elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

Tällä kertaa ohjaajan pallille istahti Hamrellin ja Sundvallin tilalle Daniel Lind Lagerlöf, kolmekymppinen ruotsalaisohjaaja, joka ei sentään debyyttiään tehnyt. Toisaalta Lagerlöf teki debyyttinsä Beckin...

Tällä kertaa ohjaajan pallille istahti Hamrellin ja Sundvallin tilalle Daniel Lind Lagerlöf, kolmekymppinen ruotsalaisohjaaja, joka ei sentään debyyttiään tehnyt. Toisaalta Lagerlöf teki debyyttinsä Beckin pariin, mutta onneksi hän ei antanut asian sen kummempia häiritä, sillä Mainostaja (Beck -Annonsmannen) on tähän asti MTV3:lta tulleista Beckeistä paras. Lagerlöf toi Beckiin selvästi uutta syvyyttä ja inhimillisyyttä samalla kun ruotsalainen lintukoto muuttui yhä sairaammaksi. Osansa Lagerlöfin lisäksi oli varmasti Cecilia Börjlindin oivalla tarinalla, joka toimii Mainostajassa mitä parhaiten: omalla painollaan, rauhallisesti, etenevä tarina on omiaan jännäreille.

Tarinakin toimii: tällä kertaa Beckin tiimi joutuu erittäin kiperän paikan eteen, kun jostain ilmestyy murhaaja, joka löytää uhrinsa seinille kiinnitettävien ilmoitusten avulla. Yksi uhreistakin vielä ottaa ja katoaa ja kilpajuoksu aikaa vasten voi alkaa. Siinä sivussa selvitellään jälleen kerran murharyhmän omia henkilökemioita, kun koko osaston pomoon, Obergiin, selvityksessä olevat tapaukset ottavat lähestulkoon henkilökohtaisesti. Itse Beck joutuu myöskin olemaan jossain muualla: viimeinkin hänen siviilielämänsä tuntuu pääsevän voiton puolelle, kun perhekriisi yllättää. Gunvald ja Alicekin näyttävät pääsevän yhä paremmiksi ystäviksi ja ainakin katsojan silmään pientä romanssinkin poikasta on syntymässä. Kaikin puolin Mainostaja tasapainotteleekin taitavasti “Beck-jatkumon” ja itsenäisen tarinan välillä ja luo katsojalle loistavan tunnelman: mitään ei näytetä liikaa, eikä liian vähän. Murhaajakin säilyy mysteerinä miltei loppumetreille asti.

Näyttelijät suoriutuvat rooleistaan jälleen kerran todella tyylikkäästi. Pääroolissa oleva Peter Haber pääsee tällä kertaa tekemään kaksijakoisen roolin: toisaalta hän näyttelee jälleen kerran Beckiä, joka on tutkinnan johtaja, mutta toisaalla miehen roolihahmo omistautuu enemmänkin yksityiselämälleen. Toisaalta elokuvan parhaimman suorituksensa Peter Haber tekee Eva Fritjofsonin kanssa tiiviissä kohtauksessa, jossa salassa pidetty tunnustus purskahtaa tulivuorenpurkauksen tavoin esiin. Ei olekaan mikään sattuma, että tällä kertaa elokuvan parhaimman roolin vetää yksinäistä eläkeläisrouvaa näyttelevä Fritjofson. Haberin lisäksi Mainostajassa ovat mukana jälleen vakiohahmot Mikael Persbrandtin ja Malin Birgersonin johdolla. Tälläkin kertaa Persbrandt onnistuu roolissaan mainiosti, joskin miehen machoilu alkaa pikku hiljaa jäämään taka-alalle. Persbrandtin näyttelemä Gunvald alkaa selvästi pehmenemään Malin Birgersonin näyttelemän Alicen parina ja aika näyttää, mitä jatkossa tulee heidän välillään tapahtumaan. Pääpahiksen rooliin jäänyt Andreas Kundler sen sijaan jää hieman pimentoon, sillä hänen roolinsa on hyvin pieni ja stereotypisen oloinen.

Beck -Mainostaja on tähän asti tämän pitkän sarjan paras elokuva näkemistäni Beckeistä. Se on yksinkertaisesti saanut lisää virikkeitä luultavasti ohjauksensa kautta, jossa Lagerlöf on onnistunut erinomaisesti. Jos silmän ottaa käteen, niin katsoja huomaa tämänkin elokuvan rakentuvan samanlaisista peruspalikoista kuin edellisetkin Beckit, mutta tällä kertaa elokuvan hahmoille on annettu tilaa olla enemmän aidompia. Suoraviivaisuus on vaihdettu pehmeämpään lähestymistapaan ja varsinkin Haber saa hahmostaan mainiosti irti lähestulkoon kaiken mahdollisen. Hän saa katsojan tuntemaan, että katsoja olisi samassa tilassa roolihahmojen kanssa ja elokuva tuntuukin melkein kuin enemmän aidolta: toisin sanoen miltei viiden tähden elokuvalta. Mainostaja tarjoaa jo oikeasti sellaista jännitystä ja vatsanpohjan kuritusta, ettei siihen moni suomalainen, brittiläinen tai amerikkalainen elokuva kykene. Hyvää elokuvaa säestää vielä Adam Nordenin kertakaikkiaan toimivat sävellykset, jotka lisäävät tunnelman toiseen potenssiin. Suosittelen erittäin lämpimästi jännäreiden ystäville!

  • 91%
    Beck -Mainostaja - 91%
91%

Tiedot

Genret: jännitys
Kesto: 90 min
Ohjaaja: Daniel Lind Lagerlöf
Pääosissa: Andreas Kundler, Eva Fritjofson, Hanss Zischler, Magnus Krepper, Malin Birgerson, Marie Göranzon, Mikael Persbrandt, Peter Haber
Valmistusmaa: Ruotsi
Valmistusvuosi: 2002

Sending
User Review
0 (0 votes)

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

Ei kommentteja

Ole ensimmäinen, joka jättää kommentin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.