elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

MTV3:n sunnuntai-iltojen Beck-putken avasi tällä kertaa Beck -Koston hinta (Beck -Hämndens pris). Elokuva oli minulle ennestään tuntematon, mutta itse Beck ei sentään sitä ollut:...

MTV3:n sunnuntai-iltojen Beck-putken avasi tällä kertaa Beck -Koston hinta (Beck -Hämndens pris). Elokuva oli minulle ennestään tuntematon, mutta itse Beck ei sentään sitä ollut: olen jo kauan pitänyt ruotsalaisista Beck -elokuvista, joiden laatua voi vain näin suomalaisena ihmetellä. Konkari Kjell Sundvallin käsissä elokuvasta muovautui tapahtumistaan huolimatta arkisen ahdistavan tuntuinen jännäri, jossa puolet Ruotsin poliiseista etsivät poliisimurhaajia. Sundvall, joka ei ollut edes ensimmäistä kertaa ohjaamassa Beck -elokuvaa, sai tälläkin kertaa käskytettävistään paljon irti: Beckiä näyttelevä Peter Haber jää kuitenkin taka-alalle Mikael Persbrandtin ja Shanti Roneyn varastaessa lähes koko shown.

Näyttelijät ovat jälleen kerran todellakin hyviä, kuten ruotsalaisissa elokuvissa on totuttu yleensä näkemään. Pääroolissa oleva, Beckiä näyttelevä, Peter Haber on jo melkein yhtä kuin Beck. Sen kummemmin hän ei Koston hinnassa kuitenkaan näyttele, vaan tyytyy tekemään perin konventionaalisen roolin lähes työnarkomaniaan vajoavana poliisina, jonka perhekin tulee viettämään pikaisia syntymäpäiviä asemalle. Muutamia valopilkkuja sentään Haberiltakin tulee, kun hän yrittää tasapainoilla työn ja tavallisen arjen välissä -siinä kuitenkin heikosti onnistuen. Elokuvan parhaasta näyttelijänsuorituksesta vastaa kuitenkin ilmeisesti Ruotsissa pienen kansansuosion omaava näyttelijä, Mikael Persbrandt. Persbrandt näyttelee elokuvassa kovaotteista poliisia, Gunvald Larssonia, jota poliisien murhat ottavat vielä tavallista enemmän pattiin. Homman mennessä henkilökohtaisuuksiin tämä surusilmäinen poliisi avaa kyynel- ja verisuonet yhdeltä sun toiselta ja ottaa loppujen lopuksi epäkaavamaisesti yhteen yhdessä elokuvan pääpirun, Shanti Roneyn näyttelemän Dag Sjöbergin, kanssa. Roneyn näyttelemä Sjöberg on toinen lenkki elokuvan vahvasta parivaljakosta, jonka ympärillä elokuva pitkälti pyörii. Tunteettomasta Sjöbergista ei inhimillisyyden pilkahdusta meinaa saada irti, vaikka tappajan kasvoja ei hänelle olekaan. Roneyn Sjöberg onkin haudannut tunteensa syvälle ja koston hinta kasvaa pikkuhiljaa isommaksi ja isommaksi.

Loppujen lopuksi Beck -Koston hinta on tuikitavallista jännäriä vailla sen kummempia yliluonnollisia tapahtumia tai tehosteita. Se on arkisen vahva Pohjoismaalainen elokuva, joka jättää tilaa enemmän ihmisille kuin itse tapahtumille ja antaa katsojallekin enemmän tilaa hengittää. Silti se ei ole mikään lottovoitto: elokuvasta on karsittu jo ehkä liikaakin pois ja katsoja jääkin kaipaamaan asioihin enemmän syventyvää tarinaa, joka kuljettaisi elokuvaa tietyllä tavalla kierommin eteenpäin. Nyt asiat tuntuvat vain “putki-elokuvalta”, jossa tarinasta ei edes yritetä kääntyä sivuraiteelle. Silti paljon voi myös antaa anteeksi lähinnä hyvän toteutuksen, erinomaisten näyttelijöiden ja mainion tunnelman takia: glorifioimatonta jännitystä katsoisi useimminkin -jos vain voisi.

  • 70%
    Beck -Koston hinta - 70%
70%

Tiedot

Genret: jännitys
Kesto: 92 min
Ohjaajat: Kjell Sundvall
Pääosissa: Marie Göranzon, Martin Aliaga, Matti Berenett, Mikael Persbrandt, Peter Haber, Shanti Roney, Sophie Tolstoy
Valmistusmaa: Ruotsi
Valmistusvuosi: 2001

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments