Daylight

Daylight on elokuva, joka muistetaan kahdella tavalla. Ohjaaja Rob Cohenin läpimurtona Hollywoodissa sekä Sylvester Stallonen ensimmäisenä elokuvana selvästi vanhentuvana toimintasankarina, jonka parhaat ryminät ovat jo takanapäin.

Elokuva kertoo tarinan New Yorkista, jossa toinen Hudson-joen ali menevistä tunneleista räjähtää umpeen jättäen tunneliin loukkuun ihmisiä taistelemaan elämästään myrkkykaasujen lisääntyessä ja tunnelin raunioiden täyttyessä vedellä. Pelastusjoukkojen entinen pomo, nykyinen taksikuski Kit Latura (Stallone) eksyy kuin sattumalta paikalle ja alkaa auttamaan ihmisiä. Ensimmäisen mutkan jälkeen kaveri onkin jo menossa tunneliin ainoaa mahdollista kautta josta ei pääse yllättäen kuin yksi ihminen ja vain kerran läpi. Nyt tunnelissa on joukko ihmisiä ja yksi epäonnisen menneisyyden omaava pelastustyöntekijä taistelemassa omasta eloonjäämisestään.

Daylight on viihdyttävä ja paikoittain, jopa erittäin jännittävä elokuva. Hurjia tilanteita, hienoa efektejä, tunnelmallista musiikkia, kohtalaisia näyttelijäsuorituksia sekä esimerkilliset lavasteet. Tekniikan tarkoituksena on palvella tarinaa ja Daylightissa siinä on onnistuttu verraten hyvin. Turhaan kikkailuun ei alennuta vaan kaikki ryske pidetään kohtuuden rajoissa jotta kokonaisuus pysyisi uskottavana.

Vaikka ohjaajana toimiikin viihteellisen hattaran kirkkoherra Rob Cohen niin täytyy mainita, että juonen rajoissa olisi elokuvasta olisi voinut tulla turhan koominen. Cohenin käsissä Daylightista on tullut varsin siedettävä paketti realistisine roolihahmoineen. Cohen onkin maininnut, että tämä elokuva ei ollut mikään machoiluelokuva vaikka pääosassa onkin Stallone, koska elokuvan hahmot ovat tilanteessa olosuhteiden pakosta eivätkä taistele muuta vihollista kuin omaa luonnonvoimia sekä omaa terveyttään vastaan.

Keskitasoa parempi katastrofielokuva jossa viihdearvot ovat kohdallaan.