elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Walk the line kertoo yhden Suomessa hieman liian vähälle huomiolle jääneen muusikkolegendan, Johnny Cashin, tarinan. Cash on Elviksen lisäksi ainoa muusikko joka on saanut...

Walk the line kertoo yhden Suomessa hieman liian vähälle huomiolle jääneen muusikkolegendan, Johnny Cashin, tarinan. Cash on Elviksen lisäksi ainoa muusikko joka on saanut nimensä sekä Rock’n’Roll että Country Hall of fameen ja on edelleen yksi kaikkien aikojen parhaiten myyneistä muusikoista. Siinä missä viime vuonna Oscareita kahmineen Ray-elokuvan esikuva oli suhteellisen surullinen ja ajoittain pahasti väärillä raiteilla ajeleva tähti, oli Cash huomattavasti synkempi ja vaikeaselkoisempi tapaus.

Elokuvan pääosassa virtuoosimaisesti temmeltävät Joaquin Phoenix ja Reese Witherspoon ovat kuin valokopiot lähdemateriaalista. Näyttelijät paitsi näyttävät, myös kuulostavat esikuviltaan lähes täydellisesti. Jotain eläytymisestä kertoo myös se, että Witherspoon ja Phoenix muunmuassa lauloivat käytännössä jokaisen musiikkikappaleen itse ja Phoenix jopa opetteli soittamaan kitaraa vain tätä elokuvaa varten. Mainittakoon vielä sekin seikka, että Cash ja Carter poimivat itse Witherspoonin ja Phoenixin näyttelemään itseään elokuvaan. Muista roolisuorituksista kunniamaininnan ansaitsee Robert Patrick Johnnyn todella paskamaisen ja tunteettoman isän roolissa. Tarinankerronnaltaan kyseessä on vahva kokonaisuus. Elokuva alkaa kuuluisan Folsom-vankilan verstaalta jossa tähti valmistautuu keikkaansa varten ja etenee takaumin Cashin lapsuudesta aina keikkaan saakka. Sivuhahmoina vilahtelee sellaisia pikkunimiä kuin Elvis Presley, Roy Orbison ja Jerry Lee Lewis.

Walk the line eroaa muista elämänkerrallisista draamoista edukseen päähenkilön erilaisuudella. Cash ei ollut Elviksen kaltainen humaani hurmuri tai Ray Charlesin kaltainen räiskyvä lavapersoona, hän oli yksinkertaisesti synkkä mies. Pienestä pitäen “J.R” sai elää kuolleen veljensä varjossa, vailla isänsä myötätuntoa. Korean sodasta palattuaan Cash nai lähes hetken mielijohteesta Vivian Liberton ja sai tämän kanssa 4 lasta. Todellisuudessa Cash oli kuitenkin ihastunu ja myöhemmin rakastunu jo nuorena kuuluisan laulajasuvun nuorimpaan tyttäreen, June Carteriin. Cash pukeutui lavalla lähes aina mustiin, lauloi lähes poikkeuksetta rikoksista tai vankiloista, ja lavan takana puolestaan kului runsaat määrät “elviksen suosittelemia” amfetamiini pillereitä.

Oscar voittajaksi Walk the line on melko varma veikkaus. Phoenixin suoritus on jo lähes hämmentävän hyvä ja Witherspoonkin onnistuu vihdoin todistamaan olevansa muutakin kuin “Legally Blonde”. Oikeastaan ainoat hieman häiritsevät seikat koko teoksessa, olivat muutamat kappalevalinnat sekä myöhemmän uran kokonaan poisjättämäinen, esimerkiksi 90-luvulla tapahtunutta “American”-levysarjan aiheuttamaa pienimuotoista comebackia ei mainita ollenkaan. Muutama omista Cash suosikeista puuttuu myös elokuvasta kokonaan ja ehdottomasti tunnetuintakin kappaletta (Ring of fire) pihdattiin melkein loppuun saakka. Päähenkilön uraa tuntemattomia tämä tuskin haittaa mutta itseni kaltaista suurta fania tämä jäi kuitenkin hieman häiritsemään. Noh, olihan kyseessä kuitenkin elokuva eikä äänilevy.

  • 90%
    Walk the line - 90%
90%

Tiedot

Genret: draama
Kesto: 136 min
Ohjaaja: James Mangold
Pääosissa: Joaquin Phoenix,Reese Witherspoon,Robert Patrick
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 2005

Sending
User Review
0 (0 votes)

Ville Tarkiainen

0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments