elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

Ohjaaja Len Wisemanin esikoiselokuva, Varjojen valtakunta, yllättää positiivisesti. Yllättäen se ei olekaan pelkkä sieluton verimässäily ja potkunyrkkeily -elokuva, vaan myös sisällöltään rikas ja monimuotoisen...

Ohjaaja Len Wisemanin esikoiselokuva, Varjojen valtakunta, yllättää positiivisesti. Yllättäen se ei olekaan pelkkä sieluton verimässäily ja potkunyrkkeily -elokuva, vaan myös sisällöltään rikas ja monimuotoisen tumma kokonaisuus, jota tapittaa silmät lasisina mielellään. Ohjaaja-käsikirjoittaja Wiseman onkin luonut elokuvan maailmasta synkän kiehtovan kuvan: likainen, sateinen ja pimeä maailman, jossa vampyyrit ja ihmissudet ottavat toisistaan mittaa sivullisista välittämättä.

Elokuvan alkuasetelmat ovat kertakaikkisen kiehtovat: vuosisatojen ajan riehunnut sota ihmissusien ja vampyyrien välillä on vieläkin ratkaisematta. Itse asiassa ihmissusia ei ole edes näkynyt aikoihin, mutta nuori vampyyri-tappaja, Selene (Kate Beckinsale), kohtaa ryhmänsä kanssa kaksi ihmissutta. Seuraa hillitön ammuskelu- jatappelu-saaga, jossa veri roiskuu ja teräviä hampaita väläytellään. Kun mukaan isketään vielä harmittomalta tuntuva ihminen, kostoa hamuava ihmissusien johtaja ja valtaa tavoitteleva vampyyri-nousukas ja orastava rakkaus, on mielenkiintoinen ja verinen soppa valmis.

Elokuvan näyttelijät suoriutuvat rooleistaan ristiriitaisesti. Pääroolissa vampyyri-tappaja Selenena näyttelevä Kate Beckinsale on jonkin asteinen pettymys. Tiukkaakin tiukempaan mustaan nahkapukuun ja mustaan nahkatakkiin puettu Beckinsale on kyllä kaunis ilmestys televisio-ruudulla, mutta vampyyriksi ja vieläpä tappajaksi hänestä ei ole. Porukkaa menee kyllä ketoon kiitettävästi, mutta pelkällä akrobatialla ja muutamalla tiukalla tiukalla ilmeellä ja eleellä ei pitkälle pötkitä. Beckinsalelta puuttuukin jonkinlainen mentaliteetti koko hommaan ja karismakin valuu jonnekin sumuisiin katuviemäreihin.

Valitettavasti samaa voi sanoa Scott Speedmanista, jonka aikaisemmat roolit ovat jääneet minulta täysin pimentoon. Speedman näyttelee ihmissusien ja vampyyrien jahtaamaa tavallista ihmistä, joka on eräänlainen puuttuva lenkki kummankin lajin keskellä. Speedmanin osaksi jää suurin piirtein säälittävänä ruikuttaminen, hikoilu ja kuntoilu, kun hän juoksee vuoron ketäkin pakoon. Muutenkin, kun Speedmanin näyttelemä Michael ei ole mikään kävelemä sanakirja niin vuorosanat jäävät lähinnä huuli pyöreänä istumiseksi millon missäkin. Pahassa kunnostautuu myös Shane Brolly, joka näyttelee valtaa hamuavaa Kravenia. Brollyn Kraven on oikeasti säälittävä vampyyri, joka ärsyttää katsojaa jo ensisilmäyksestä lähtien. Yltiö-ylimielistä vampyyria kliseisesti näyttelevä Brolly on kuin piikki lihassa, jonka toivoisi vain lähtevän pois.

Mutta ei huonoa, siinä missä hyvääkin. Underworldistä löytyy pari todella piristävää ja mieltä ylentävää roolia, jotka ovat uskomattoman karismaattisesti näyteltyjä. Ensimmäiseksi on pakko mainita Bill Nighyn uskomaton rooli vanhimpana vampyyrina, Viktorina. Nighy, joka esiintyy elokuvassa prosentuaalisesti vähän, varastaa melkeinpä koko elokuvan itselleen. Hänen uskomatton karismansa saa katsojan melkein luulemaan, että tuossa seisoo joko aito vampyyri tai sitten ainakin sellainen näyttelijä, joka on vuosia vetänyt samaa roolia. Tuimien, luimistelevien katseidensa alta Nighy jakaa omaa veristä oikeuttaan ihmissusille. Puhe on kuin toisesta ulottuvuudesta ja katsoja voikin melkein nähdä, miten hänen vastanäyttelijänsä menettävät ainakin 20 senttiä pituudestaan. Nighyn ilmeet ja eleetkin on vedetty huippuunsa: viitan alta paljastuu herkkä ja katuva vampyyri, joka sotii omaa vendettaansa ihmissusia vastaan. Katkeruus omista toimista on tehnyt Nighyn Viktorista kuolemanenkelin, joka ei armoa anna.

Toinen onnistuja on sitten ihmissusien johtajaa, Luciania, näyttelevä Michael Sheen, joka tuo myös koko tunteiden kirjon peliin. Raa’alla, verenhimoisten ihmissusien johtajalla, on oma henkilökohtainen kostonsa pelissä: vaikka fyysinen inhimillisyys on osittain kadonnut, on silti henkinen tallella. Tuloksena onkin määrätietoinen, mutta yllättävän oikeudenmukainen pahis, jollaista elokuvissa harvoin näkee.

Underworldin vahvuus on yllättäen juonessa, ei toiminnassa. Henkilökohtaisesti en voi käsittää, miten näinkin toiminta-painotteisessa ammuskelu/potkimis -elokuvassa on näinkin yllättävä ja toimiva juoni: jotenkin se vain tuntuu loksahtavan paikoilleen miltei kaikilta osa-alueillaan. Parasta juonessa on se, että aina kun luulee tietävänsä tulevat tapahtumat, joutuukin hyvin usein yllättymään perinpohjaisesti. Hyvä ja pahakin vaihtavat alvariinsa paikaa, eikä jossain vaiheessa oikein enää tiedä, kumpaako puolta ja ennen kaikkea ketä kannustaisi. Varsinkin kun Beckinsalen näyttelemä Selene on hahmona niin heikko, että periaatteessa hänen ympärilleen koottu juoni koituu koko hahmon kohtaloksi, niin on suuri onni, että juoni toimii loistavasti muulta osin. Pitkään aikaan en ole toimintaelokuvalta nähnyt moisia käänteitä tarinassa.

Underworld on piristävän tummasävyinen ja märkä elokuva videovuokraamon hyllyssä. Se on raju ja tyrmäävä, kuin myös kiinnostava paketti, sillä vastakkainhan ovat kaksi myyttistä hahmoa: vampyyri ja ihmissusi. Vielä kun elokuva on hiukkasen gootti-tyyliin kallistuva, on loistava tunnelma valmis. Pientä brutaalisuuttakin on saatu mukaan ja varsinkin miespuolisille katsojille Underworld tulee luultavasti tarjoamaan paljon viihdettä, jota ei todellakaan kannata sivuuttaa. Suosittelen lämpimästi.

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

Ei kommentteja

Ole ensimmäinen, joka jättää kommentin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.