elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

Vaikuttaa siltä, että Hollywoodin rahantekokoneelta alkavat ideat loppua. Tällä kertaa oman remakensa on saanut vuonna 1974 valmistunut The Longest Yard -elokuva, joka tosin sai...

Vaikuttaa siltä, että Hollywoodin rahantekokoneelta alkavat ideat loppua. Tällä kertaa oman remakensa on saanut vuonna 1974 valmistunut The Longest Yard -elokuva, joka tosin sai ensimmäisen remakensa jo vuonna 2001 Mean Machinen muodossa. Nyt kuitenkin vanhat tuulet puhaltavat ja niiden mukana kotisohvan eteen liitelee kotimaassaan käsittämättömän suosittu Adam Sandler, jonka profiili on tunnettu monista elokuvista aina huonoista flopeista hyviin ja osuviin rainoihin asti. Sandlerin rinnalle tuli mustan amerikan yksi parhaimmista koomikoista, Chris Rock, jonka suoritukset ovat olleet suhteellisen vaihtelevia elokuvasta riippuen. Sandlerin tähdittämästä ja tuottamasta perushöntistä elokuvasta löytyy myös muita tuttuja elementtejä ohjaajan muodossa, sillä tällä kertaa tämä vastuullinen palli on annettu Peter Segalille, joka on viime vuosina tehnyt enemmänkin yhteistyötä Sandlerin kanssa Anger Managementissa ja 50 First Dates:ssa.

Jos itse elokuva on perushömppää, niin näyttelijäkatrasta voidaan pitää vähintäänkin mielenkiintoisena. Sandlerista tosin ei kannata mainita muuta kuin sen, että mies tekee taas tyypillisen, jo moneen kertaan nähdyn, roolisuorituksen, jossa sympaattinen ja mukava Pertti Perusjätkä joutuu vankilaan. Chris Rockin rooli taas jää todellakin näkymättömäksi sivurooliksi, jossa miehelle ei anneta tilaa toteuttaa itseään ja alkuperäisen elokuvan pääosan esittäjä Burt Reynolds tyytyy vain myhäilemään taustalla suhtkoht viihdyttävästi. Mukaan on saatu myös monia muita tuttuja kasvoja: pellepainista tutut Steve Austin ja Bill Goldberg tyytyvät pullistelemaan lihaksiaan tuttuun show-meininkiin ja K1:stä tuttu Bob "The Beast" Sapp ei yllättäen näytäkään pelottavalta, vaan lähinnä säälittävältä. Kun vielä Terry Crews tyytyy jakamaan hampurilaisia alushousuistaan, niin suoraan sanoen pelottava hömppäilyn yhtälö on valmis: Sandlerin elokuvat tekevät miehestä kuin miehestä säälittävää, joskin jonkin verran viihdyttävää, katsottavaa. Onneksi sentään vanha kivikasvo James Cromwell pelastaa pyrkyri-vankilanjohtajana.

Luunmurskaajien tarina on yllätyksetön ja todella suoraviivainen paketti, jonka mutkat aina henkisestä kasvusta kliseisiin kostoihin kentällä ovat nähtävissä alusta asti. Kaiken lisäksi elokuvan tarina ei ole kummoisen hauska muutamia pieniä yksityiskohtia lukuunottamatta. En tiedä, että johtuuko se tosikkomaisuudestani, mutta itse näen Luunmurskaajien tarinan opettavaisena kasvutarinana itsekeskeisyydestä täydelliseen joukkuehenkeen. Elokuvallisen annin mennessä miltei draaman puolelle Luunmurskaajien tehtäväksi jää pelkkä viihdyttäminen. Siinä elokuva onnistuukin suhteellisen hyvin, vaikkakin nauramiselle ei tilaa jää elokuvan vartijoiden ollessa sadistisia kusipäitä ja vankien ollessa maailman mukavimpia ihmisiä. Silti Luunmurskaajat on mukava yhden illan elokuva. Se ei ole Segalin parhaimpia ohjauksia, mutta ajaa silti asiansa videovuokraamon hyllyssä: tässä genressä ei taida muutakaan olla tarjolla ainakaan tällä hetkellä.

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

Ei kommentteja

Ole ensimmäinen, joka jättää kommentin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.