elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

John Irvinen ohjaama, astetta tutkiskelevampi sotadraama, Kun aseet vaikenevat (When Trumpets Fade), on yllättävän rautaista ja toimivaa elokuvaa. Se sijoittuu toisen maailmansodan loppupuolelle, Belgian...

John Irvinen ohjaama, astetta tutkiskelevampi sotadraama, Kun aseet vaikenevat (When Trumpets Fade), on yllättävän rautaista ja toimivaa elokuvaa. Se sijoittuu toisen maailmansodan loppupuolelle, Belgian ja Saksan rajalla käytyyn “unohdettuun” taisteluun, jonka lihamyllyssä kuoli tuhansia sotilaita. Mukana sotatoimissa on Ron Eldardin loistavasti näyttelemä sotamies Manning, joka on joukkueensa ainut eloonjäänyt sotilas hermot riekaleina. Manningin hermojen ja eloonjäämisvietin, sekä itse taistelun ympärille kietoutuva tarina yllättää mainiolla otteellaan ja nostaa suoraan tämän elokuvan pois tusinaleffojen suosta.

Sodan mielettömyys paljastuu viimeistään Dwight Yoakamin patsastelevan ylemmän upseerin astuessa esiin. Veristen ja repaleisten huopien lepattaessa tuulessa, on sotilaiden tehtävä käskyjen mukainen tehtävä, vaikka se tuntuukin mahdottomalta. Tähän tilanteeseen joutuu myös Martin Donovanin näyttelemä kapteeni, joka joutuu heittämään tuleen niin hullun papereita anelevan Manningin kuin nuoret ja vihreät tulokkaatkin, jotka eivät ole vielä taisteluja nähneetkään. Samaan tuleen joutuu myös mm. Timothy Olyphantin hyvin näyttelemä luutnantti Lukas, jonka itsevarmuus on takalinjoilla miltei jo ärsyttävää. Kaiken sen kaaoksen keskellä tilanne silti kulminoituu elokuvan päähenkilön, Manningin ympärille.

Perusrivimies näkee Dylan Brunon näyttelemää kersantti Talbotia myöten Manningin toimet pelkurimaisina yrityksinä selvitä sodasta hengissä. Samalla kun Manningin toverit kaatuvat, niin mies itse yrittää kaavamaisesti pois koko paikalta: vain sotaoikeuden pelko ja ylemmän upseerin käskyvalta pitävät miehen näennäisesti ruodussa. Koko mielettömyys vuotaakin sitten jo yli hermoraunion Manningin saadessa johdettavakseen yhden ryhmän tulokkaita: miehiä, jotka Manningin pitäisi pitää mahdollisimman hyvin hengissä. Lopulta Manningista ei olekaan jäljellä muu kuin vastuu ja motiivi, jota katsoja voi elokuvan päättymisen jälkeen miettiä: halusiko Manning vain pelastaa oman nahkansa vai myös kaikki muut?

  • 80%
    Kun aseet vaikenevat - 80%
80%

Tiedot

Genret: draama, sota
Kesto: 95 min
Ohjaaja: John Irvin
Pääosissa: Dylan Bruno, Frank Whaley, Martin Donovan, Ron Eldard, Timothy Olyphant, Zak Orth
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 1998

Sending
User Review
0 (0 votes)

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments