elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

Ei kulunut kuin kaksi vuotta ja saksalainen Wolfgang Becker päätti käyttää ranskalaisen ohjaajan Jean-Pierre Jeunetin mestarityötä, Amelieta, hyväkseen ja teki mainion, elämää täynnä olevan...

Ei kulunut kuin kaksi vuotta ja saksalainen Wolfgang Becker päätti käyttää ranskalaisen ohjaajan Jean-Pierre Jeunetin mestarityötä, Amelieta, hyväkseen ja teki mainion, elämää täynnä olevan elokuvan, Good Bye Leninin. Elokuvan henkikin on edeltäjäänsä verrattuna niin samankaltainen, että on miltei perusteltua väittää Good Bye Leninin olevan jonkinlainen jatko-osa tai ainakin saksalainen toisinto tälle yhdelle vuosisatamme parhaista elokuvista.

Tällä kertaa ei kuitenkaan paranneta usean ihmisen elämää, vaan yritetään pitää epäitsekkäästi äiti poissa järkytyksen partaalta. Nostalgisesti 80- ja 90-luvun vaihteeseen sijoittuva elokuva kertoo katsojaa kiinnostavan tarinan Alexista, joka yrittää vakuutella koomasta heräävälle äidilleen DDR:n olevan edelleen voimansa tunnossa. Todellisuudessa muurikin on jo murrettu ja markkinatalous on saanut jalansijaa myös DDR:ssä, jossa vanhoja äidin suosikki-suolakurkkuja on äärettömän vaikea löytää. Siinäpä on sitten Alexilla (Daniel Brühl) paljon tekemistä pitää sosialistisessa Saksassa elänyt äitinsä poissa totuudesta, joka tuntuu ja tuoksuu vapaudelle. Muutosten tuulten riepoteltavana ovat myös Alexin sisko (Maria Simon) ja sairaalassa tavattu sisar hento valkoinen, Lara (Chulpan Khamatova), jotka vaikuttavat Alexin normaaliin elämään tutulla ja turvallisella tyylillä.

Good Bye Lenin! on erittäin mielenkiintoinen elokuva: se kertoo tarinansa oudon kiihkottomasti tarkastellen DDR:n elämää enemmänkin yksilöllisesti kuin kollektiivisesti. Takaraivoon iskostunut yleistys marxilaisesta utopiasta kummittelee päässä tehden ajatuksissa "punaisista" ihmisistä valtion hyväksi työskenteleviä robotteja, mutta kas vain: todellisuus onkin toinen. Beckerin elokuvassa persoonallisuuksille löytyy tilaa ihailtavan paljon, eikä elokuva halua muutenkaan puuttua millään tavalla yhteiskunnallisiin asioihin, joita on tapahtunut jo toistakymmentä vuotta sitten. Sen sijaan Becker keskittyy perheeseen ja eritoten Alexiin, jonka huumorillakin maustettu sessio äitinsä pelastamiseksi on addiktoivaa katseltavaa. Kun taustalla muhivat vielä Alexin nimeämättömät motiivit ja luonnollinen katkeruus perheensä hylännyttä isäänsä kohtaan, on tuloksena elämänhaluinen elokuva, joka koskettaa monellakin tasolla. Auringon paistaessa ja tuodessa esiin ihmispsyyken parhaat puolet, voi katsojakin rentoutua: Beckerin kuljettaessa elokuvaa taitavasti eteenpäin, saa katsojakin oman tilansa nauttia ja toisinaan syventyä tähän hiomattomaan timanttiin, joka jättää katsojansa vähäksi aikaa miettimään omaa elämäänsä lopputekstien rullatessa ruudulle. Lopullinen viesti onkin selvä: vaikka totuus joskus sattuu ja tunteet jylläävät, niin elämä silti rullaa eteenpäin yhtä varmasti kuin huomenna on taas uusi aamu niin Good Bye Leninin Alexille kuin meillekin.

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

Ei kommentteja

Ole ensimmäinen, joka jättää kommentin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.