elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Mitä tapahtuu kun lähdetään filmaamaan uusiksi George A. Romeron legendaarista kauhuelokuvaa Dawn of the dead:ia, mutta heti kättelyssä hylätään kaikki mikä alkuperäisteoksessa oli omaperäistä...

Mitä tapahtuu kun lähdetään filmaamaan uusiksi George A. Romeron legendaarista kauhuelokuvaa Dawn of the dead:ia, mutta heti kättelyssä hylätään kaikki mikä alkuperäisteoksessa oli omaperäistä ja toimivaa? Texas Chainsaw Massacre:n uusintaversion vanavedessä julkaistu, naurettavan huonon käännösnimen saanut, Kuolleiden aamunkoitto ei yksinkertaisesti yllä alkuperäisen version tasolle millään osa-alueella.

Elokuva alkaa kuvaamalla Ana (Sarah Polley) nimisen naisen päivää. Ana palaa töistä kotiin, jossa tätä odottavat hänen miehensä sekä juuri rullaluistelemaan lähtevä tyttärensä. Tyttö lähtee luistelemaan ja Ana ja tämän mies päätyvät sänkykamarin puolelle. Aamulla tyttö palaa vihdoin rullaluisteluretkeltään ja päättääkin vetäistä huiviinsa hieman tukevamman aamupalan: tytön ruoaksi päätyy oma isukki. Ana onnistuu pakenemaan tyttäreltään ja ulos kodistaan vain huomatakseen, että yön aikana koko sivilisaatio on suistunut raiteiltaan ja zombiet ovat ottaneet ohjat mätäneviin ja tutiseviin käsiinsä. Pakomatkallaan “ei mihinkään” Ana törmää muihinkin selvityineisiin, ja yhdessä he päättävät linnoittautua läheiseen kauppakeskukseen.

Kauppakeskukseen linnoittautuminen onkin oikeastaan ainoa asia joka yhdistää Kuolleiden aamunkoiton alkuperäiseen Dawn of the dead:iin. Poissaolollaan loistaa niin Romeron satiirinen tyyli kuin hyvät roolihahmotkin. Kuolleiden aamunkoitossa selviytyjiä on yksinkertaisesti liikaa, eikä kehenkään heistä oikeastaan kerkeä samaistumaan välittääkseen heidän kohtalostaan. Hahmot ovat yksinkertaisesti onttoja, tylsiä ja kaikenlisäksi näyttelijät ovat harvinaisen persoonattomia. Kaiken tämän voisi vielä jotenkin paikata mikäli juoni olisi toimiva ja kerronta sujuvaa. Valitettavasti juoni on kuitenkin kovin heppoinen ja täynnä uskomattomia epäloogisuuksia. Miten helvetissä Yhdysvaltojen kokoinen alue voi vajota yhden yön aikana täydelliseen kaaokseen? Miksi selviytyjät haluavat ensisijaisesti päästä pois kauppakeskuksesta jossa heidän kättensä ulottuvilla olisi kaikki mitä he voisivat ikinä toivoa? Eikö kokonaisesta kauppakeskuksesta löydy yhtä parinkymmenen metrin pituista köyttä jonka voisi heittää tien toisella puolella sijaitsevan asekaupan katolla oleskelevan miehen luokse, jotta tämä voitaisiin pelastaa?

Ilmeisesti ohjaajan pallilla toiminut apina nimeltä Zack Snyder on itsekin tajunnut juonen heppoisuuden, ja onkin yrittänyt korjata virheitänsä lisäämällä elokuvaan aivan käsittämättömän paljon väkivaltaa. Ja kun väkivalta itsessään ei ole riittänyt, on Zombieiden perusolemusta lähdetty muuttamaan niin, etteivät ne enää ole hitaasti löntysteleviä mumisijoita, vaan pikajuoksijan vauhdilla eteenpäin puuskuttavia kirkuvia olentoja. Valitettavasti vauhti ja meteli ovat myös syöneet pois vanhanaikaisten zombieiden pelottavuuden ja kammottavuuden.

Kuolleiden aamunkoitto on kaikinpuolin heikko tekele ja elokuvan ainoiksi valopilkuiksi jääkin alkuperäisversiosta tuttujen kasvojen cameoroolit. Jos haluaa täysin aivotonta mäiskettä, järjetöntä väkivaltaa, epäloogisuudellaan ennätyksiä hipovan juonen ja tavallistakin tylsempiä hahmoja suosittelen lämpimästi Kuolleiden aamunkoittoa, muille suosittelen alkuperäisversiota.

  • 20%
    Kuolleiden Aamunkoitto - 20%
20%

Tiedot

Genret: kauhu,toiminta
Kesto: 100 min
Ohjaaja: Zack Snyder
Pääosissa: Sarah Polley,Ving Rhames,Jake Weber,Mekhi Phifer
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 2004

Sending
User Review
0 (0 votes)

Ville Tarkiainen

0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments