Uskollinen Puutarhuri

Afrikka. Tuo maankolkka joka jo vuosia on kokenut kovia joko sodan, kulkutautien tai luonnonmullistusten armoilla. Tällä kertaa se toimii inhimillisen tragedian näyttämönä. Kun maailmasta loppuu moraali ja suuret yhtiöt käyttävät kuolevia ja sairaita hyväkseen, alkaa yhden miehen henkilökohtainen matka selvittää vaimonsa murha. Suunnattoman kauniin ja koskettavan, ahdistavan ja lohduttoman, mutta ennenkaikkea puhuttelevan mestariteoksen on ohjannut Fernando Meirelles, mies joka toi maailmaan muutaman vuoden takaisen City Of Godin. Harppaus valtavirta elokuvaan on täydellinen.

Ihminen. Oma pahin vihollisensa, ja oman tuhonsa arkkitehti. Uskollinen Puutarhuri koskettaa juuri niitä aiheita mitkä tänä päivänä ovat enemmän totuutta lähempänä, kuin fiktiota. Ralph Fiennes esittää Justin Quaylea, brittiläistä diplomaattia työkomennuksella Afrikassa. Tavallisena aamuna hän saa kuulla uutisen; hänen vaimonsa on löydetty raa’asti murhatuna erämaasta. Miksi hänen vaimonsa murhattiin? Kuka tämän takana? Mihin hänen vaimonsa oli sotkeutunut? Uskollinen Puutarhuri vastaa kaikkeen, mutta vain niille jotka uskaltavat katsoa ja kuunnella.

Ralph Fiennes loistaa piinatun ja eksyneen Justinin roolissa. Pienin elein katsojaa johdatteleva Fiennes tuo esiin suurta draamaa ja tuskaa koko sydämmestään. Hänen oma henkilökohtainen odysseiansa vastauksien löytämiseksi on yhtäaikaa täynnä tragediaa ja kauneutta, Fiennes toimii katsojan henkisenä oppaana kaiken tämän keskellä, ja tekee sen oscar-palkinnon arvoisesti. Hänen vaimonaan Tessana nähtävä Rachel Weisz irtautuu täysin Muumio-elokuvien imagostaan roolissaan. Tessa on monimutkainen, moderni pyhmis, jonka menetelmät totuuden julki tuomiseksi ovat vähintäänkin kyseenalaiset. Weiszin tulkinta on voimakas, intohimoinen ja haavoittuvainen, ja yksi elokuvan parhaita Fiennesin ohella. Pääparin kemia ruudulla on herkkää ja aitoa, oikeaa rakkautta joka sykkii katsojien nähtävänä voimakkaana koko elokuvan ajan, vaikka hahmot eivät olisi edes samassa kohtauksessa yhdessä.

Meirelles on ohjaajana tavattoman maanläheinen virtuoosi. Hänen ohjauksena on kiivasta, nopeatempoista, ahdistunutta ja tulista. Mutta hän silti osaa kääntää kaiken hetkessä päälaelleen ja kuvata haikeita ja hiljaisa hetkiä jotka polttomerkitään katsojan alitajuntaan. Uskollisen Puutarhurin lukuisat kauniit, raskaat, ahdistavat ja seesteiset hetket jäävät elämään monien muistoissa pitkään elokuvan päätyttyä.

Maailmalla ei tulla vielä moneen vuoteen arvostamaan täysin Uskollisen Puutarhurin sanomaa. Se ei saarnaa, se ei alleviivaa tai glorifioi. Se ei sorru pateettisuuteen eikä helppoihin ratkaisuihin. Se kuvaa maailmaa joka sijaitsee hyvin lähellä omaamme ja toteaa asioiden olemassaolon niin kuin ne ovat. Sen raskasta kuvastoa ja kylmää realismia ei varmasti moni helpolla sulata, mutta se ei pyydäkkään hyväksyntää. Se vain tahtoo, että sitä kuunnellaan.

Nimeltään Uskollinen Puutarhuri on mitä osuvin. Ehkä sitä tosin voi arvostaa vasta elokuvan nähtyä. Sitä täydellistä rakkautta maata kohtaan. Ihmistä ja puolisoaan kohtaan. Kaikkea elävää kohtaan. Se on tärkeä sanoma nykypäivän kylmässä maailmassa jossa raha käskee ja kansa tottelee. Rakkaus. Hinnalla millä hyvänsä.

Yhteenveto:
Vuoden parhaimmistoon lukeutuva elokuva. Kaikilta osa-alueiltaan täydellisyyttä hipova teos joka vavisuttaa katsojaansa luita ja ytimiä myöten.