School of Rock

Sekä hyviä että huonoja elokuvia ohjannut Richard Linklater on onnistunut luomaan yhden hauskimmista komedioista pitkiin aikoihin. Kyseessä on hervoton rokkipätkä, School of Rock . Elokuva säteilee hyvää tunnelmaa ja salskean railakasta meininkiä, ja tästä saamme kiittää energisen hektistä komediatähteä, Jack Blackia.

School of Rock on tarina luuserista nimeltä Dewey Finn, jonka ainokainen haave on olla rokkitähti, jumala musiikin parissa. Tämä kuitenkaan ei tunnu onnistuvan herran täydestä panostuksestakaan huolimatta. Bändi lähtee alta, eikä unelmien toteutuminen vaikuta kovinkaan todennäköiseltä. Dewey silti polskuttaa eteenpäin tyhmän jääräpäisesti uskoen sokeana kohtaloonsa. Hänestä tulee vielä rokkitähti.
Suunnitelmiin tulee pieniä muutoksia, kun vuokrarahat on saatava, ja töihin on raahauduttava. wannabe-rokkarimme alentuu sijaisopettajan virkaan, eikä ole lainkaan tyytyväinen hommaan, kunnes löytää elitistilasten vääjäämättömät musiikinlahjat. Oma lehmä löytyy salamannopeasti koulunpenkiltä, eikä Dewey aio jättää tilaisuutta käyttämättä hyväkseen.

School of Rockissa on omat ongelmansa. Vaikka Jack Black omaksuu kieroutuneen minäkuvan omaavan, ylipainoisen rock-virtuoosin roolin täydellisesti, on näyttelijäsaralla silti omat ongelmansa. Elokuvassa esiintyy liuta lapsia, joista useat ovat suurissakin rooleissa. Aivan normaalin ylikehnon lapsinäyttelijä – fiaskon puolelle ei mennä, mutta välillä lasten näyttelijäntaidot eivät riitä Jack Blackin puuskuttaessa eteenpäin. Ipanat ovat kuin sivustakatsojia, aivan kuten me katsojatkin.
Elitistikoulun natsirehtorina näemme Joan Cusackin, tuon raivostuttavan epäpätevän lehmän, jonka taidot ovat niin synnynnäisruosteessa, että silmiin sattuu. Anteeksi ranskani, mutta kyseessä on anaaliraiskattavan banaali näyttelijän irvikuva, jonka ali-ihmisyys lähes tuhoaa muuten niin nautinnollisen elokuvan.
Jack Blackin vastakohdaksi elokuvassa, ja ironisesti myös oikeassa elämässä, muodostuu Mike White, jonka apaattisen ankea roolihahmo, Ned Schneebly toimii oivana vastapainona Dewey Finnin kaoottisen karismaattiselle luonteelle. Mike White, joka on myös ollut kirjoittamassa elokuvaa suoriutuu roolistaan alistuvana selkärangattomana matona oikein mainiosti. Pisteet Mikelle.

Vielä yksi valituksen harkittu sana. School of Rock on kuin onkin erittäin viihdyttävä ja hauska elokuva, mutta sisäiset ristiriidat laskevat lopputuloksen tasoa, eikä Rokkikoulu lunasta kaikkea sille varattua potentiaalia. Elokuva on samaan aikaan lastenelokuva ja kreisikomedia, eikä kokonaisuus ole täysin ehyt. Suoraan sanottuna: elokuva olisi kaivannut enemmän munaa. Turha nössöily alkoi hieman harmittaa räikeän alun jälkeen. Turhat imelät latteudet olisivat saaneet jäädä tästä elokuvasta kauas. Toisaalta tällaisenaan… Kyseessä on Oikea elokuva.

School of Rock on hyväntahtoisen leppoisa elokuva, ja Jack Blackin ansiosta pirullisen hauskaa katseltavaa. Juoni on melko tasapaksua jenkkipurkkaa, mutta muuta siltä ei voi odottaakaan. Dialogi – oli se sitten Blackin improvisaatiota tai valmiiksi kirjoitettua – puree sitäkin voimakkaammin. Omista pienistä heikkouksistaan huolimatta kyseessä on monella tapaa loistava elokuva. School of Rock saa sinut nauramaan ja itkemään… Naurusta.