elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

Hieman päälle puoli vuotta sitten ilmestynyt Kill Bill vol.1 oli äärimmäisen hieno elokuva ja odotukset palkittiin ja jopa ylitettiin. Ohjaaja QuentinTarantinon maailma oli muuttunut...

Hieman päälle puoli vuotta sitten ilmestynyt Kill Bill vol.1 oli äärimmäisen hieno elokuva ja odotukset palkittiin ja jopa ylitettiin. Ohjaaja QuentinTarantinon maailma oli muuttunut ja kaikki eivät elokuvaa sulattaneet. Allekirjoittanut piti elokuvasta paljon ja jäi ansaitusti janoamaan sekä päätöstä että tiettyä syvyyttä.

Kill Bill vol.2 alkaa pienellä monologilla, jollaista ei ole ennen nähty. Uma Thurmanin hahmo The Bride kertoo edellisestä osasta kriitikoiden mielipiteitä ja pohjustaa tarinaa ajaessaan lähemmäs Billin olinpaikkaa. Tämän jälkeen tarina kulkee eteenpäin palanen kerrallaan ja Briden tappolista lyhenee. Nyt esiin astuvat ne avainhahmot, jotka jäivät ensimmäisessä osassa käsittelemättä. Lopulta Kill Billistä muodostuu lähes ensemble-elokuva, jossa jokainen hahmo saa hetkensä ja tarinansa. Tämä näkyy osien yhteispituudessa (247 minuuttia) ja nyt voi olla helpottunut, että elokuva julkaistiin kahdessa osassa: olisi ollut väärin karsia tarinaa lyhyemmäksi. Quentinille tyypillistä on myös ajassa ja paikassa edestakaisin loikkiva kerronta, joka toimi tällä kertaa paremmin kuin edeltäjässään.

Kill Bill vol.2 näyttää tietenkin aivan yhtä kauniilta kuin edeltäjänsä. Vuorotteleva mustavalko- ja värikuvaus on ehkä kauneinta elokuvaa mitä olen nähnyt. Jokainen kuva on tärkeä ja loppuun asti suunniteltu. Tarantinon tyyli aiemmissa kolmessa elokuvissaan oli tietyllä tavalla päinvastainen: klaffivirheitä ja pieniä leikkausmokia vilisi silmissä aivan kuin jotkut niistä olisivat tarkoituksellisia.

Kuten jo mainitsin Tarantinolandia ei ole enää entisensä. Aiemman osan arvostelussa löysin muutoksesta hyviä ja huonoja puolia. Nyt jäljellä ovat vain ne hyvät. Selvästi suurin osa draamasta on pakkautunut jälkimmäiseen puoliskoon; pitkät mono- ja dialogit ovat taas läsnä ja kaikki tuntuu rauhoittuneen: kaikki on pienempää paitsi tunteet ja sanat. Huomioitavaa on myös Tarantinon näyttelijohjauksen muutos. Kaikissa hahmoissa vallitsee tietty rauhallisuus ja painokkuus. Vuorosanat lähentelevät teatterinomaisia sanajonoja ja QT vankentaa asemaansa yhtenä parhaista käsikirjoittajista ja hahmojen elävöittäjistä. Varsinkin volume 1:seen verrattuna vol.2 tuntuu todella hitaalta, mutta nopeampi tahti tuntuisikin kiirehtimiseltä. Jo Jackie Brownin aikaan Tarantinon sanottiin aikuistuneen; samaa voi sanoa nytkin.

Hahmojen kirjo on jälleen kerran nautittavan syvä ja kirjava.
Uma Thurmanin hahmon kautta voi vertailla osien erilaisuutta. Vol.1 oli huomattavan väkivaltainen ja oli fyysisesti vaikea elokuva. Vol.2 puolestaan vaatii niitä “oikeita” näyttelijänlahjoja. Puhuttavaa, sanottavaa ja tehtävää on paljon. Uma ei pääse helpolla, mutta kantaa roolinsa erittäin hyvin. En olisi kenellekään muulle antanut kunniaa näytellä ko. osaa.
Volume 1:ssä pimennossa ollut Bill (David Carradine) sai ympärilleen vaikuttavan ja voimakkaan auran. Nyt, kun kasvot paljastuvat ja tausta tulee päivänvaloon tarvitaan kivenkovaa roolisuoritusta elokuvan toisena päähahmona. Carradine on in the lack of a better word täydellinen roolissaan. Olemusta, näköä ja tunteita riittää loputtomiin. Vol.2 nojaa paljolti Carradinen ja Thurmanin kemiaan, joka pelaa äärimmäisen hyvin. Mutta saadaanko Billistä niin paha ja pelottava kuva kuin pitäisi?
Tapporyhmä DIVASin viimeiset hengissä olevat jäsenet Budd (Michael Madsen) ja Elle Driver (Daryl Hannah) piirtyvät myöskin vahvemmin. Etenkin Buddin tarina kerrotaan varsin viimeisen päälle. Onneksi Budd ei ole Mr. Whiten päivitetty versio, vaan itsenäinen, hienosti näytelty renttu. Daryl Hannah tuntui nimenä pelottavalta; en ole nähnyt leidiltä mitään hyvää sitten..noh, koskaan. Onneksi pelot mitätöidään Ellen vihaisella ja hieman itsekeskeisellä olemuksella. Elle tosin jää muihin päähahmoihin verrattuna hieman yksipuoliseksi, mutta jossakin niitä myönnytyksiä on tehtävä.
Sivuhahmoissa on löydettävissä 70-luvun blaxploitaationäyttelijä Sid Haig (Jackie Brownin tuomari), Tarantinon luottonäyttelijä Samuel L. “The man” Jackson ja From Dusk Till Dawnista tuttu Michael Parks. Henkilömaailma on eheä ja nautittava, jokainen hahmo istuu uskottavasti Kill Billin maailmaan, joka on siirtynyt Japanin räikeydestä Texasin laakeuteen ja hitauteen.

Aina kun puhutaan Tarantino-elokuvista on myös syytä puhua niistä elokuvista ja elokuvantekijöistä, jotka vaikuttivat elokuvan lopputulokseen. Yksi selvimmistä on Sergio Leone kaikkine tiukkoine kasvokuvineen ja asetteluineen. Tätä tukee loistavasti Ennio Morriconen musiikki. Muutoinkin elokuvan musiikki on Tarantinomaiseen tyyliin tärkeässä osassa tarinaa kerrottaessa. Kohtaukset, joissa on vain kuvia ja musiikkia on rakennettu taidokkaasti musiikin ympärille. Vaikutteista havaittavissa ovat tietenkin myös 70-luvun kung fu-elokuvat “heittozoomeineen” ja taistelukohtauksineen. Kill Bill vol.2 on varsin “vanhanaikainen” elokuva, vaikka sijoittuukin nykypäivään, jossa ihmiset käyttävät kännykkää ja Internetiä.

Varsin kummallista kuinka paljon volyymien luonteet eroavat toisistaan. Ensimmäinen viihdytti enemmän, oli nopeampi, värikkäämpi ja “coolimpi”. Toinen puolestaan on huomattavasti painavampi sisällöltään: vol.2 sisältää niin alun kuin lopunkin. Elokuvat voi varsin helposti katsoa erikseen ja saada kaksi suht erilaista katselukokemusta. Jälkeenpäin katsoja muodostaa päähänsä kokonaiskuvan ja saadaan kolmas versio – jota ei ole ainakaan vielä mahdollista nähdä yhtenä suurena elokuvana – jossa kaikki palaset lopulta osuvat paikalleen.
Vol.1 oli todella ravisuttava kokemus ja ensimmäisen katsomisen jälkeen tunne laskee tasaisesti pysyen kuitenkin erittäin korkealla. Vol.2 puolestaan tuntuu aluksi hämmentävän ja kunhan katsoja on aikansa toipunut näkemästään niin elokuva tuntuu kasvavan ja muuttuvan aina vaan kauniimmaksi ja paremmaksi.

Kumpi sitten on parempi? Kollegani tavoin en ylistyssanoja säästellyt kummassakaan ja syystä. En suostu vertailemaan kahta elokuvaa, jotka ovat yhtä. Sanon vaan, että Kill Bill vol.1 ja vol.2 ovat mahtavia elokuvataiteen edustajia, jotka yhdessä jatkavat Quentin Tarantinon kivenkovaa elokuvasarjaa.

Olen puhunut.

 

  • 97%
    Kill Bill: Volume 2 - 97%
97%

Tiedot

Genret: draama, toiminta
Kesto: 140 min
Ohjaaja: Quentin Tarantino
Pääosissa: Chia Hui Liu, Daryl Hannah, David Carradine, Michael Madsen, Michael Parks, Uma Thurman
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 2003

Sending
User Review
0 (0 votes)

Ei kommentteja

Ole ensimmäinen, joka jättää kommentin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.