elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

Vuosina 1994-1998 pyörineen scifisarja Babylon 5:n pohjalta tehtiin neljä tv-elokuvaa. Näistä ensimmäinen, Tie Babyloniin (In the Beginning), sijoittuu sarjaa edeltäviin tapahtumiin. Vanha ja katkeroitunut...

Vuosina 1994-1998 pyörineen scifisarja Babylon 5:n pohjalta tehtiin neljä tv-elokuvaa. Näistä ensimmäinen, Tie Babyloniin (In the Beginning), sijoittuu sarjaa edeltäviin tapahtumiin. Vanha ja katkeroitunut Centaurin tasavallan johtaja Londo Mollari (Peter Jurasik) kertoo tarinan ihmisten ja minbaarien ensikohtaamisesta, joka johti väärinymmärrysten kautta tuhoisaan sotaan ja Babylon-avaruusaseman perustamiseen.

Sarjaa seuranneille elokuva valottaa tuttujen hahmojen historiaa, tosin suurin osa siitä on jo ennalta nähtyä. Muille elokuva tarjoaa vielä vähemmän johtuen lukuisista irrallisista sivuhenkilöistä. Lisäksi jos sarjasta sattuu kiinnostumaan elokuvan jälkeen, on monta mehevää yllätystä pilattu.

Myös neljännen Babylon-elokuvan ohjannut Michael Vejar lisää taitavasti epätoivoa ihmiskunnan taistellessa lyömätöntä vihollista vastaan minbaarien edetessä hiljalleen kohti Maata. Elokuvan pääpaino on tapahtumilla, ei henkilöillä.

Visuaalisesti Tie Babyloniin on laatutyötä ottaen huomioon, että kyseessä on tv-elokuva ja budjetti on alle neljän jakson suuruinen. Tietysti ollaan kaukana uusimman Star Warsin kaltaisesta valoilottelusta mutta avaruustaistelussa ei ole moittimista. Komeasta musiikista vastaa myös sarjan parissa työskennellyt Christopher Franke.

Tie Babyloniin on paras neljästä B5-elokuvasta mutta kalpenee sarjan edessä. Jos sarjaan ei ole perehtynyt, kannattaa elokuva jättää katsomatta.

  • 60%
    Babylon 5: Tie Babyloniin - 60%
60%

Tiedot

Genret: draama,sci-fi
Kesto: 94 min
Ohjaaja: Michael Vejar
Pääosissa: Bruce Boxleitner,Mira Furlan,Andreas Katsulas,Peter Jurasik,Richard Biggs,Reiner Schöne
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 1998

Sending
User Review
0 (0 votes)

Jaakko Honkala

Ei kommentteja

Ole ensimmäinen, joka jättää kommentin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.