Van Helsing

Stephen Sommersin (Muumio, Muumion paluu) taival jatkuu jälleen seikkailuelokuvien parissa. Muumio on kuopattu ja uusi viritelmä on Van Helsing, kuuluisa hirviöiden metsästäjä, jonka seurassa matkustetaan 1800-luvun lopun Itä-Eurooppaan, tarkemmin sanottuna Transsilviaan, missä asuu kuuluisa kreivi Dracula (Richard Roxburgh). Van Helsingin (Hugh Jackman) on pistettävä Dracula päiviltä ennen kuin viimeinen Valerious-suvun edustaja heittää veivinsä. Avuksi taisteluun Van Helsing saa suvun viimeisen elossa olevan jäsenen, kauniin Annan (Kate Beckinsale).

Sommersin Van Helsing onnistuu ainakin ulkoisesti. Pakolliset piirteet kuten tummat sävyt, kirkkaat salamanvälähdykset, hautakivet ja tietysti suuri ja kolkko linna on saatu sisällytettyä elokuvaan. Mukana on monenmoista mörköä, jotka ovat hyvin näyttäviä, kun digiefektit ovat kehittyneet askeleen mitan Muumiosta.

Toimintakohtauksissa on kunnolla vauhtia ja elokuvan loppupuolella on useita sykähdyttäviä kohtauksia, joista pitää tietysti nauttia isolta valkokankaalta. Äänimaailma on poikkeuksellisen rikas: Ukkosen jyrähdykset, vampyyrien rääkyminen ja ihmissusien murina värittävät taustalla soivaa Alan Silvestrin komeaa musiikkia.

Sisällöllisesti elokuva on kuitenkin pahasti puutteellinen. Ohut juoni ei millään jaksa kannattaa koko reilua kaksituntista. Ennalta-arvattavuudelta ja kaavamaisuudeltakaan ei vältytä. X-Menin Wolverinena tuttu Hugh Jackman on tarmoa täynnä ristiriitaisena Van Helsinginä. Kate Beckinsale näyttelee samantyyppisen roolin kuin edellisessä pätkässään, goottisävyisessä tusinatekeleessä Underworld – Varjojen valtakunta. Richard Roxburgh hoitaa tyylikkäästi Draculan roolin ja David Wenhamilla on vakiosählärin osa Van Helsingin apupoikana.

Sommers tosiaan osaa tehdä nautittavia elokuvia, puhdasta popcorn-viihdettä, pakokeinoa arjen tylsyydestä vampyyrien ja ihmissusien maailmaan, naamiaisjuhliin Pietarinkirkkoon sekä pimeille Pariisin kujille.