Hitler -pahuuden nousu

Digitalisoitumisen myötä suurelokuvat ovat tulleet uuteen kukoistuskauteensa. Varsinkin paljon historiallisia lavasteita ja ihmismääriä tarvitsevat elokuvat ovat jääneet tekemättä lähinnä rahoituksen takia. Nykyään, kun tehosteet tehdään suhteellisen halvalla tietokoneilla, on ollut myös massiivisempien elokuvien aika nousta esiin. Tällä tiellä on myös Christian Duguayn ohjaama tv-elokuva, Hitler -pahuuden nousu, jonka pääosassa kopistelee koko maailman tuntema vaikuttaja Natsi-Saksan johtaja, Hitler, jota Robert Carlyle ansiokkaasti näyttelee.

Carlylen rooli on muutenkin kaikkenaisuudessaan monipuolinen. Matka tavallisesta kengänkuluttajasta yhdeksi maailmanhistorian suurimmista diktaattoreista on kivinen ja sisältää monia eri puolia. Koko ajan raivokkaammaksi käyvä Hitler pysyy kuitenkin hyvin Carlylen käsissä, jotka suorastaan -ja osuvasti- tärisevät raivosta aina karismaa räiskyvien puheiden jälkeen. Muissa rooleissa olevat, historiallisia hahmoja esittävät, näyttelijät ovat myös hyviä. Julianna Margulies tosin pysyy hieman pehmeän etäisenä kun taas Matthew Modine hönkäilee lähes voimattomana hahmona koko elokuvan ajan tuulimyllyjä vastaan. Elokuvan parhaasta sivuosanäyttelijä-annista vastaavat kuitenkin muutamat kokeneet näyttelijät. Scream 2:ssa ja Sum of all Fears:ssa näytellyt Liev Schreiber on oivallisen väkinäisesti virnistelevä Ernst anfstaengl ja mm. Big Lebowskissa nähty Peter Stormare antaa kiviset kasvot SA:n pahamaineiselle johtajalle, Ernst Röhmille. Myös iki-klassikkossa, Arabian Lawrencessa, nähty Peter O’Toole jaksaa kiinnostaa tutisevana rautakansleri Hindenburgina.

Vaikka Hitler -pahuuden nousu on ulkoisilta puitteiltaan hieno elokuva niin näyttelijöiden kuin tositapahtumia seuraavan juonensa ansiosta, jotain puuttuu. Elokuva menee kyllä opetuselokuvana -jollaiseksi se sopisi mitä parhaiten-, mutta itse kokonaisena elokuvana se on osittain hyvinkin hapuileva useiden vuosien aikahaarukasta johtuen. Toisaalta pitää ymmärtää, ettei useiden vuosien aikana tapahtuneita tapahtumia voida yksinkertaisesti kaikkia näyttää, mutta elokuvan harppoessa vuodesta toiseen, jää katsojalle hieman hapan maku suuhun.

Tunnelma elokuvassa on kuitenkin käsinkosketeltavan hyvä. Avotulen valaisemista halleista oluttupiin ja kadulle asti hiipivä tunnelma on jäätävä ja kova. Mainion dialogin ohella Hitler -pahuuden nousu kuitenkin toimii omalla loogisella tavallaan kohtauksesta toiseen. Itse Hitlerkin on kuvattu ainakin allekirjoittaneen mielestä mainiosti: kenties elokuvan tekijät ovat lukeneet Walter C. Langerin kirjoittaman The Mind of Adolf Hitler -kirjan ennen elokuvan tekemistä. Joka tapauksessa hieman dokumenttimaiseksi jäävä elokuva on jokaiselle historian ja elokuvan ystävälle pakollinen pala.