elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Ranskalais-enspanjalainen elokuva, Espanjalainen kimppakämppä, on pirteä kuvaus Barcelonassa sijaitsevasta kommuunista, jossa asuu luonnollisesti paljon erilaisia ihmisiä. Elokuvan Eurooppalaisuus paistaa muutenkin lävitse, sillä elokuvan henki...

Ranskalais-enspanjalainen elokuva, Espanjalainen kimppakämppä, on pirteä kuvaus Barcelonassa sijaitsevasta kommuunista, jossa asuu luonnollisesti paljon erilaisia ihmisiä. Elokuvan Eurooppalaisuus paistaa muutenkin lävitse, sillä elokuvan henki on rento toisin kuin amerikkalaisissa samankaltaisissa elokuvissa. Espanjalainen kimppakämppä onkin mukavaa sadepäivien katseltavaa, joka tuo auringonpaisteen olohuoneisiin asti.

Elokuvan juoni kulkee nuoren miehen, Xavierin, ympärillä, joka lähtee Barcelonaan tekemään yhden vuoden jatkotutkintoa tulevaan työpaikkaa ajatellen Euroopan komissiossa. Matkaan lähtevän miehen mieli on kuitenkin musta, sillä taakse jää tyttöystävä Martine, johon siteet ovat lujat. Paikanpäällä asunnon löytäminen näyttää erittäin vaikealta ja Xavier päättääkin turvautua lentokoneessa pariskuntaan, johon hän tutustui lentokoneessa. Pariskunnan sohvalla nukkuminen ei kuitenkaan voi jatkua loputtomiin ja niinpä Xavier päätyy viimein pirteään ja rentoon kommuuniin, jota kansoittavat iloiset, opiskelijaelämää viettävät, ihmiset. Ensialkuun hyvältä näyttävä elämä saa kuitenkin mutkia matkaan ja piinaava -tosi kevyt sellainen- leikki elämän kanssa voi alkaa.

Näyttelijät ovat Espanjalaisessa kimppakämpässä aika hyviä, mutta heidän roolinsa jäävät järjestäen kovin pinnallisiksi. Audrey Tatounkin rooli on käsittämättömän pieni siihen nähden, että hänen kuvansa on DVD:n kannessa etualalla. Toisin sanoen elokuva yrittääkin ratsastaa Tatoun kuuluisalla nimellä. Itse Tatoun roolisuoritus jää sitten taas Martinena tavallisen kuolevaisen tasolle: rooli on niin pieni ja mitäänsanomaton, ettei Tatoun mukanaolo olisi ollut edes tarpeellista.

Pääroolissa Xavierina paahtaa Romain Duris, joka on allekirjoittaneelle tuntematon suuruus. Mies kuitenkin suoriutuu roolistaan hyvin ja onnistuu hurmaamaan katsojansa pirteydellään ja jonkinlaisella elämän positiivisuudellaan. Mitään ihmeellistä Duris ei kuitenkaan tarjoa, sillä hänen roolinsa jää loppujen lopuksi aika pinnalliseksi. Samoin valitettavasti käy muillekin. Jopa salaperäinen, kauniin Judith Godrechen, rooli jää jotenkin pliisuksi. Syykin on selvä: elokuvassa on liikaa kiinnostavia henkilöitä ja heidän roolihahmojensa syventäminen olisi venyttänyt elokuvan liian pitkäksi. Siksipä koko lopputulos jää suhteellisen vaisuksi, vaikkakin se osaa viihdyttää.

Espanjalainen kimppakämppä on mukava elokuva. Se on puoliksi pirteä komedia ja puoliksi kevyt draama, jota katselee hymyssä suin koko nojatuolimatkan ajan. Toisaalta elokuvalta haluaisi jotain enemmän ja loppujen lopuksi kokonaisuus jää tylsäksi ja vaisuksi komediaksi, jota ei enää ainakaan toiste jaksa katsoa. Toisaalta elokuva on suunnattu pareille, jotka haluavat rentoutua viihdyttävän Eurooppalaisen elokuvan parissa ilman mitään vakavaa syventymistä itse elokuvaan.

3

Summary

Genret: komedia,rakkaus
Kesto: 122 min
Ohjaaja: Cédric Klapisch
Pääosissa: Romain Duris,Judith Godrèche,Audrey Tautou,Cécile De France,Kelly Reilly,Cristina Brondo,Federico D`Anna,Barnaby Metschurat,Kevin Bishop,Xavier De Guillebo
Valmistusmaa: Ranska,Espanja
Valmistusvuosi: 2003

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments