elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

Vuoden 2005 Night Visions festarin avajaiselokuvalla Emily Rosen Riivaajalla oli jo ennen elokuvan alkua kovat odotukset, ainakin omalta osaltani. Elokuvaa oli kehuttu jo parhaimmaksi...

Vuoden 2005 Night Visions festarin avajaiselokuvalla Emily Rosen Riivaajalla oli jo ennen elokuvan alkua kovat odotukset, ainakin omalta osaltani. Elokuvaa oli kehuttu jo parhaimmaksi manaus-elokuvaksi sitten alkuperäisen Manaajan. Kovia väitteitä, eikä ikävä kyllä Emily Rose onnistuu lunastamaan odotukset kuin vain osittain.

Osittain tositapahtumiin perustuva elokuva kertoo nuoren Emilyn viimeisistä kuukausista, ja oikeudenkäynnistä hänen kuolemansa jälkeen. Elokuvan vahvin aspekti on se, että kun elokuva alkaa, me tiedämme jo Emilyn kohtalon. Aiheesta ei tehdä siirappia vaan tilannetta käsitellään sopivan raskain ottein. Draamaa elokuvaan tuo pitkähkö oikeudenkäynti joka luo kehykset varsinaiselle manausjaksolle. Laura Linneyn esittämä juristi palkataan siis hoitamaan Pappi Mooren (Tom Wilkinson) juttua, mutta yhdellä ehdolla, Moorea ei saa päästää todistajanaitioon. Moore nimittäin vannoo että Emilyn kuolema johtui riivauksesta, eikä mikään maallinen voima olisi häntä voinut pelastaan.

Erikoisen yhdistelmän (oikeusdraama/kauhuelokuva) valinnut Emily Rose on todella rikkonainen kokonaisuus. Silloin kun elokuva keskittyy Emilyn tarinaan ja tapauksiin jotka ympäröivät manausta, tarina toimii ja tunnelma on käsinkosketeltavaa. Mutta aina kun tarina siirtyy oikeussaliin koko homma törmää seinään. Vaikka Laura Linney onkin lahjakas näyttelijä, ja ajatuksena on kiinnostava katsella miten normaali väestö reagoisi vahvasti uskonasiaan oikeudessa, on toteutus kuin jakso "oikeus ja kohtuus" tv-sarjaa.

Näyttelijät ovat kyllä hyviä. Laura Linney tekee takuuvarmaa työtä erikoisessa roolissa. Teoriassa hän on pääosassa, mutta silti tämä ei ole hänen elokuvansa. Linney onnistuu kuitenkin tasapainoittelemaan hyvän ja vahvan suorituksen kanssa ilman että yrittäisikään viedä elokuvan huomiopistettä itselleen. Nuori Jennifer Carpenter on mieleenpainuva Emilynä. Erittäin fyysisessä roolissaan Carpenter tavoittaa paikoitellen hyvin sen ‘oikean’ demonisuuden mikä ihmisillä on jäänyt mieleen Manaajasta. Tom Wilkinson on alikäytetty, ja hieman väsyneen oloinen Isä Mooren roolissa. Luonnenäyttelijä Campbell Scott uhkuu ja puhkuu epävakuuttavasti syyttäjän roolissa.

Tehosteiltaan Emily Rose on yllättävän perinteinen. Vaikka nykyään tavanomaiset tietokonetehosteet ovat paikallaan, käytetään perinteisiä tehosteita yllättävän tehokkaasti. Kuvakulmat, äänet, konkreettiset liikkuvat lavasteet ja valaistus näyttelevät tärkeää osaa Emily Rosen pelottelussa. Varsinkin loppupuolen manauskohtaus on efektien juhlaa ja jääkin mieleen elokuvan parhaana kohtauksena.

Huono elokuva Emily Rose ei suinkaan ole. Se on vain harmillisen keskeneräinen. Ohjaaja Scott Derrickson ei tunnu osaavan päättää että onko hän tekemässä tv-draamaa vai ison luokan manauselokuvaa. Lopputulos on sekoitus kumpaakin, mutta ilman tarpeeksi tilaa tai aikaa tehdäkseen siitä varsinaisesti yhtenäistä kokonaisuutta. Lopun yltiöpäinen Hollywoodmaisuuskaan ei auta asiaa. Mutta kun elokuva toimii, se toimii hyvin. Elokuvissa koettu pelottelu on ainakin hyvin toimivaa, ja takaa herkimmille varmasti unettoman yön.

Yhteenveto:
Laadukkaasti tehty manauselokuva vajoaa keskinkertaisuuteen heppoisan rakenteensa ja turhauttavan loppuratkaisun takia.

Joonatan Itkonen Toimittaja

Ei kommentteja

Ole ensimmäinen, joka jättää kommentin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.