Sido minut! Ota minut!

Pedro Almodóvarin, Oscarilla ja monilla muilla palkinnoilla juhlitun elokuvaohjaajan, kulttielokuva, Sido minut! Ota minut! (¡Átame!), on kevyttä rakkausdraamaa mustahkolla huumorilla höystettynä. Tarina ei ole muutenkaan mistään tavallisimmasta päästä: siitä pitää huolen jo pelkkä alkuasetelma, jossa mielisairaalasta päässyt Ricky saapuu rakastamansa porno-tähden ja ex-narkomaanin ovelle. Kohtaaminen on kaikkea muuta kuin lempeä ja sen jälkeen Ricky löytää itsensä sitomasta rakastaan, Marinaa, sänkyyn lupauksin olla hyvä aviomies ja isä. Siitä alkaakin hieman eriskummallinen Tukholma-syndrooman tavoittelu, jolle ei näytä selvää loppua tulevan ollenkaan.

Vaikka periaatteessa tarina on elokuvassa selkeästi suurin kantava voima, on silti näyttelijöillä suurin taakka. Almodóvarilla on aina ollut kyky kuvata roolihahmonsa mainiosti, eikä Sido minut! Ota minut! tee tässä suhteessa minkäänlaista poikkeusta. Mielisairaalasta päässyttä Rickyä näyttelee nuori Antonio Banderas, joka löi myöhemmin itsensä suuren yleisön tietoisuuteen Desperadolla. Totuus kuitenkin on, että vaikka Banderas on nuori Sido minut! Ota minut! -elokuvassa, ei hän ole mikään noviisi. Takana oli toistakymmentä elokuvaa, joiden takia Banderas vaikuttaa juuri tässä elokuvassa kuin hiomattomalta timantilta, joka on puhkeamassa kukkaan. Pekkaa pahemmaksi ei jää myöskään parisuhdedraaman toinen osapuoli, Marinaa näyttelevä Victoria Abril, jonka kylmä, ehkä jopa hieman kyyninen roolisuoritus, viehättää jollain tasolla. Joka tapauksessa totuus kuitenkin on, että molemmat pääosan esittäjät tekevät hyvin rohkeat roolit Almodóvarille tuttuun tyyliin, jossa alastomuutta ja rakkaudenosoituksia ei tarvitse jälkikäteen hävetä.

Vaikka Sido minut! Ota minut! -elokuvan dialogit ovat todellakin kunnossa ja koko elokuvaa miehittävät erittäin kiinnostavat roolihahmot, joihin katsoja kykenee helposti samaistumaan, on elokuvalla silti ongelmansa. Kuvaus ei jossain vaiheessa toimi toivotulla tavalla, vaikka muuten elokuva on hyvinkin omaperäinen, oikeastaan tyypillisen espanjalainen tai eurooppalainen elokuva, jolla on ikäänkuin oma maailmansa. Jotain silti jää tällä kertaa puuttumaan, eikä Rickyn ja Marinan välien kehittymistä jaksa jostain syystä kovinkaan kiinnostuneena seurata. Sido minut! Ota minut! onkin loppujen lopuksi tasapaksu suoritus Almodóvarilta, eikä itse elokuva ole muutenkaan miehen myöhempiin ohjauksiin verrattuna mitenkään erikoinen. Sido minut! Ota minut! tuntuukin kuin suurelta kenraaliharjoitukselta Almodóvarin myöhempiä ohjaustöitä varten, joiden loistokkuus ei jäänyt huomaamatta palkintojen jakajiltakaan.