Pyörryksissä

Telkkarista hiljattain tullut Pyörryksissä oli tuttua kamaa. Olin jo paljon aikaisemmin nähnyt tämän elokuvan, mutta niin kuin siinä yleensä käy: tusinavitsit tuppaavat unohtumaan ja tarvitsin kertausta. Itse asiassa koko elokuva oli paljon parempi kuin muistinkaan ja aika sujui perin rattoisasti tämän rennon ja letkeän leffan parissa. Toisaalta elokuva ei tarjonnut mitään innovatiivisen uutta, sillä se on remake vuonna 1967 tehdystä Bedazzled -elokuvasta. Edelleen samaan Peter Cookin tarinaan perustuva 2000-luvun Pyörryksissä on silti herkullisen hassua katseltavaa siitäkin huolimatta, että näyttelijäsuoritukset vaihtelevat rajusti.

Pääosassa huitelevat itseoikeutetusti komedioiden Nalle Puh, perhe-elokuvan ja komedian hunajapurkille säännöllisesti vaeltava, Brendan Fraser (Looney Toons, Muumio), joka ei vakavaa roolia elämässään taida edes nähdä. Ihme kyllä, tällä kertaa Fraser on päärooliin valtavan onnistunut valinta. Jotenkin hullunkurisen ja tuhatkasvoisen roolin ottava Fraser sävähdyttää eritoten huumekauppiaana, Jefenä, joka ei tiedä bisneksistään viiksiään pidemmälle. Naiskauneuttakin on mukana: Frances O’Connor näyttelee Fraserin näyttelemän luuserin, Elliot Richardsin, ihastusta. Kemiat eivät kuitenkaan pelaa ollenkaan yhteen ja tulos on kuin laiha kahvi: helvetin pahaa. Valitettavasti ohjaaja Ramis ei ole saanut O’Connorista juuri paria kohtausta enempää positiivista näytettävää ja melkein kuin luonnollisesti pääroolin varastaakin malli/näyttelijä Elizabeth Hurley.

Hurley on roolissaan petollisena piruna kimurantin salaperäinen kuitenkaan huumoria unohtamatta. Miespuolisten katsojien kalastelemiseksi kireisiin ja seksikkäisiin vaatteisiin puetettu Hurley onkin kuin brittiaksentilla varustettu uusi Ferrari, jota katsoja ohjaa: luottaako autoon vai ei? Tässä tapauksessa luottamus lienee jokaisen katsojan omassa silmässä, mutta ainakin minuun Hurleyn tyyli vetoaa. Pilkekään silmäkulmasta ei katoa mihinkään siitäkään huolimatta, että Hurley osuu silloin tällöin samaan kuvaan O’Connorin kanssa.

Yksi elokuvan sivuosien valopilkkuja oli ehdottomasti muutamassa näpsäkässä komediassa vieraillut Orlando Jones. Tällä kertaa Jones onnistuu naurattamaan useassakin roolissa, eikä miehen tavaramerkki, jumalattoman suurilla silmillä mulkoilu, ole tässäkään elokuvassa jäänyt huomiotta. Muut sivuroolit sitten voidaan laskea luokkaan “Mäkkäristä mukaan kaapatut” ja niistä ei kannata sen kummemmin välittää.

Pyörryksissä on toimiva elokuva. Eritoten siitä lienee kiittäminen Peter Cookin alkuperäistä tarinaa ja ohjaaja Harold Ramisia, joka on kunnostautunut urallaan niin näyttelijänä (Ghostbusters) kuin myös käsikirjoittajana kuin ohjaajanakin (Jatkoterapian tarpeessa), josta ehkä suurin hatun nosto tulee elokuvasta Päiväni murmelina. Valitettavasti Pyörryksissä ei hienosta ideastaan huolimatta ole mikään loistosuoritus. Kunnon naurut odottavat tulemistaan loppuun saakka, eikä kaikkien näyttelijöiden suoritukset hivele aisteja. Siitäkin huolimatta Pyörryksissä on kuitenkin kelpo ja eritoten viihteellinen paketti, jota katsoo mielellään kotisohvaltaan jonain sateisena iltana ja rennosti juomaa siemaillen.