elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

Night Visions 2005 Night Visions 2005
Tämän vuoden Halloween tarjoili jälleen yön mittaisen katsauksen kauhun ja makaaberin fantasian maailmaan uuden Night Visions festarin myötä. Iltaan mahtui kovasti odotettuja uutuuksia Emily... Night Visions 2005

Tämän vuoden Halloween tarjoili jälleen yön mittaisen katsauksen kauhun ja makaaberin fantasian maailmaan uuden Night Visions festarin myötä. Iltaan mahtui kovasti odotettuja uutuuksia Emily Rosen ja Corpse Briden muodossa, kuin myös vanhempia klassikoita kuten Lamberto Bavan Demons. Myös outoja kuriositeetti elokuvia kuten I Spit on Your Grave ja Supersonic Man esitettiin.

Oma yöni kului Maximin ykkösteatterin pimeydessä siis. Kevyemmän festariohjelman tarjoava sali täyttyi nopeasti väestä jo illan ensimmäisen leffan aikana. Huomaa että suuri yleisö on alkanut löytää nämäkin festarit kun viimein Corpse Briden aikana alkoi teatterista löytää teinigootteja ja pissiksiä. Onneksi suurimmat ongelmatapaukset loistivat poissaolollaan, mutta kyllä häiriköitäkin riitti.

Illan ensimmäinen elokuva oli omalla odotetuimpien listalla. The Exorcism of Emily Rose on varmasti ensimmäisiä oikeustalo-manaus elokuvia. Yhdistäen oikeusdraamaa ja yliluonnolisia pelottelukohtauksia, Emily Rose kertoo tarinan nuoren Emily tytön viimeisistä kuukausista. Tyttö on kuollut oudoissa olosuhteissa ja järkyttävän näköiseksi muuttuneena. Perheen pappia syytetään heitteillejätöstä ja huonosta huolenpidosta, mutta papin puolustus on erikoinen. Emily ei ollut suinkaan sairas, hänet oli riivattu. Laura Linneyn näyttelemä juristi palkataan hoitamaan tätä mahdotonta tapausta. Hyvällä näyttelijäsuorituksilla ja tehokkailla pelotteluilla eteenpäin jylläävä Emily Rose toimi parhaiten silloin kun keskityttiin Emilyn riivauksen vaiheisiin. Aina kun oikeustalon sisälle päästiin tyssäsi elokuva siihen paikkaan. Onneksi ohjaaja Scott Derricksonin ohjaus ei pahemmin pettänyt edes tylsissä kohtauksissa, eikä Emilystä tullut kertaakaan väsyttävää tai turhaa katselmusta. Kuitenkin se oli pieni pettymys, eikä se adrenaliinipiriste mitä olisin kaivannut illan alkuun.

Illan toinen elokuva alkoi pian ensimmäisen jälkeen. Innostuneena hieroin käsiäni yhteen odotuksen huumassa. Tätä olin odottanut. Tim BurtoninCorpse Bride täyttäisi ruudun seuraavaksi. Mutta kuinka käykään? Edes Burtonin yleensä taianomainen kosketus ei pelasta illan pahinta pettymystä. Corpse Bride on hyvillä aikomuksilla ja hienoilla ideoilla höystettyä animaatiota ulkonäöllisesti parhaimmillaan, joka kuitenkin kaatuu sen tökerään ja keskeneräiseen juoneen ja jopa disneymäiseen menoon. Ääninäyttelyn ollessa huippulaatuista, ja animaation varsinkin näyttäessä upealta, on varsin surullista katsella sen valuvan hukkaan elokuvan hajotessa kasaan mitä pidemmälle se etenee. Ei Corpse Bride umpisurkea ole, se on vain paljon huonompi kuin sen sallisi olla.

Ei hyvin mene nyt. Kaksi pettymystä toisensa perään, ja varsinkin sellaisilta elokuvilta miltä on odottanut paljon. Seuraavaksi on vuorossa Dog Soldiers elokuvalla aloittanut Neil Marshallin ohjaama klaustrofobian täytteinen kauhuelokuva The Descent. Tähän mennessä ilta on ollut pienoista alamäkeä, joten odotukset eivät ole mitenkään erikoiset. Dog Soldiers oli toimivaa toimintakauhua ja Descentiä ollaan kehuttu ihan kiitettävästi maailmalla. Mutta oi ihmettä, elokuvahan on erinomainen! Marshall hallitsee intensiivisen pelottelun mestarillisin ottein ja The Descent on juuri sellaista shokkihoitoa mitä juuri tarvitsin. Viiden naisen luolatutkimuksen rankoista vaiheista kertova Descent ei ole juonellisesti tai kirjoitukseltaan mitään oscar-tasoa. Mutta kuka sellaista kaipaa kun toiminta ja varsin kauhun intensiteetti on näin korkeatasoista? Illan ehdottomasti yllättävin tapaus yllätti minut täysin ja nousi ehdottomasti tämän vuoden helmien joukkoon. Se on ehdottomasti koettava myös elokuvissa ensimmäisen kerran.

Yö on alkanut muuttua aamuksi ja väsymys alkaa hieman iskeä. Onneksi energiajuomaa riittää. Elokuvan alussa esitettävät trailerit eivät lupaa paljoa tulevilta pätkiltä. Guy Ritchien Revolver näyttää olevan vain pitkä happomatka ohjaajan sekavaan mieleen, eikä se ole tällä kertaa hyvä juttu. Mitä tapahtui sille miehelle joka ohjasi mainiot elokuvat Snatch ja Lock, Stock & Two Smoking Barrels? Myös Tsui Hark näyttää olevan hakoteillä jos ylilyötyä animemättöä täynnä oleva Seven Swords traileri on oikeassa.

Yön neljäs elokuva alkaa viimein. Rob Zombien aiempi elokuva, House of 1000 Corpses, oli umpisurkeaa gorea joka ei jaksanut edes shokeerata. Onneksi Night Visionsin tämänvuotinen Zombie paketti yllätti positiivisesti.The Devils Rejects on väkivaltainen, moraaliton, seksistinen, sairas, dekadentti ja Tanja Karpelan pahin painajainen. Eikä se yritäkkään olla mitään muuta. Pirun viihdyttävä se ainakin ajoittain on. Loppua kohti käsiin hajoava tarina ja tunnelma ei ihan jaksa kantaa koko kahden tunnin kestoa, mutta silloin kun se pelaa on meno mahtavaa. Zombie osaa käyttää musiikkia hienosti kuvan kanssa yhteistyössä ja yllättäen myös dialogi on ajoittain hersyvän hauskaa mustaa huumoria. Näyttelijöistä mieleen jäi parhaiten Sid Haige mainiona Captain Spauldingina. Tälläistä aivot nollille viihdettä kelpaa katsella, varsinkin näin aikaisin aamusta. Mutta ei sitä kuitenkaan voisi hyvällä omatunnolla kutsua hyväksi elokuvaksi.

Sitten on vuorossa vuoden yllätyselokuva. Tony Scottin luvattoman huono Domino, joka jo etukäteen on herättänyt kummastusta valinnallaan. Kuuluuko tämä tosiaan Night Visions-ohjelmistoon? Kuului tai ei, elokuva on surkea. Scott hukkaa koko tarinan turruttavien ja ärsyttävien editointikikkojen alle. Näyttelijät ovat hakoteillä eikä Keira Knightley vieläkään osaa näytellä. Turhaa mekastusta, ärsyttävää editointia ja hälläväliä tarina, muuta ei Dominosta jää käteen.

Lopulta väsymys vie voiton, ja varsinkin Dominon jälkeen on ärsytys niin suuri että pakkaan tavarani ja poistun paikalta ennen Lamberto Bavan jo entuudestaan tuttua elokuvaa Demonsia. Päätös lopulta harmittaa koska Demons on juuri sellainen elokuva mikä olisi ollut hauskaa kokea teattereissa. Mutta kaikesta valittelusta huolimatta oli tämänkin vuoden Night Visions loppujen lopuksi hyvä ja täysin omalaatuinen kokemus jonka olemassaolo on pelkkää plussaa suomen elokuvakulttuurissa.

The Exorcism of Emily Rose 3p
Corpse Bride 3p
The Descent 4½p
Devils Rejects 2½p
Domino 1p

Joonatan Itkonen

  • Quijote

    9.1.2016 #1 Author

    Tällaiset raportit elokuvafestareilta ovat herkkua. Kiintoisaa luettavaa, lyhyine arvioineen tapahtuman elokuva-annista.

    Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.