elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

Mitä tapahtuu, kun Darkmanin ja Evil Dead II:n ohjaajalle tarjotaan noin 32 miljoonaa dollaria käteen, puolen tusinaa Hollywoodin kuumia, isoja ja lähes legendaarisia herroja...

Mitä tapahtuu, kun Darkmanin ja Evil Dead II:n ohjaajalle tarjotaan noin 32 miljoonaa dollaria käteen, puolen tusinaa Hollywoodin kuumia, isoja ja lähes legendaarisia herroja ja rouvia näyttelijöiksi ja juoni, joka menee välillä jonnekin länkkärin ja parodian väliin? Vastaus: se, mitä voi odottaakin: keskinkertainen tusinaelokuva, joka on jo yhden katselukerran jälkeen kierrätystä tarvitsevaa tavaraa. Onneksi Sam Raimi ei sentään koko hommaa ihan läskiksi vetänyt kootessaan Nopeista ja kuolleista ihan kohtuu viihdyttävän paketin, jossa tosin väsyneempi katsoja saa taistella kovasti nukahtamisen vaaraa vastaan.

Kaikki alkaa siitä kun Sharon Stone saapuu luuskallaan hikiseen ja pölyiseen lännen kaupunkiin: oikeasti kuvasta puuttuvat vain Ennio Morriconen musiikki, viileä tuuli ja puska kulkemassa kuvan oikeasta laidasta vasempaan laitaan. Kantapään kannuksia kyllä muistetaan kuvata samalla kun Gene Hackman astuu jo tyypilliseen vittumaisen kaverin rooliinsa. Lähes ilkeä hymy, pettämätön karisma ja suuret puheet eivät kuitenkaan tehoa pyssysankarin viittaa kantavaan, salaperäisen herkkään ja tissitkin vilauttavaan "The Ladyyn", Sharon Stoneen. Kun mukaan astuu vielä suoraisena shampoo-mainoksena oleva Russell Crowe, jonka hiukset eivät ole rasvaisuudesta kuulleetkaan kaikesta pölystä ja sateesta huolimatta, niin juttu on melkein selvä. Enää puuttuu vain poikamainen, itseasiassa varsinainen "The Kid", Leonardo DiCaprio, joka haaskaa kykyjään lähinnä pyssyn pyörittelyyn ja Vaahteramäen Eemelimäiseen käytökseen. Eikä siinäkään ole vielä kaikki: Keith David hymyilee pettämättömän valloittavasti, eikä minun silmissäni ainaisena Frank Blackinä oleva Lance Henriksenkään ole hassumpi viiksiään vahaillessaan.

Vaikka Nopeista ja kuolleista löytyy paljon hyviä elementtejä -ainakin paperilla, niin lopputulos on kovin ankeahko. Ketään ei kaikesta yrityksestä huolimatta voi kiinnostaa huijareiden ja pyssysankarien tiukka dueli-turnaus kuudestilaukeavilla, jossa on pelissä paljon muutakin kuin pelkkä voitto ja rahaa. Pahoja unia nähdään, vähän pussaillaan ja nuohotaan ikään kuin varmistukseksi. Pysytellään hattujen varjoissa ja juodaan viinaa samalla kun lanteilla roikkuu panosvyö ja hopeinen coltti. Suuret ovat puheet, mutta kuten arvata saattaa, niin kovin pieneksi ne varsinaiset teot sitten jäävätkin: loppu onkin pelkkiä pommeja ja luoteja… Todella… ömh… omaperäistä.

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

Ei kommentteja

Ole ensimmäinen, joka jättää kommentin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.