Spanglish -Käännöskukkasia

Harvoin ohjaustöitä tekevä James L. Brooks ohjasi ja käsikirjoitti komedian, joka sisältää ripauksen Amélieta, hitusen Adam Sandlerin rauhallista komiikkaa ja paljon hyvää mieltä. Hieman Brooksin aikaisempaa mestariteosta, Jack Nicholsonin tähdittämää Elämä on ihanaa, muistuttava Spanglish on kevyttä katsottavaa, jota ei oikeastaan edes voi kutsua komediaksi. Enemmänkin elokuva on draamaa, jota on höystetty humoristisilla, ja ennen kaikkea toimivilla, elementeillä.

Koko elokuvaa siivittävät eteenpäin hyvät näyttelijänsuoritukset. Päärooliin on saatu Adam Sandler, monien huonojen ja monien hyvien komedioiden veteraani, jonka huumori ei ole tule kirjaimellisesti perseestä, vaan enemmänkin tavanomaisen ihmisen rutiineista ja ikään kuin viattomuudesta. Tälläkin kertaa Sandler on jälleen “oma itsensä”, heikko ja ulospäin suuntautunut kokki John, jota ohjaa vaimon vankka ja alistava määräysvalta. Silti, vaikka Adam Sandler on selkeästi elokuvan suurin tähti, katsojan koko huomio osoittautuu naisiin. Johnin vaimoa, Deborahia, näyttelevä Téa Leoni on toinen näistä huomionviejistä. Leoni näyttelee upeasti heikkoa itsetuntoa potevaa, potkut saanutta sisustussuunnittelijaa, jonka elämä pyörii muiden ihmisten kautta. Tämä aiheuttaa monia hauskoja, kenties jopa vakavia, hetkiä, joiden parissa on vaikeaa olla kyllästymättä. Leon kun vain osaa näytellä hermoromahdusta uskottavasti ja samalla hauskasti. Toisessa naispääroolissa olevan Paz Vega on ainakin allekirjoittaneelle täysin uusi tuttavuus. Raikkaalta ja upealta näyttävä Vega onkin elokuvan ehdottomasti parasta antia: latinomaista tempperamenttia hehkuva Vega on kuin Sandlerin vastakohta ja parin yllä kipinöi tukahdetun eroottinen lataus ja henkinen yhteys, joka tuntuu silti jäävän purkautumatta. Peitettyä himoa ja halukkuutta saa monesta vakavammastakin draamasta hakemalla hakea: kohtaukset ovatkin kuin väliin kuin isännän ja piian kohtaamista romanttisissa merkeissä ilman fyysisyyttä.

Spanglish on erinomainen paluu eritoten Brooksilta ohjaajan pallille. Edellisestä elokuvasta ehti sentään vierähtää peräti seitsemän vuotta, vaikka Nicholsinin hitin ja eittämättä viiden tähden elokuvan myötä olisi voinut odottaa innostunutta buumia kirjoittaa ja ohjata uusi elokuva. Toisin kuitenkin kävi, ja paluu ohjaajan pallille kesti näinkin kauan. Onneksi paluu ei kuitenkaan ollut mikään floppi, sillä Spanglishin pirteitä väärinymmärryksiä, hyviä kohtauksia etenkin Leonin ja Vegan sekä Vegan ja Sandlerin välillä kannattaa kavereilleenkin mainostaa. Treffi-elokuvana Spanglish on myös omiaan, sillä hyvän mielen elokuvaa ei kannata olkaa kohauttamalla sivuuttaa. Varsinkin sellaista, jonka loppua ei arvaa.