Kunniavelka

Hurjan nimekkään näyttelijäkaartin ohjattavakseen saanut William Friedkin malttoi sitten tehdä perin konventionaalisen oikeussali-ystävyys-draaman, jonka tasapaksulle tylsyydelle ei oikeastaan ole loppua näkyvissä. Friedekin, jonka meriittilistalle mahtuu mm. ei niin onnistunut draama, Jade, teki elokuvastaan oikeastaan kaksinaisen kokonaisuuden, jotka kulkevat omilla kliseisillä poluillaan aina loppuratkaisuun saakka.

Samuel L. Jackson tosin yrittää piristää elokuvaa jurona, perheettömänä, everstinä, jonka kohtalokkaaksi tehtäväksi tulee mennä pelastamaan USA:n lähetystön henkilökunta kolmannen maailman maasta. Huonostihan siinä käy, kun siviilin heittelemien kivien seasta lentää mukana pari sataa luotia, niin Jacksonin näyttelemä Terry Childers avaa tulen. Seurauksena on mahtava verilöyly, jonka syntipukiksi Childers joutuu tahtomattaan politikkojen pestessä käsiään. Apuun rientää vanha Vietnamin taistelutoveri ja ystävä, Hayes Hodges, joka tuntee olevansa velkaa Childersille Vietnamin tapahtuminen johdosta. Hodges, jota kivikasvoinen Tommy Lee Jones näyttelee, on kuin Takaa-ajetun Gerardin kaltainen kovanaama. Herkkyyttä ja tietynlaista otetta Jonesilta toivova katsoja pettyy pahasti, sillä tällä kertaa tämä erittäin lahjakas näyttelijä tyytyy vain esittämään sen, mikä on tarpeen sen kummempia hymyilemättä.

Tähän erittäin nimekkään näyttelijälistaan on repäisty mukaan vielä jostain Guy Pearce (L.A. Confidental), joka näyttelee elokuvassa syyttävää puolta olevaa majuria, jolle kunnianhimo on se asia nro. yksi. Onton puoleiseksi ja vajaaksi jäävän roolin olisi suonut melkeinpä kenelle tahansa keskinkertaisuudelle, ei upeita roolitöitä tehneelle Pearcelle. Mukaan on myös eksynyt luonnenäyttelijä Ben Kingsley, joka näyttelee elokuvassa takkinsa kääntävää suurlähettilästä. Kummatkaan sivuroolit ovat elokuvan juonen kannalta merkittäviä, mutta liian ohuita itse elokuvaan: niillä kun ei tee mitään Jonesin ja Jacksonin viedessä kuvaruutuaikaa.

Kunniavelan toteutus on hyvinkin kaksijakoinen ja kliseinen. Sen juoni on hyvinkin ennalta-arvattavissa oleva kyhäelmä, jossa nähdään niin pakolliset ystävyys-vaakalaudalla -juttelut kuin “jännittävät” paljastukset, jotka tuovat elokuvaan uusia mutkia. Jotenkin vain ohjaaja Friedkiniltä on tällä hetkellä unohtunut kokonaan ns. taiteellinen näkemys ja hän keskittyykin kuvaamaan elokuvaa Jonesin ja Jacksonin vierestä ikään kuin kolmantena kaverina. Neljäs kaveri voisi kenties tässä elokuvassa olla sitten se jenkki-leffoille tuttu kunnia, jota sotilaat valavat. Myös tähtilippua muistetaan ja näytetään ihan mukavasti: käsitteleehän elokuva itse armeijaa ja sotilasta tekojen takana. Kunniavelka sentään yrittää ihan mukavasti, mutta aikamoiselta vanhan lämmittelyltä tämä tuntuu Kunnian miesten jälkeen.