elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Tom Clancyn romaaniin perustuva Punaisen lokakuun metsästys on maineikas ja keskinkertaista elokuvaa jonkin verran parempi sukellusvene-jännäri, jossa miehet hikoilevat kuin pistetyt siat ahtaissa teräsarkuisssaan....

Tom Clancyn romaaniin perustuva Punaisen lokakuun metsästys on maineikas ja keskinkertaista elokuvaa jonkin verran parempi sukellusvene-jännäri, jossa miehet hikoilevat kuin pistetyt siat ahtaissa teräsarkuisssaan. Tällä kertaa venäläinen kapteeni, Marko Ramius, on jättänyt tottelematta Moskovasta tulleita käskyjä ja aikoo sen sijaan loikata. Perään tietenkin lähtee koko venäläislaivasto ja kun jahtaamaan lähtee myös jenkkilaivasto, niin kutkuttavat hetket ovat todellisia.

Punaisen lokakuun metsästykseen on saatu nimekäs näyttelijäkaarti ohjaajaa unohtamatta, sillä silti ehkä vähän jäykästä ohjauksesta vastaa John McTiernan, mies Predatorin ja Die Hardien takaa. Tällä kertaa McTiernan on joutunut jättämään varsinaisen paukuttelun taka-alalle ja joutunut keskittymään tosissaan elokuva roolihahmojen syventämiseen. Tässä on kuitenkin kautta linjan suurin piirtein epäonnistuttu, sillä draaman ja toiminnan välillä on jouduttu tekemään selkeä kompromissi dramaattisuuden saavuttamiseksi kuin myös katsojan viihdyttämiseksi.

Tämä valitettavasti sekoittaa pakkaa, sillä loppujen lopuksi hitaahkosti eteenpäin soljuva elokuva kaipaisi joko räväkkää toimintaa tai sitten pätevää dramaaa. Kun molempien parhaat puolet sitten puuttuvat kokonaan, niin tuloksena on keskinkertaista lässytystä haaveiluineen ja tiukkoina hetkineen, jolloin laskeskellaan sekunteja. Näyttelijöistäkään ei ole otettu kaikkea irti, vaikka yritys on ollut kova: pääosassa oleva Sean Connery (Marko Ramius) tekee vain omannäköisensä, rennon perus-coolin roolin, jossa mies sen kummempia hikoilematta siemailee teetä sukellusveneen sillalla.

Muitakin hahmoja raapaistaan vain pinnalta: Jenkkien puolelta tuleva Jack Ryan, jota näyttelee Alec Baldwin, paljastuu vain lähes pikkupoikamaiseksi laivasto-expertiksi, joka innostuu pelkästä valokuvasta. Baldwin ei muutenkaan saa tilaisuutta näyttää taitojaan, sillä hänen roolinsa koskettelee aihetta jopa nörttimäisesti. Jotenkin vaisuksi jää myös Ramiuksen kakkosmiestä näyttelevä Sam Neill. Ehkä piristävin lisä elokuvassa on karismaattinen James Earl Jones, joka näyttelee amiraali Greeriä ja Joss Ackland, joka näyttelee hieman vaivaantunutta ja aavistuksen koomistakin suurlähettiläs Lysenkoa.

Punaisen lokakuun metsästys on hyvää viihdettä sukellusveneisiin friikahtaneelle yleisölle. Se ei kuitenkaan tarjoa mitään Das Bootin tapaista ahdistavaa hikoilua pikku purtilossa, vaan paljon pehmeämmän ja teknisemmän lähestymistavan tähän vaikeaan aiheeseen. Elokuva tarjoaa myös suhteellisen arvattavia juonenkäänteitä ja jonkin verran testosteroni-tasoa nostavaa, jurnuttavalla ja jämäkällä musiikilla höystettyä, mahtipontisuutta, mutta klassikoksi siitä ei ole. Ainekset olisivat kyllä koossa, mutta jokin tökkii sen verran pahasti, ettei rahkeet neljään tähteen millään riitä.

3.5

Summary

Genret: jännitys,toiminta
Kesto: 134 min
Ohjaaja: John McTiernan
Pääosissa: Sean Connery,Alec Baldwin,Scott Glenn,Sam Neill,James Earl Jones
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 1990

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments