Harmaa alue

Tim Blake Nelsonin historiallisiin tositapahtumiin perustuva elokuva, Harmaa alue (The Grey Zone), on melankolista ja alakuloista katseltavaa. Miklos Nyiszlin kirjaan perustuva, Nelsonin käsikirjoittama, elokuva kertoo toisen maailmansodan kuuluisimman keskitysleirin, Auschwitzin Sonderkomando:ista, juutalaisista, jotka työskentelivät henkensä pitimiksi krematorioissa omaa kansaansa vastaan.

Näinkin vaikeasta aiheesta tehty tarina on useimmiten vaikea kerrottava. Sitä se on nytkin, sillä tositapahtumiin perustuva elokuva vaatii paljon niin kerronnallisesti kuin näyttelijöiltäkin. Valitettavasti Harmaa alue ei jokaiselta osa-alueeltaan tähän täysin pysty. Pelkkä autenttisuuskin saa jo kolauksen kaikkien puhuessa englantia eikä Harvey Keitelin hieman typerältä kuulostava korostus auta yhtään asiaa. Kieliongelmat tuovat myös tahatonta hämmentyneisyyttä mm. dramaattisessa pukuhuonekohtauksessa, jossa Keitel vaatii juutalaisia puhumaan saksaa, koska ei ymmärrä unkaria -tilanteessa, jossa kaikki puhuvat englantia. Muuten kyllä elokuvan tunnelmat ovat kohdallaan ja lavasteet näyttävät mainioilta.

Näyttelijäkaarti on Harmaassa alueessa mainio ja nimekäs. Yhden isoimmista rooleista vetää yllättäen kohtuullisella varmuudella David Arquette, lähinnä Wes Cravenin Screameistä muistettu näyttelijä. Arquette rooli toimii elokuvan yleisilmeeseen nähden hyvin, mutta häviää silti David Chandlerin ja Daniel Benzalin vahvoille rooleille. Chandlerin aggressiivisuus näytellä ja Benzalin mahtava karisma luovatkin elokuvaan paljon kaivattua särmää, jota kieltämättä tuovat myös jossain määrin elokuvan “isot pojat”, Harvey Keitel ja Steve Buscemi. Keitel ei vain tällä kertaa oikein onnistu: jo kertalleen mainittu aksentti-ongelma vie Keiteliltä pahasti uskottavuutta ja katsojalta huomiota muuten mainiosta roolista. Buscemia taas vaivaa se, ettei mies pääse oikein missään vaiheessa vauhtiin. Tarantinon elokuvista tunnettu hurja karisma ei pääse oikeuksiinsa, vaikka mies näyttää valmiiksi jo tarpeeksi tuskaiselta keskitysleirin vangiksi.

Harmaa alue on hämmentävä kokonaisuus saaden katsojansa kaikessa apatiassaan jopa ajattelemaan tapahtumien absurdiutta: vangit tervehtivät uusia tulokkaita iloisella, elävällä, musiikilla näiden astellessa kohti kaasukammiota. Silti kaikessa lohduttomuudessa on toivon kipinää: Arquetten silmät puikehtivat toivon pilkahduksia, Daniel Benzali luo uskoa tovereihinsa ja Buscemi yrittää vain selvitä kaikesta hengissä tavalla ja toisella. Inhimillisyys vaikuttaa aluksi olevan hyvinkin kaukainen asia krematorioissa, mutta jostain syvältä ihmissielun uumenista se lopulta kurkistaa: toivoa paremmasta kun ei vain voi tappaa.