American psyko

Bret Easton Ellisin romaaniin perustuva American psyko on erittäin mielenkiintoisen ironinen, mustaa huumoria täynnä oleva, kuvaus 1980-luvun jupeista New Yorkissa. Sitten tuleekin se taidepläjäys: American psyko ei kerro pelkästään mustalla huumorillaan jupeista heidän arkisissa rutiineissaan, vaan mieleltään nyrjähtäneestä persoonasta nimeltä Patrick Bateman, jota Christian Bale vähintäänkin ansioituneesti näyttelee ja jonka ansiosta elokuva ei menekään pelkästään mustana komediana, vaan muuttuu orgastiseksi, haureutta pursuavaksi, verimaratoniksi, jossa juoksennellaan munasillaan pitkin talon käytävää moottorisahan kanssa. Amerikan psyko onkin sukellus äärimmäisen city-jupin pään sisään, jossa pyörä on pyörähtänyt ylimääräisen kierroksen.

Christian Balen (Equilibrium, Tulen valtakunta) näyttelemä Patrick Bateman elää omassa suljetussa maailmassaan. Hän syö hienoissa ravintoissa, pitää hyvää huolta kunnostaan ja on arvostetussa ja hyväpalkkaisessa työssä. Silti jotain on vialla: koko ajan kyynisemmäksi käyvä, tyttöystävästään täysin vieraantunut, Bateman alkaa Balen näyttelemänä hakemaan yhä tarkoituksenhakusempia ja vahvempia keinoja tyydyttää mielensä halut. Pikku hiljaa mielen perukoilla täyttyvä malja vuotaa viimeinkin yli kun juppien egojen jatkeissa, käyntikorteissa, tulee kirvelevä tappio työkaverille. Siitä alkaa ulkoisesti hillitty, mutta sisäisesti mielipuolinen retki kohti tilaa, jollaista vain harvoissa elokuvissa on näin ansioituneesti näytelty. Moraalin rajojen tullessa vastaan ja niiden särkyessä Bateman yrittää vielä hakea lohtua seksistä: peilin edessä pullistelu aktinkaan aikana ei kuitenkaan enää riitä ja vain ultra-kliinisen kodin kaapeissa säilytetyt tappotavarat tuovat Balen näyttelemälle Batemanille jotain uutta ja mieltä kiihottavaa. Murhaaminenkin muuttuu tavallisissa puheissa harrastukseksi, jolle muut vain nauravat kiinnijäämisen mahdollisuuden käydessä yhä absurdimmaksi.

American psyko on ristiriitainen ja vastakkaisuuksien elokuva. Sen värimaailma on villin puhdas ja samalla kova: värien pehmeydestä ei voida todellakaan puhua. Se on myös jumalattoman moraaliton elokuva, jossa käydään läpi kieroutuneen ihmismielen kiroja aina seksistä väkivaltaan saakka. Se on väkivaltaisuudestaan huolimatta silti myös mustaa huumoria täynnä oleva, 80-luvun jupeille ilveilevä, teos, jossa monista asioista tehdään mieluummin huumoria kuin niin sanotusti vakavaa elokuvaa. Senpä vuoksi American psykoa ei kaikesta huolimatta kannata lähteä otsa kurtussa katsomaan ja kauhistelemaan sen mielipuolisuutta. Paras asenne onkin vain nojata tavallista enemmän sohvaansa vasten ja nauttia elokuvasta, joka saattaa jossakussa toisessa herättää spontaanisti kysymyksen: “Mitä helvettiä sä katot?!”.