elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

Spider-Man sai sitten odotetusti jatko-osan. Siitä vastaa lähes tulkoon sama tiimi kuin ykkösosasta, joten minkään ei pitäisi olla ulkoisesti muuttunut. Tosiseikka kuitenkin on, että...

Spider-Man sai sitten odotetusti jatko-osan. Siitä vastaa lähes tulkoon sama tiimi kuin ykkösosasta, joten minkään ei pitäisi olla ulkoisesti muuttunut. Tosiseikka kuitenkin on, että uudenhohtoinen ykkösosa saa nyt rinnalleen samoilta tutuilta asioilta tuoksahtavan jatko-osansa. Niinpä ohjaaja Sam Raimilla lienee ollut täysi työ pitää jättibudjetilla (200 miljoonaa dollaria) kasaan kyhättyä elokuvaa tiukoissa ohjaksissa. Siinä hän on osin onnistunut, mutta myös epäonnistunut. Tuntuukin, että Spider-Man 2:sta vaivaa tyypillinen tauti: jatko-osan täytyisi jollain ilveellä olla parempi kuin esikuvansa. Siinä kuitenkaan onnistumatta.

Ensimmäiseksi hyökätään juonen kimppuun. Se on perusajatukseltaan hyvinkin samantapainen kuin edellisosan juoni, sillä varauksella, että elokuvan sankarilla, Peter Parkerilla, on vielä enemmän ongelmia elämänsä kanssa. Tällä kertaa pääpahiksen rooliin on otettu tohtori Mustekala, yksi sarjakuvalehden Hämähäkkimiehen arkivihollisista. Tohtori Mustekala on sinänsä mainio valinta, mutta elokuvan ja sarjakuvan Mustekalat eroavat mielenkiintoisesti toisistaan. Siinä missä sarjakuvan Mustekala yrittää maailmanvalloitusta ja pysyy luonteeltaan hyvinkin etäisenä hahmona, on elokuvan Mustekala selvästikin pakkomielteinen ja voimakkaan tragedian muovaama hahmo. Elokuvan Mustekala onkin paljon inhimillisempi, mutta valitettavan tylsä. Muuten elokuvan juoni etenee sopivan hitaasti Peterin kaksoiselämän ympärillä. Vanha suolakin janottaa ja MJ:n perään kuolaava Peter ei näytä luopuvan haaveistaan. Samalla pätkitään rikollisia kuonoon, pelastetaan lapsia ja koetaan kuinka yksinkertaisella tavalla elämä potkii Peteriä päähän raudoitetuilla maihinnousukengillä.

Näyttelijät ovat tämän elokuvan parasta antia. Pääosassa Tobey Maguire on kuin Peter Parker. Itse asiassa on vaikea kuvitella ketään muuta Hämähäkkimiehen rooliin kuin Maguirea, joka ottaa roolinsa mielenkiintoisen hassulla asenteella vastaan. Mainiot eleet ja ilmeet kertovat miehen intensiteetistä rooliaan kohtaan ja mistään ei voi valittaa. Myös kemiat pelaavat Mary Jane Watsonia esittävän Kirsten Dunstin kanssa mainiosti. Tosin samaa sähköistä kemiaa parin välillä ei ole kuin ykkösosassa, joka latistaa tunnelmaa jonkin verran. Itse Dunstin rooli on jälleen kerran stereotypinen "tyttö-pulassa" rooli.

Tohtori Mustekalan roolissa nähdään sitten Alfred Molina, joka on näyttelijänä varsinainen veteraani. Molinan rooli on ykkösosan Dafoen roolin tapaan kaksijakoinen: ensin miellyttävän pehmeä mies tutustutetaan yleisöön, jonka jälkeen traagisen onnettomuuden jälkeen mies muuttuu lähes kliseisesti toiseksi ihmiseksi. Mielikuvituksellisuutta voisi tälläisessä asiassa hieman vaatia.

Muita mainitsemisen arvoisia rooleja on elokuvassa monia, mutta jälleen kerran koko shown varastaa J.K. Simmons, joka kertakaikkiaan tekee nautittavan suorituksen narsistisena, kustantaja J. Jonah Jamesonina. Loistava Simmons muuttaa sarjakuvasta tutun hahmon niin eläväiseksi tapaukseksi, että katsojan on vaikeaa olla nauramatta. Paksua sikaria tuprutteleva ja koominen Simmons onkin elokuvan suola, joka antaa tälle ehkä hieman raskaallekin elokuvalle keveyttä.

Sitten siihen viiltävään analyysiin. Spider-Man 2 ei yksinkertaiseti ole edeltäjänsä veroinen elokuva. Se on menettänyt hohtoaan niin esikuvastaan (sarjakuvasta) kuin myös elokuvallisesti verrattuna. Sen henkilökemiat eivät enää yksinkertaisesti toimi niin hyvin kuin pitäisi: keskustelut näyttävät väkinäiseltä yrittämiseltä ja päähenkilöiden välillä ei yksinkertaisesti salamoi ykkösosan tapaan. Samalla näyttää siltä kuin tekijät olisivat joutuneet tekemään joitan kompromisseja massan miellyttämiseksi: toisin sanoen liikaa glamouria, ripaus liikaa toimintaa -joka tosin näyttää hieman tietokonemaiselta, mutta samalla fantastiselta- ja pienen pieni häivähdys laskelmoitua tarinaa. Kasassa onkin siis massaan uppoava, tarkkaan laskelmoitu perus-setti, jolle voi syystä odottaa jatko-osaa. Linja sentään pysyy ykkösosaan verrattuna kohtuullisen hyvin kasassa ja elokuvateatterista voi poistua hyvällä mielin.

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

Ei kommentteja

Ole ensimmäinen, joka jättää kommentin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.