Gothika

Mukavaa nähdä, että jotkut elokuvat jatkavat Ringin viitoittamalla tiellä, jossa henkien tai aaveiden aiheuttama kauhu leviää ahdistavaksi psykoottiseksi kokonaisuudeksi. Mikä sitten taas ei ole mukavaa, niin katsojan on ahdistavaa katsella elokuvaa, joka ei anna oikeastaan mitään uutta: kaikki sama on koettu jollakin toisella tavalla ennenkin ja tapahtumat tuntuvat vain kuin keisarilta uusine vaatteineen.

Tällä kertaa tapahtumat sijoittuvat synkkään ja rapistumassa olevaan vankimielisairaalaan, jossa Halle Berryn näyttelemä psykiatri Miranda Grey työskentelee. Grey, joka suhtautuu “asiakkaisiinsa” ammattinsa vaatimalla tieteellisellä ja skeptisellä tasolla, on tylsä hahmo. Halle Berry osaa kyllä romahduttaa itsensä mielipuoliselle tasolle ja näyttää tärähtäneeltä, mutta se jokin puuttuu: rooli onkin pinnallinen kokonaisuus, jossa Berryn näyttelemä Grey keskittyy vakuuttamaan itselleen olevansa tervejärkinen. Myöskään muista roolihahmoista ei ole oikeastaan mihinkään. Robert Downey Jr. on näyttelijänä miellyttävä ja loistava, mutta huonon ja varsinkin suppean roolin osuessa kohdalle on yhdentekevää, kuka kyseisen roolin näyttelee. Downey Jr.:n rooli on kuin pisara meressä, jolla ei oikein tunnu olevan varsinaisen elokuvan kannalta mitään merkitystä.

Penelope Cruzin rooli on ehkä kaikkein paras. Tosin hänenkin roolinsa sairaalan asukkina jää vaisun oloiseksi ja todella suppeaksi. Pariin, kolmeen kohtaukseen päässyt Cruzin hahmo, Chloe Sava, jää vain pieneksi, miltei merkityksettömäksi sivujuoneksi, joka ei valitettavasti jaksa kiinnostaa. Myös persoonallisen Charles Duttonin ja veteraani Bernard Hillin suoritukset ovat lyhyitä. Allekirjoittanut olisi varsinkin Hilliä kaivannut enemmän kuvaan, sillä miehen karisma on valtavan kokoinen ja olisi tuonut paljon kaivattua särmää tähän elokuvaan.

Itse elokuva tuntuu miltei alusta asti lähes turhanpäiväiseltä kotkotukselta, sillä kaikki tuntuu liiankin tutulta. On salaperäistä tunnelmaa ja väärinymmärrettyjä henkiä. Paranormaaleja asioita, jotka kaikki muut, paitsi päähenkilö kieltävät ja niin edelleen. Listaa voisi jatkaa huoletta vielä vähän matkaa, mutta varsinainen idea tullee jo tästä kaikille selväksi. Vielä kun juonen kulun suurin piirtein arvaa loppuratkaisua myöten, on lähes kaikki pilalla hyviä äkkipelotuksia lukuunottamatta. Muutenkin elokuva taantuu loppua kohti tavallisen jännityselokuvan tai trillerin tasolle, jossa pahista etsitään muutaman vihjeen avulla.

Koska Gothika on lähes kliseinen, muita lajityyppinsä elokuvia matkiva teos, niin ohjaaja Kassovitzillä on ollut jonkinlaisia vaikeuksia pitää koko paketti koossa. Tämä myös näkyy, sillä kuvaus, joka on välillä hyvää, ontuu jonkin verran ja leikkauskin tuntuu huteralta. Vain tälle genrelle tyypilliset äkkipelotukset, joita tehostetaan osuvan musiikin avulla, toimivat hyvin. Pari kertaa allekirjoittaneenkin sydän pysähtyi variksenpelättimen näköisen hengen vilahtaessa kuvassa. Joka tapauksessa elokuva nimeltä Gothika ei ole elokuvalipun arvoinen elämys, vaan se kannattaa sitten myöhemmin vuokrata ja katsoa pimeässä, kun tuuli ulvoo ja oksat rapsivat ikkunoita. Tärisyttäviä hetkiä tämän elokuvan parissa.