisotilaat.

Tällaisen aineiston tarkastelu objektiivisesti on erittäin vaikeaa. Omalle sukupolvellemme on iskostettu lapsesta lähtien konteksti jossa näitä tapahtumia ja ihmisiä pitää katsoa: Hitler, natsit ja kaikki asiaan liittyvä on äärimmäistä pahaa, piste. Tämän takia pelkkä hakaristin tai Heil Hitler-neontekstin näkeminen tuo välittömästi negatiivisen ja torjuvan tunteen. Useimmat hylkäävät elokuvan meriitit jo etukäteen, "se kun on vain natsien vastenmielistä propagandaa." Kyse on tietysti propagandasta, mutta mitä sitten? Väänsihän Frank Caprakin liittoutuneille propagandaa, tosin huomattavasti läpinäkyvämpää eikä muutenkaan Riefenstahlin osaamisen tasolle yltävää. En ala tässä avautumaan sen enempää viimeisen kymmenen vuoden aikana tehdyistä fiktiivisistä amerikkalaisista sotaelokuvista. Niiden tasapuolinen maailmankuva lienee kaikille tuttu. Puhumattakaan Washingtonin nykypolitiikasta ja median ohjaamisesta, joka alkaa pikkuhiljaa ohittamaan orwelliaanisuudessaan Neuvostoliiton.

Tärkeintä on ymmärtää, että filmi todella valmistui 1935, eli kauan ennen sotaa ja natsien hirmutekoja. Tässä vaiheessa natsit ja fuhrer eivät vielä edustaneet (kansalle) totaalista pahaa, vaan maan jälleenrakentamista ja yhdistämistä. Tässä ei ole kyse mistään kiväärinpiipulla pakotetuista pohjoiskorealaisista, vaan ylpeistä ja toiveikkaista ihmisistä jotka todella seisovat johtajansa takana. Elokuvassa on paljon puheita jotka käsittelevät enimmäkseen esimerkiksi teiden rakentamista, uskoa omaan valtioon ja kansan oikeutta ylpeyteen. Tusinasta puhujasta vain yksi mainitsee rotukysymyksen, ja senkin lähinnä ohimennen. Ja vaikka hitlerjunge-kohtaus onkin todella, todella gay, on se yhtälailla kuva iloisista ja elämästään ja yhteisöstä nauttivista pikkupojista, jotka vielä muutama vuosi sitten keskittyivät lähinnä näkemään nälkää.

Kylmät väreet ryntäävät pitkin selkäpiitä kun 100000 saksalaista huutaa Hitlerin nimeä ja vaikenee välittömästi täyteen hiljaisuuteen johtajansa merkistä. Miten on mahdollista, että yhdellä miehellä on näin pelottavan paljon valtaa? Ensimmäisen maailmansodan voittaneet länsivaltiot osoittivat järkyttävää lyhytnäköisyyttä sortaessaan Saksaa valtavilla sotakorvauksilla ja nöyryyttävällä kohtelulla. Rikollisuus, väkivalta ja laajemmassa mittakaavassa sota sikiävät yleensä tyytymättömyydestä, epätoivosta ja köyhyydestä. Kun kokonainen kansa on tyytymätön ja yksittäinen mies palauttaa kansan itsetunnon ja lupaa sille maailman, liikutaan todella vaarallisilla vesillä.

Triumph des Willens on ennen kaikkea elokuva tuhotusta ja maahantallotusta kansasta, joka nousee karismaattisen johtajan innoittamana jaloilleen. Päällimmäinen tunne on ahkera iloisuus, ei suinkaan murhanhimoinen pahuus. Jokaisesta kuvasta paistaa ihmisten nationalistinen hurmos, joka nostaa laman ja sotakorvausten lannistaman kansan uskomattomiin suorituksiin. Voi vain kuvitella, mitä kaikkea tämä porukka olisikaan saanut aikaan jos sen into olisi suunnattu oikeisiin asioihin. Ja muistella sitä, mitä se saikaan aikaan, kun se suunnattiin vääriin.

Onko se kirjoittaja nyt hurahtanut täysin ja niellyt kyselemättä elokuvan sanoman? No ei sentään. Katsoin pari viikkoa sitten Alain Resnaisin keskitysleiridokumentin Nuit et Bruillard, sekä Bob Fossen natsismin synnystä kertovan Cabaretin. Kävin myös nuorempana Auschwitzissä, joten olen taatusti tietoinen natsien aiheuttamasta kärsimyksestä. Positiivisesta arvostelusta huolimatta kyse ei suinkaan ole natsiaatteen hyväksymisestä millään tasolla, korkeintaan yrityksestä ymmärtää sen saavuttamaa suosiota. On tärkeää ymmärtää ja ennen kaikkea muistaa, miten normaalit ihmiset kykenivät natsien hirmutekoihin. Tarkastelun kohteena on sitä paitsi tekniseltä toteutukseltaan (kuvakulmat, sommittelut, symboliikka) erinomainen teos, joka on ihan oikeasti aikaansa edellä.