King Kong

On kulunut likimain 70-vuotta siitä kun King Kong näki päivänvalon ensimmäistä kertaa. Sen jälkeen on tätä viidakon kuningasta retuutettu huonosta elokuvasta aina vain huonompaan vuosien mittaan. Nyt, viimein, ohjaaja Peter Jackson on saanut mahdollisuuden toteuttaa elämänsä unelma ja vapauttaa Kong valkokankaalle uudelle vuosituhannelle ja uudelle sukupolvelle katsojia.

Tehdään aluksi selväksi, Kong ei ole täydellinen elokuva. Se ei ole myöskään samassa sarjassa Sormusten Herrojen kanssa, ainakaan minun kirjoissani. Mutta Kong on viihdyttävä elokuva. Se on myös erinomaisesti, ajoittain jopa mestarillisen hyvin, tehty elokuva. Se on täynnä aitoa rakkautta elokuvan taikaa kohtaan eikä siltä puutu sydäntä ollenkaan. Sen ongelmaksi koituu sen pituus, ja ajoittainen tyhjäkäynti.

Carl Denham on New Yorkilainen opportunisti. Pienten piirien ohjaaja jonka ylpeys on aikoja sitten ohittanut hänen taitonsa elokuvaajana. Kun studio päättää hyllyttää hänen elokuvansa päätää Carl kaapata tarvittavat välineistöt ja ihmiset mukaansa matkalle tuntemattomalle Pääkallosaarelle kuvaamaan teos valmiiksi. Mukaan joutuvat näytelmäkirjailija Jack Driscoll, nälkää näkevä näyttelijätär Ann Darrow ja omahyväinen näyttelijän retku Bruce Baxter. Mutta saarelta he löytävät enemmän kuin uskoivatkaan kun muinainen King Kong kaappaa Annin.

Vuosikymmenten aikana on Kongin tarina tullut hyvinkin tutuksi lähestulkoon kaikkialla maailmassa. Ikoninen kuva Kongista kiipeämässä New Yorkin korkeinta rakennusta pitkin on ehkä tunnetumpi kuin Godzilla tuhoamassa Tokiota, ainakin länsimaissa. Kong on eittämättä myös hirviöelokuvien esi-isä. Jacksonilla ja tämän tiimillä on siis varsin mittavat ja suuret saappaat täytettävinä. Jackson onnistuukin tehtävässään varsin kunnioitettavasti, tuoden vanhaan elokuvaan uutta potkua niin uusien hahmojen, kohtausten ja tulkintojen avulla. Jacksonin käsissä niin dinosaurukset kuin jättimäiset ötökätkin muodostuvat osaksi Kong kokemusta.

Ajan kuluessa, parantuvat tehosteetkin. Kong edustaa näin ollen tämän hetkisten tehosteiden kärkeä. Kong on jo itsessään suunnaton saavutus. Andy Serkisin upea tulkinta lajinsa viimeisestä gorillasta on ainutlaatuinen harppaus ihmisestä eläimeksi, ja Serkis hyödyntää täysin miimikon lahjojaan tulkitakseen katsojille kasapäin tunteita pelkkien eleiden kautta. Jos luulit että Klonkku edusti virtuaalisten hahmojen kehittyneintä kastia, mieti uudelleen, Kong on saapunut. Muualla elokuvassa niin eläimet, kuin paikatkin häikäisevät olemuksellaan. 30-luvun New York on satumainen jazzahtava paikka missä unelmat syntyvät ja särkyvät nopeammin kuin ehtii laskea, Pääkallosaari taasen on villi ja vaarallinen maailma missä jokainen askel voi olla viimeinen. Eläimet ja virtuaalihahmot ovat täysin uskottavia eikä kertaakaan niitä tule katsottua ‘tehosteina’.

Näyttelijärintamalla, Serkisin lisäksi, ovat Naomi Watts ja Jack Black hyvässä vedossa. Black karistelee ympäriltään koomikon elkeet ja vetää kusipää-vaihteen kaakkoon Carl Denhamin roolissa. Naomi Wattsin tehtäväksi jää vaikea työ yrittää myydä katsojille ajatus todellisesta Kongista. Tyhjää vasten näytellyt Watts onnistuu erinomaisesta työstä mikä olisi voinut lähennellä jo kornia heikomman näyttelijän käsissä. Andy Serkis tekee riemastuttavan tuplaroolin laivan kokkina Lumpyna, ja vähemmän tunnettu Jamie Bell piskuruisen pyrähdyksen Jimmy nimisenä nuorena seilorina. Thomas Kretschmann on suoraselkäinen kapteeni Venture aluksella. Adrien Brodylle jää sankarin kiittämätön rooli patsastella roolista toiseen.

Ohjaukseltaan King Kong on jälleen takuuvarmaa Jacksonia. Huikeat kamera-ajot, loistavat näyttelijäohjaukset ja toimiva tarinankerronta työskentelevät kaikki sovussa kuin ammattilaiselta sopii odottaa. Ainoat kerrat kun Jackson tuntuu ontuvat tapahtuvat elokuvan keskivaiheilla, ryhmän seikkaillessa Pääkallosaaren uumenissa. Jos joltain kohdin elokuvaa olisi voinut typistää, niin tästä. Vaikka kuinka huimia tapahtumia katsojan eteen vyörytetäänkin, on silti jatkuvasti tunne että puolen tunnin pituinen non-stop toiminta on jo vähän liikaa.

Tämä ei suinkaan tee Kongista huonoa elokuvaa. Se on ehdottomasti jotain ennennäkemätöntä elokuvataiteen saralla. Jälleen elokuvakokemus joka rikkoo rajoja virtuaalisen ja aidon näyttelijätyön väliltä, sortumatta kuitenkaan halvaksi tempuksi. Se on myös kokemusta isolla k;lla, elämys mikä on tarkoitettu nähtäväksi teattereissa. Ajoittain kaunis ja runollinen, toisella hetkellä intensiivinen ja brutaalikin. Rakkaustarina vailla rakkaustarinoiden kliseitä, toimintakertomus ilman pääpahista. Seikkailuelokuva sanan puhtaimmassa merkityksessä. Viiden tähden elämys, vaikka ei olisikaan täysi viiden tähden elokuva.

Yhteenveto:
Lähes kolmituntinen tehostemättö jonka kanssa aika ei todellakaan käy pitkäksi. Hienot roolisuoritukset erottavat Kongin muiden joukosta, ja upea soundtrack on vuoden parhaita.