Stranded

Espanjalaisin voimin tehty, minulle täysin outo, Stranded oli kohtalaisen mukiinmenevä sci-fi-elokuva, johon oli lisätty muutama ripaus draamaakin. Esikoisohjauksensa tekevä Maria Lidon on saanut elokuvastaan ja ohjattavistaan irti melkoisesti, kun ajattelee, kuinka (periaatteessa) minimaalisilla lavasteilla on saatu aikaan valoisa, mutta ehkä aavistuksen ahdistava elokuva. Erikoista elokuvassa on se, että ohjaaja Lidonille ei ole riittänyt pelkkä ohjaajanpenkki, vaan hän on myös ottanut itse elokuvasta ison rooliin itselleen. Se on sinänsä kunnioitettava ja rohkea teko, sillä hän näyttelee elokuvassa vasta toisen roolinsa.

Strandedin juoni on oikeastaan aika kiehtova. Se alkaa hämmentävän pehmeällä maahansyöksyllä, jossa ihmiskunnan ensimmäinen Mars-lento näyttää menevän suoraan sanoen päin persettä. Viisi astronauttia jäävät loukkuun punaiselle planeetalle, jonka ilmastoa ei vihamielisemmäksi voisi kuvitella. Miehistö päättää tehdä karmean päätösen: kolmen heistä on kuoltava, jotta kaksi heistä voisi elää pelastajien tuloon saakka.

Kuten edellisestä kappaleesta käy ilmi, niin juoni on todellakin mielenkiintoinen. Se on kaiken lisäksi toteutettu hyvinkin minimalisesti, joka on sinänsä hyvä juttu… Toisaalta katsoja ei voi olla miettimättä, että missäköhän hiekkakuopalla/aavikolla tämäkin leffa on kuvattu. Joka tapauksessa elokuvan juonta on vedetty ehkä liiankin yksioikoiseksi, sillä mitään syvempiä henkilökemioita ei ehdi kenenkään välille syntyä hyvästä yrityksestä huolimatta. Ehkä mieleenpainuvimmista rooleista vastaavat älykästä ja naisenkipeää insinööriä näyttelevä Vincent Gallo ja filosofisen rauhallista retkikunnan jäsentä näyttelevä Joaquim de Almeida (Isku Kolumbiaan). Muiden näyttelijöiden roolit jäävät verrattain pieniksi tai vaisuiksi. Esimerkiksi ohjaaja Lidonin rooli on loppujen lopuksi todella kuiva ja ilmeetön suoritus.

Stranded on kutakukin eleetön ja ilmeetön elokuva. Se silti jaksaa pitää ottessaan melkein tarinan loppuun asti sen kummempia yrittämättä. Hassuinta ehkä onkin, että kävelyä aavikolla avaruuspuvuissa seurataan oikeastaan aika pitkät tovit. Silti kyllästyminen elokuvaan ei ole lähelläkään, vaan pienetkin roolihahmojen jutustelut ja kiistelyt tuntuvat kiinnostavilta. Katsojan onkin suhteellisen helppoa eläytyä haaksirikkoisten rooliin siitäkin huolimatta, ettei silmälle paljoakaan tarjoilla. Elokuva perustuukin enemmän roolihahmojen kertomuksiin kuin mielettömään tehostetulitukseen, joka on sinänsä sci-fi-elokuvalle aika erikoinen ratkaisu. Lopussa kuitenkin kiitos seisoo ja käsissä on ohjaaja Lidonin ehkä hieman ailahtelevista otteista huolimatta kelpo elokuva.