elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

Mathieu Kassovitz on elokuvallisessa mielessä erittäin mielenkiintoinen tapaus: näyttelijä, käsikirjoittaja, ohjaaja ja vielä tuottajakin, jonka nimi pulpahtaa milloin missäkin mielenkiintoisessa produktiossa esiin. Mies tekee...

Mathieu Kassovitz on elokuvallisessa mielessä erittäin mielenkiintoinen tapaus: näyttelijä, käsikirjoittaja, ohjaaja ja vielä tuottajakin, jonka nimi pulpahtaa milloin missäkin mielenkiintoisessa produktiossa esiin. Mies tekee mm. hauskan pikkuroolin scifin Indiana Jonesissa, Bessonin Fifth elementissä, keräilee valokuvia Ameliessa ja mm. ohjaa tässä tunnetussa ranskalais-thrillerissä, Purppuravirroissa, joka on vaikutteensa imaissut sateisesta Fincherin Seitsemästä, yhdestä valehtelematta maailman parhaasta thrilleristä.

Näennäisen kiiltäväpintaisen ja akateemisen pikkukaupungin sydämessä kuohuu. On tapahtunut veret seisauttava murha, jonka tekotapa on liikaa paikalliselle poliisille. Paikalle lähetetään nukkaisen oloinen Pierre Niemans, kuuluisa poliisi, jonka tarkoitus on ratkaista groteski murha mahdollisimman pian. Mutkia kuitenkin sattuu matkalle ja monen käänteen kautta hihaan tarttuu nuori kuumakalle Max Kerkerian, jonka avulla murhasarjan motiivit alkavat hiljalleen selvitä. Seurauksena on oivaa tunnelmaa ja tilanteita, joissa hengenlähtö on hiuskarvan varassa.

Purppuravirrat tarjoaa verta, viiltoja ja väkivaltaa: tuttua huttua nykypäivän thrillereille. Silti ranskalaiset opettavat vanhallekin koiralle välillä uusia temppuja. Pääroolin saanut Jean Reno viihdyttää ja luo tunnelmaa rauhallisuudellaan ja valtavalla karismallaan miltei tyhjästä ja aina hyvän -ellei peräti loistavan- Vincent Casselin roolihahmo Max ole myöskään yhtään pöllömpi, ehkä kuitenkin vain maanisempi. Kun taustalla kuikuilee tummakutrinen Nadia Farès, on ilmassa väkisinkin tunnelmaa, jota Kassovitz värittää tummilla nurkilla, ankean harmaalla yleisotteella ja välillä toimivalla ja rauhallisella ohjauksellaan kotisohvalle asti. Tuloksena on mielenkiintoinen elokuva, josta hilpeys on kuollut ja paikalle juurtunut epätoivon vimma on synnyttänyt näyttämölle salamyhkäisyyden samettiset verhot.

Valitettavasti Jean-Christophe Grangén esikoisromaaniin perustuva Purppuravirrat on myös hyvin ailahteleva elokuva, sillä sen paukut loppuvat viimeistään elokuvan puolessavälissä, jossa jopa välillä pelottava ja salaperäinen tunnelma on kulutettu loppuun kuin hanaolut. Kamerakin villiintyy loppua kohden ja meno alkaa muuttua levottomaksi ammuskeluksi juuri silloin kun sen pitäisi valmistaa katsojaa johonkin omaperäiseen ja tunnelmalliseen loppukliimaksiin. Jean Renokin heiluu ysimillisensä kanssa kuin humalainen ja Cassel puhisee roolihahmonsa keuhkoja pihalle samalla kun Kassovitz vesittää hienoa elokuvaansa harmaan massan vaeltavaan karavaaniin. Uskonnolliset vaikutteetkin katoavat kuin tuhka tuuleen fasismin vallatessa juonen tyhjät kolot ja murhien mystiikka vaihtuu turhan tavalliseen kissa-hiiri-leikkiin kieltämättä kauniissa maisemissa jossain Alppien luona. Katsojakin pettyy: alku on kaikessa painostavuudessaan upeaa katseltavaa ja kuunneltavaa, mutta paketin täytyy pysyä koossa vähintäänkin koko elokuvan ajan. Sääli, Purppuravirrat olisi ollut loistava thrilleri pienellä vaivalla ja ajatuksella.

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

Ei kommentteja

Ole ensimmäinen, joka jättää kommentin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.